Siirry pääsisältöön

Gerd Brantenberg: Egalian tyttäret

kannen maalaus: Anneli Pääkkönen
Mitä sellaisia oikeuksia emännillä muka nykyään oli joita männillä ei ollut? Männistä saattoi tulla ihan mitä tahansa, jos he vain suostuivat ponnistelemaan saavuttaakseen päämääränsä. Siitä se kiikasti: männillä ei ollut sisua! [...] Mäntien hartain toive oli saada olla kotona. Sallittakoon se heille.

Kiinnostuin tästä kirjasta alun perin Ankin kirja-arvion perusteella ja nyt googletellessani löysin myös Sallan ja Booksyn oivaltavat arvostelut. Kuvitteellisissa maailmoissa pysytellään edellisten kirjojen tapaan edelleen, mutta tällä kertaa puhtaan fantasian sijaan kyseessä on kantaaottava feministinen satiiri.

Egalian tyttäret pelkistää ja kärjistää sukupuoliroolit äärimmilleen ja kääntää ne sitten päälaelleen. Kirjan kuvaamassa maailmassa naiset, eli emännät, ovat perheen pää ja miehet, eli männät, ovat toisarvoisia kansalaisia. Monet ammatit ovat männille vain kaukainen unelma, koska männän perinteinen paikka on kotona hoitamassa lapsia. Mäntien tulee pitää huolta ulkonäöstään, oppia miellyttämään emäntiään niin keittiössä kuin sängyssäkin ja hoitaa mukisematta lapset, joita heille on sattunut siunautumaan.

Egalian tyttäriä lukiessa joutui vinksauttamaan mielikuvituksensa päälaelleen, jotta sukupuolten käänteiset roolit kävivät selväksi. Satiirisen romaanin stereotypiat miehistä ja naisista ovat melkoisia kärjistyksiä ja myös vanhanaikaisia (kirja ilmestyi alun perin vuonna 1977), mutta asetelman kääntäminen näin perusteellisesti päälaelleen tuo esiin ja korostaa asioita, joita moni saattaa pitää (edelleen!) melko itsestään selvinä.

Romaanin yhteiskunnassa esim. mäntien (miesten) pitämistä kotona perustellaan siten, että heillä on luonnollinen tarve hoivata lasta, siistiä kotia ja kaunistautua puolisoaan varten. Se on heidän "työtään", kun taas emäntien työtä on juosta kokouksissa ja päättää maan asioista. Männät siis soveltuvat parhaiten kotitöihin ja heidän oletetaan tekevän niitä pyyteettömästi vain siitä ilosta, että he saavat näin toteuttaa omaa ominaisluonnettaan.

Samalla tavalla perusteltiin naisten kotiäitiyttä vielä muutama vuosikymmen sitten ja vielä nykypäivänäkin näkee yllättävän usein häivähdyksiä tuosta vanhanaikaisesta 'koti on naisluonteelle soveliain paikka' -ajattelusta. Meidän maailmamme rinnastuu siis käänteisesti utopistiseen Egaliaan. Romaanin päähenkilö Leenatan perustaa mäntäliikkeen, jonka tavoitteena on vapauttaa männät emäntien sorron alta ja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Radikaaleimmat männät esimerkiksi polttavat kalukukkaronsa - mikä rinnastuu tietenkin myyttiin radikaalifeministien rintaliivien poltoista 1960-luvulla.

Vaikka jotkut romaanin mielipiteet kuuluvat todellisuudessa jo historiaan, siitä löytyy silti hämmästyttävän tarkkoja yhteyksiä nyky-yhteiskuntaan. Kun mäntäpari menee yhdessä baariin, humalainen emäntä tulee iskemään heitä. Torjunnasta vihastunut emäntä ilmoittaa männille, että heidän ongelmansa on se, että he eivät ole saaneet maistaa kunnon emäntää ja ovat siksi siirtyneet oman sukupuolensa pariin. Ja uskokaa pois, vastaavia kommentteja saa edelleen kuulla aivan tarpeeksi usein, kun on samaa sukupuolta olevan puolison kanssa liikkeellä...

Siinä olen Sallan ja Booksyn kanssa täysin samaa mieltä, että kirja ei edusta mitään kaunokirjallisuuden tai tarinankerronnan huippua. Mutta se on taatusti erilainen ja pistää ajattelemaan. Pakollista lukemista kaikille sukupuolten stereotypioista ja roolijaoista kiinnostuneille!

Helsingin Ylioppilasteatteri on myös esittänyt Egalian tyttäriä näytelmänä. Siitä tosin on yli 16 vuotta aikaa... Mutta olisipa jännää nähdä tämä joskus teatterin lavalla!

Gerd Brantenberg: Egalian tyttäret. Kääntöpiiri. 1991. 272 sivua.
Norjankielinen alkuteos: Egalian døtre
Suomentaja: Marja Kurkela

Linkit:
Like: Egalian tyttäret
Wikipedia: Gerd Brantenberg

Kommentit

  1. Kiitos jälleen hyvästä vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Mahtava tiivistys kirjasta, kiitos tästä! Toisaalta todella vanhentunut, toisaalta valitettavan ajankohtainen edelleen :D

    VastaaPoista
  3. Morre, ole hyvä! :)

    Booksy, kiitos! Tätä oli kyllä jännä peilata nykyaikaan.

    VastaaPoista
  4. Kirja on hyvin muistissa, vaikka lukemisesta onkin jo vuosi! :) Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen se, kuinka Leenatan syyllistettiin joukkoraiskauksesta. Liian usein naisten pukeutuminen yms. katsotaan provosoinniksi, joka ikään kuin pienentää tekijän vastuuta.

    VastaaPoista
  5. Anki, Leenatanin joukkoraiskaus ja siihen suhtautuminen oli tosiaan karmivaa luettavaa. Samanlaista vähättelevää ja uhria syyllistävä suhtautumista löytyy varmasti edelleenkin. Sillä saralla ei kyllä valitettavasti voi sanoa, että oltaisiin kehitytty kovin paljoa kirjan julkaisuajoista lähtien...

    Sara, kiitos vinkistä! Kävin kommentoimassa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude