Sami Hilvo: Viinakortti

Viinakortti kulki aina isoisän mukana, hänen virkapaitansa rintataskussa.
Sydämen lähellä. Sydämen jano.
Kuvan suojus on tahriintunut. Haluan katsoa isoisää suoraan silmiin. En voi kysyä häneltä mitään, en voi vastata hänen kysymyksiinsä, mutta haluan katsoa häntä. Haluan, että hän katsoo minua. Otan kortin suojuksestaan.

Sami Hilvon vasta äskettäin ilmestynyttä esikoisromaania on kehuttu niin mediassa kuin blogeissakin. Tästä ovat pitäneet jo ainakin Ina ja Sanna. Ja tässä tulee yksi bloggaaja lisää kehujien kerhoon! :)

Tarina alkaa hautajaisista, jonne saapuu myös edellisen illan jäljiltä hieman krapulainen Mikael, romaanin kertoja. Isoäiti Aino on kuollut, ja koko suku on kokoontunut yhteen. Mikaelin eronneet vanhemmat yrittävät pitää suhteensa kulisseja yllä, vaikka äiti popsii salaa rauhoittavia lääkkeitä ja himoitsee isoäidin kallista astiastoa. Kaikki välttelevät sekä Mikaelia että paikalle saapuvaa Ilaria, vaikka lukijalle ei oikein tässä vaiheessa selviä, miksi.

Mikael perii isovanhempiensa talon irtaimistoineen. Isoisänsä huoneesta hän löytää pinon sodanaikaisia päiväkirjoja ja kirjeitä. Isoisän paidan rintataskusta, viinakortin suojuksen takaa, löytyy sodanaikainen valokuva. Päiväkirjamerkinnät ja kirjeenvaihto paljastavat Urhon salaisuuden, sodanaikaisen rakkauden toiseen mieheen, Toivoon.

Ei voi olla huomaamatta, että Hilvo on Brokeback Mountaininsa katsonut/lukenut. Tarina noudattelee hyvin pitkälti samaa kaavaa - kaksi miestä, karut ja poikkeukselliset olosuhteet, läheisyys, ja mitä siitä seuraa. Brokebackin miehet tekivät raskasta työtä erämaassa, samaa voisi sanoa talvi- ja jatkosodassa sotivista Toivosta ja Urhosta. Kummassakin tarinassa mennään myös naimisiin ja hankitaan lapsia, koska sitä yhteiskuntakin odottaa. Mutta yhteiset kalastusretket pitävät salaista suhdetta yllä.

Pidin romaanin monitasoisuudesta. Välillä kerrotaan Mikaelin tarinaa, välillä taas hypätään menneisyyteen Urhon ja Toivon kokemusten kuvailuun. Kertomus hyppii eri aikakausien ja sukupolvien välillä. Samalla käydään läpi homoseksuaalisuuden historiaa Suomessa. Nuorin sukupolvi, jota Mikael edustaa, voi elää jo lähes avoimesti omana itsenään. Tosin Mikaelkin on ehtinyt olla sekä rikollinen että sairas lain silmissä, kuten hän ironisesti kommentoi: "Rikokseni pyyhittiin pois ollessani kolmentoista. [...] Sairaudestani minut parannettiin ilman lääketieteen toimenpiteitä kun olin yliopistossa."

Hilvo on tarttunut arkaan aiheeseen. Jos Mannerheimin seksuaalisuuden kyseenalaistaminen synnytti muutama vuosi sitten närkästystä, niin varmaan tämäkin kirja nostaa esiin kysymyksiä, joita ei ole aiemmin saanut kysyä. Rohkea teema antaa varmasti Hilvolle pointseja myös erinäisissä palkintoraadeissa, siis sen lisäksi että romaani on vieläpä hyvin kirjoitettu!

Sami Hilvo: Viinakortti. Tammi. 2010. 208 sivua.

Sami Hilvon blogi
Tammi: Viinakortti
Tammi: Sami Hilvo
Kiiltomato: "Rakkaus kuuluu vapauden valtakuntaan"
HS kirjat: "Teit isoisäin astumaan"