torstai 22. maaliskuuta 2012

Joni Pyysalo: Ja muita novelleja

Päällys: Jussi Karjalainen
Kasvain oli pahanlaatuinen. Syöpä. Levinnyt. Sädehoito ei auttanut, tukka jäi harjaan. Ensimmäisen, radikaalin leikkauksen jälkeen ei voinut leikata uudestaan. Vatsalaukku oli pelkkää kasvainta.
Toivoin kuolemaa hänelle jota ilman en voinut elää. Mikään ei siihen valmistanut.

Tähän novellikokoelmaan en olisi varmastikaan osannut tarttua, jos en olisi lukenut siitä positiivisia arvioita useista eri lehdistä sekä mm. Kiiltomadosta. Kirjablogeista kokoelma on ollut esillä ainakin Erjan blogissa. 

Kokoelma sisältää kahdeksan novellia, joiden aihepiirit vaihtelevat ekoahdistuksesta peliriippuvuuteen, syöpään kuolevan naisen aviopuolison tuskasta kirjailijan omiin pohdintoihin novellien kirjoittamisprosessin aikana.

Joni Pyysalon minimalistista tyyliä korostaa jo se, että kokoelman otsikosta on vedetty osa mustalla tussilla yli. Ihan samanlaista kikkailua ei itse kirjan sivuilla - onneksi - esiinny muuten kuin viimeisessä novellissa. Sen sijaan novelleihin on ripoteltu runsaasti alaviitteitä, jotka selventävät esim. tiettyä kirjallisuusviittausta lukijalle. Näin kirjoitusprosessi on tavallaan tehty näkyväksi.

Osa novelleista on suorastaan nerokkaita kuvauksia ihmisistä, jotka ajautuvat ns. ojasta allikkoon. Esimerkiksi "Kakkoslaatu" kertoo naisesta, joka päättää kerrankin hoitaa autonkorjauksen ilman miehensä apua. Naisen pettymys ja avuttomuus on suuri, kun halpa korjaamo osoittautuukin huijariyritykseksi. Tapaus saa naisen myös pohtimaan uudelleen oman avioliittonsa korjausyrityksiä.

Suosikkini on ehkä "Tee ilman marmeladia", joka kertoo nuoren miehen pakkomielteisestä nettipelaamisesta. Peliriippuvuus johtaa lopulta psykoosiin, jossa mies alkaa elää pelaajaverkoston luomassa rinnakkaistodellisuudessa. Pelottava ja ajankohtainen aihe...

Sen lisäksi "Pilkkijakkara"-niminen novelli, josta yllä oleva sitaatti on peräisin, on varmasti pysäyttävin ja koskettavin kuvaus syöpää sairastavan ihmisen omaisen tuntemuksista, jonka olen koskaan lukenut. Minimalistinen, riisuttu teksti tuntuu jotenkin lohduttoman lopulliselta: Tilanne on tämä. Ei voi mitään. Tätä novellia oli jopa vaikea lukea, koska se tuli niin lähelle.

Loput novellit sen sijaan jäivät etäisiksi; en päässyt niiden "sisälle" samalla tavalla. Niissä taas Pyysalon lyhyistä, toteavista lauseista koostuva tyyli jotenkin vieraannutti. Suhtauduin kokoelmaan siis aika kaksijakoisesti. Toisaalta pidin - paljon. Toisaalta koin abstraktin tyylin välillä aika hankalaksi. Mutta sen verran erikoinen lukukokemus tämä oli, että suosittelen kuitenkin lämpimästi! :)

Joni Pyysalo: Ja muita novelleja. WSOY. 2011. 161 sivua.

WSOY: Ja muita novelleja
Kiiltomato/Tapio Salomaa: "Ihminen on ihmiselle mursu"
Parnasso: "Ikään kuin minimalisti"
HS kirjat: "Oranssit mursut muistuttavat toivosta"

4 kommenttia:

  1. Minulla on tämä juurikin kirjastosta lainassa, joten lähiaikoina pääsen testaamaan, mitä itse olen mieltä Pyysalosta. Kiinnostavalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Käyn sitten lukemassa, mitä pidit kirjasta. :)

      Poista
  2. Mulla oli tähän kirjaan niin suuret odotukset, että vaikka novellit olivat hyviä, silti vähän petyin. Kannen idea on niin hauska ja olin kuullut markkinointikierroksella olleen kirjailijan niin innostuneesti ja hauskasti kertovan novelleista, että kuvittelin vissiin saavani luettavaksi jotain elämää suurempaa.

    Mutta vahva tunnelma näissä monissa on, mulle on parhaiten jäänyt mieleen ekan novellin salaperäisyys ja Pilkkijakkaran lohduttomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin jäi harmittamaan jokin epätasaisuus kokoelmassa. Osa novelleista oli vahvoja ja kiinnostavia, osa taas pienoisia pettymyksiä joista ei saanut kunnon otetta.

      Poista