maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Päällys: Martti Ruokonen
Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaina loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvisen, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan.

Hytti nro 6 vie Neuvostoliittoon, sen rumankauniisiin maisemiin, Siperian halki kulkevan junan hyttiin, jossa matkustavat nuori tyttö ja venäläinen mies. Moskovasta Ulan Batoriin matkaava juna puksuttaa hitaasti kohti päämääräänsä. Ohi hylättyjen, ränsistyneiden kylien, talvisten mäntymetsien, kurjuuden ja rujouden, merkillisen maan. Hytissä juodaan kuppikaupalla höyryävän kuumaa teetä ja syödään loputtomiin suolakurkkuja. Mies puhuu, kertoilee elämästään, kiroilee ja yrittää vietellä. Tyttö vaikenee, kuuntelee, vetäytyy syrjään.

En ollut aiemmin tutustunut Rosa Liksomin teoksiin eikä Neuvostoaika ole muuten erityisen tuttua, mutta Hytti nro 6 teki lähtemättömän vaikutuksen. Kirjan kieli maalasi kuvia paikoista, ihmisistä ja ajasta, jotka tuntuivat toisaalta kaukaisilta ja vierailta, mutta silti jotenkin tutuilta ja helposti lähestyttäviltä. Liksom todella osaa kuvailla maisemia ja tunnelmaa runollisesti ja maalauksellisesti: Salaperäinen tuuli repi pienen rahtilaivan kylkiä ahtojäiden keskellä ja kuusiseinäisten satamarakennusten rispaantuneista piipuista nousi ohut sinertävä savuhaiku.

Huomasin viimeistään kirjan loppuvaiheessa, että elin vahvasti päähenkilön, tytön, tunteissa mukana. Vaikka tyttö ei tainnut puhua pukahtaa koko kirjan aikana kertaakaan, häneen pystyi silti samastumaan yllättävän hyvin. Matkan alussa, kun tyttö huomasi kauhukseen päätyneensä kiroilevan, kovaäänisen miehen kanssa samaan hyttiin, niin minäkin huomasin ahdistuvani tytön mukana: miten niin muka hyttiä ei voi vaihtaa? Joudutaanko tässä nyt oikeasti kuuntelemaan/lukemaan tuon hullun höpötyksiä koko matkan ajan?! Vähitellen kiinnostuin miehen puheista ja persoonasta ja lopussa tunsin varmaan samanlaista helpotusta kuin tyttökin, kun matkustajat löysivät toisensa vielä määränpäässäkin.

PIENTÄ SPOILAUSTA:
En pitänyt kirjan loppuvaiheista. Ulan Batoriin pääsy oli jotenkin pettymys: tässäkö tämä sitten oli? Tuntui vähän siltä, että niin kauan, kun tyttö ja mies olivat matkalla suljetussa hytissä, niin tarina - kuten junakin - kulki eteenpäin ja pysyi kasassa. Mutta heti kun matkustajat jäivät pois kyydistä ja erosivat toisistaan, myös tarinan punainen lanka hävisi ja hajaantui. Ehkä tässä tapauksessa matkan tarkoitus ei ollut määränpää vaan nimenomaan se matka. :)
/SPOILAUS LOPPUU.

Tytön matkakumppani oli minusta todella mielenkiintoinen hahmo. Toisaalta hän oli karkea ja suorapuheinen ja ehdotteli tytölle kaikenlaista, mutta pohjimmiltaan hän käyttäytyi yllättävän kohteliaasti ja vieraanvaraisesti. Mieshän jakoi omat eväänsä mukisematta tytön kanssa heti matkan ensimetreiltä lähtien ja rivoista puheistaan huolimatta riisuutui aina "häveliäästi" tytön ollessa läsnä (tämä häveliäisyys mainitaan kirjassa useampaan kertaan!). :) Eli monitasoisempi hahmo kuin miltä alussa vaikuttaa...

Romaanista tuli mieleen Andreï Makinen Elämän musiikki, jota suosittelen lämpimästi, jos joku kaipaa tämän jälkeen vielä toisen annoksen talvista junamatkaa halki Siperian. :) Siinä matkustajana on nuori pianistinalku Aleksei, jotka on matkalla Neuvostoliiton halki Moskovaan päin. Kirjasta on jäänyt mieleen erityisesti se, miten aina vaan lumen ja pakkasen keskeltä putkahtaa uusi puoliunohdettu pikkuasema, jossa kansan kirjo muorista huoriin odottaa junaa, joka tulee ehkä joskus ja vie jonnekin pois. Tai sitten ei... Makinen romaanissa on samaa rumaa arjen lohduttomuutta sekoitettuna kirpeänkatkeraan nostalgiaan kuin Hytti nro 6:ssa, mutta huumoria ja teräviä huomioita siinä ei ole puoliksikaan niin paljon kuin Liksomin teoksessa.

Viime vuoden Finlandia-voittajaa on luettu myös mm. marjiksen, Hannan, Susan, Inan, Sannan, peikkoneidon, Jennin ja Jokken blogeissa. Yllättävän moni muu bloggaaja on ollut pettynyt tai ei ainakaan varauksettoman innostunut tästä romaanista, mielenkiintoista...

Rosa Liksom: Hytti nro 6. WSOY. 2011. 187 sivua.

RosaLiksom.com
WSOY: Hytti nro 6
HS kirjat: "Kyllä Siperian-juna opettaa"

12 kommenttia:

  1. Minä en tosiaan innostunut tästä, mutta kiva että sinä tykkäsit!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästelin itsekin, kun kävin arvostelua kirjoittaessani lukemassa muiden mielipiteitä ja niin moni oli ollut pettynyt! Mutta ehkä tässä tapauksessa oli hyvä, että välttelin muiden arvioiden lukemista etukäteen - ainakaan ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjalle. :)

      Poista
  2. Kiitos linkkauksesta, ja hyvästä arviosta.

    Minä koin junan pysähdyspisteet ja Ulan Batorin ehkä hieman mielnkiintoisempana, joskin Ulan Batrissa oli myös sellaista, mistä en pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain! :) Minustakin pysähdykset ja satunnaiset vierailut pikkukylissä matkan varrella olivat mielenkiintoisia, mutta varsinainen päämäärä oli vähän toisenlainen kuin ehkä odotin...

      Poista
  3. Mie pidin teoksesta paljon, ja syytä onkin, sillä teen siitä graduni.
    Lopussa oli silti tosi hieno juttu: "Hän oli valmis palaamaan Moskovaan! Moskovaan!" Tsehovin Kolmessa sisaressa on samanlainen kohtaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jos tuntisin Venäjän kirjallisuutta vähän paremmin, niin tuollaisista viittauksista olisin varmasti saanut enemmän irti!
      Tsemppiä gradulle, hienon kirjan olet valinnut aiheeksi! :)

      Poista
    2. Ahaa, tämäkin! Mitenköhän monta tällaista viitettä vilisti junan lailla silmieni ohi! Aarreaitta kirjallisuustutkijalle, totesin omassa tekstissäni.

      Poista
  4. Minusta tuntuu, että jos lukisin tämän teoksen uudelleen nyt 2,5 kk:n tauon jälkeen, voisin pitää enemmän kuin joulukuussa. Tulisi varmaan enemmän vain makusteltua lauseita, kieltä, maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä varmasti kestää toisenkin lukukerran! :)

      Poista
  5. Kiitos hienosta arviosta. Minäkin pidin paljon tästä kirjasta, Liksomin teksti kuvaa hienosti sekä ympärillä olevaa maisemaa että tytön mielenmaisemaa. Kaikesta huomaa, että Liksom todella tuntee kuvaamansa asiat.

    Kiitos tuosta Makine-vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. :) Minäkin ihastelin sitä, kuinka yksityiskohtaisesti ja tarkasti Liksom on onnistunut pääsemään sisään menneeseen aikaan ja tunnelmiin.
      Ja Makineen kannattaa ehdottomasti tutustua!

      Poista
  6. Hieno ja innostava arvio! Itse jouduin tekemään aika paljon lukijatyötä, että aloin tästä pitää. Vieläkään en hihku, mutta ehdottomasti taitavasti kirjoitettu kirja tämä on. En voinut mitään sille, että vertasin tyylillisesti ja kokemuksena tätä Ketun Kätilöön.

    VastaaPoista