Siirry pääsisältöön

Joni Pyysalo: Ja muita novelleja

Päällys: Jussi Karjalainen
Kasvain oli pahanlaatuinen. Syöpä. Levinnyt. Sädehoito ei auttanut, tukka jäi harjaan. Ensimmäisen, radikaalin leikkauksen jälkeen ei voinut leikata uudestaan. Vatsalaukku oli pelkkää kasvainta.
Toivoin kuolemaa hänelle jota ilman en voinut elää. Mikään ei siihen valmistanut.

Tähän novellikokoelmaan en olisi varmastikaan osannut tarttua, jos en olisi lukenut siitä positiivisia arvioita useista eri lehdistä sekä mm. Kiiltomadosta. Kirjablogeista kokoelma on ollut esillä ainakin Erjan blogissa. 

Kokoelma sisältää kahdeksan novellia, joiden aihepiirit vaihtelevat ekoahdistuksesta peliriippuvuuteen, syöpään kuolevan naisen aviopuolison tuskasta kirjailijan omiin pohdintoihin novellien kirjoittamisprosessin aikana.

Joni Pyysalon minimalistista tyyliä korostaa jo se, että kokoelman otsikosta on vedetty osa mustalla tussilla yli. Ihan samanlaista kikkailua ei itse kirjan sivuilla - onneksi - esiinny muuten kuin viimeisessä novellissa. Sen sijaan novelleihin on ripoteltu runsaasti alaviitteitä, jotka selventävät esim. tiettyä kirjallisuusviittausta lukijalle. Näin kirjoitusprosessi on tavallaan tehty näkyväksi.

Osa novelleista on suorastaan nerokkaita kuvauksia ihmisistä, jotka ajautuvat ns. ojasta allikkoon. Esimerkiksi "Kakkoslaatu" kertoo naisesta, joka päättää kerrankin hoitaa autonkorjauksen ilman miehensä apua. Naisen pettymys ja avuttomuus on suuri, kun halpa korjaamo osoittautuukin huijariyritykseksi. Tapaus saa naisen myös pohtimaan uudelleen oman avioliittonsa korjausyrityksiä.

Suosikkini on ehkä "Tee ilman marmeladia", joka kertoo nuoren miehen pakkomielteisestä nettipelaamisesta. Peliriippuvuus johtaa lopulta psykoosiin, jossa mies alkaa elää pelaajaverkoston luomassa rinnakkaistodellisuudessa. Pelottava ja ajankohtainen aihe...

Sen lisäksi "Pilkkijakkara"-niminen novelli, josta yllä oleva sitaatti on peräisin, on varmasti pysäyttävin ja koskettavin kuvaus syöpää sairastavan ihmisen omaisen tuntemuksista, jonka olen koskaan lukenut. Minimalistinen, riisuttu teksti tuntuu jotenkin lohduttoman lopulliselta: Tilanne on tämä. Ei voi mitään. Tätä novellia oli jopa vaikea lukea, koska se tuli niin lähelle.

Loput novellit sen sijaan jäivät etäisiksi; en päässyt niiden "sisälle" samalla tavalla. Niissä taas Pyysalon lyhyistä, toteavista lauseista koostuva tyyli jotenkin vieraannutti. Suhtauduin kokoelmaan siis aika kaksijakoisesti. Toisaalta pidin - paljon. Toisaalta koin abstraktin tyylin välillä aika hankalaksi. Mutta sen verran erikoinen lukukokemus tämä oli, että suosittelen kuitenkin lämpimästi! :)

Joni Pyysalo: Ja muita novelleja. WSOY. 2011. 161 sivua.

WSOY: Ja muita novelleja
Kiiltomato/Tapio Salomaa: "Ihminen on ihmiselle mursu"
Parnasso: "Ikään kuin minimalisti"
HS kirjat: "Oranssit mursut muistuttavat toivosta"

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Suketus23 maaliskuuta, 2012 15:34

    Minulla on tämä juurikin kirjastosta lainassa, joten lähiaikoina pääsen testaamaan, mitä itse olen mieltä Pyysalosta. Kiinnostavalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr28 maaliskuuta, 2012 19:10

      Kiva kuulla! Käyn sitten lukemassa, mitä pidit kirjasta. :)

      Poista
  2. Erja Metsälä25 maaliskuuta, 2012 17:22

    Mulla oli tähän kirjaan niin suuret odotukset, että vaikka novellit olivat hyviä, silti vähän petyin. Kannen idea on niin hauska ja olin kuullut markkinointikierroksella olleen kirjailijan niin innostuneesti ja hauskasti kertovan novelleista, että kuvittelin vissiin saavani luettavaksi jotain elämää suurempaa.

    Mutta vahva tunnelma näissä monissa on, mulle on parhaiten jäänyt mieleen ekan novellin salaperäisyys ja Pilkkijakkaran lohduttomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr28 maaliskuuta, 2012 19:11

      Minuakin jäi harmittamaan jokin epätasaisuus kokoelmassa. Osa novelleista oli vahvoja ja kiinnostavia, osa taas pienoisia pettymyksiä joista ei saanut kunnon otetta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää