Siirry pääsisältöön

Stephenie Meyer: Twilight

"Bella?" I turned and he was leaning toward me, his pale, glorious face just inches from mine. My heart stopped beating.
"Sleep well," he said. His breath blew in my face, stunning me. It was the same exquisite scent that clung to his jacket, but in a more concentrated form. I blinked, thoroughly dazed. He leaned away.

Reading the first part of the "Twilight series" was nothing but a sudden, unexpected whim. I thought that not only my "teenage romance days" are behind me, but also that I am over my "vampire days". :) Besides, after reading - and loving - Anne Rice's vampire novels as a teenager, I felt that I had the right to be sceptical about this "new wave" of contemporary vampires: surely they are not half as sophisticated and interesting as Rice's ancient monsters?

But instead of stubbornly holding on to my prejudiced beliefs, I decided to find out for myself by reading the famous Twilight, Stephenie Meyer's debut novel and the first of the bestselling series.

And what did I find? A romance novel set in a high school in a small town in America - with vampires, or "vampires" as Meyer has imagined them. I was disappointed to find out that Meyer had none of the characteristics that made - in my opinion - Rice's more traditional vampires real: the ancient mythology, the ruthlessness, the immorality, even the tragedy of never being able to see sunlight! Meyer's group of vampires are kind of like the vegetarians of the vampire world: they have decided not to kill people, but eat animals instead. They live among humans and try to fit in. Their skin sparkles like diamonds in the sunlight. These vampires are not ancient, undead killers, but tame, modern immortals.

The one single thing that Meyer has decided to use from the traditional stereotypes associated with vampires is their sexuality and passion. Edward is described as ridiculously beautiful, almost irresistible to Bella. Otherwise their relationship follows a very traditional, predictable path: ordinary-looking girl falls in love with an amazing, beautiful, strong, smart, polite, perfect boy - and he, for some mysterious reason, is attracted to her as well. The couple end up together after he - conveniently - manages to rescue her from a few tight spots. Their relationship is dangerous, forbidden - not to mention all the sexual tension between them that is straight from any teenage girl's fantasy.

So Meyer's vampires are a bit disappointing to someone who has read Anne Rice's novels. And Edward and Bella's relationship is very predictable teenage stuff that is probably appealing only to a certain audience. Still, I read this novel in one single weekend. And that made me wonder: what is the secret ingredient of bestsellers? What makes a novel such a page-turner?

Here's my very reliable and chemical theory: Twilight contains something that is like the MSG (monosodium glutamate) of novels. MSG is, of course, the notorious food additive that is added to make certain foods taste more delicious and irresistible. The natural flavour of these foods isn't necessarily that good, but adding the magic powder of MSG improves and enhances the flavour, also making the food strangely addictive. Twilight has this secret ingredient, this mysterious additive that makes you turn the pages even though you know that what you are reading isn't really that great! Another MSG-novel is definitely Dan Brown's The Da Vinci Code, which is also incredibly addictive to read, although it's difficult to explain why. The same goes for some bad reality TV shows: you just know that what you are watching is absolute crap, but for some reason you can't quite make yourself switch channels or turn off the TV - you just keep watching. :)

The great thing about this secret ingredient that makes bad books great to read is that it is almost guaranteed to work again and again. For example, I think I know for certain that if I ever decide to read the rest of the Twilight series, I will probably enjoy and be just as addicted to the other books - and still wonder afterwards: why did I enjoy reading this book so much, even though I didn't like it at all? It's a mysterious paradox... ;)

And if anyone was interested in reading a proper book review about Twilight, sorry - this is all you get - my strange ramblings and excuses and a chemical analysis of bestsellers. :)

Stephenie Meyer: Twilight. Atom. 2005. 434 pages.

StephenieMeyer.com
Wikipedia: Twilight series

** So American -haasteen kategoriaan Modern Women Writers (2/5 suoritettu) **

Kommentit

  1. Tätäpä oli hauska lukea :)
    Minä kyllä hurmaannuin tähän kirjaan täysillä - vaikka etenkin leffaversiot ovat syöneet kirjaltakin paljon pisteitä. Toista osaa inhosin ensimmäisellä lukukerralla, toisella taas pidin valtavasti.

    Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän ennen elokuvia ja kiihkeintä vampyyrihuumaa (jos sellaista olikaan) sillä jos sarjaan pitäisi tutustua nyt, se joutuisi todellakin taistelemaan valtavia ennakkoluuloja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen onnistunut näkemään vain osia sarjan ensimmäisestä leffasta, kun se tuli joskus TV:stä. Ei tainnut olla yhtä koukuttava kuin kirja, koska en jaksanut katsoa sitä loppuun asti... :)

      Poista
  2. Anteeksi, jähmeä pää ei taivu nyt englantiin joten.. :)

    Tuo MSG-vertauksesi on todella osuva. Itsehän luin nämä kaikki neljä aikoinaan suhteellisen lyhyellä aikavälillä, vähän nolostellen kun eiväthän ne sillä tavalla hyviä olleet mutta todella, todella koukuttavia.

    Tässä ekassa osassa minua tosin vähän häiritsi se jatkuva "ooh Edward näyttää kreikkalaiselta jumalalta"-toistelu, mutta Meyerin kirjoitustyyli onneksi kehittyy kirjojen myötä. Ja tosiaan, eiväthän nämä mitään "kunnon vampyyreja" ole mutta jotenkin ajattelen näitä jonain epävampyyreina.

    Meyerin Twilightien jälkeen kirjoittama The host oli mielestäni vielä parempi (ja siinä ei ollut vampyyreita) eli sitä jopa suosittelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin Edwardin ulkonäköä oli hehkutettu vähän liikaa ja Bella taas heittäytyi turhan usein sellaiseen 'neito pulassa' -rooliin.

      Selailin The Hostia kirjakaupassa, mutta en kuitenkaan ostanut. Ehkäpä siihen voisi jossain vaiheessa tutustua...

      Poista
  3. Jokin aines näissä koukutuskirjoissa tosiaan on! :)

    Kun olin (pikavauhtia) unohtanut lievät ennakkoluuloni ja koukuttunut, heittäydyin ihan vaan nauttimaan sarjasta vaivaamatta päätäni puutteilla. Kaunista kieltä yms. seikkoja en odottanutkaan, joten niiden puuttuminen ei haitannut. En tosin kokenut tekstiä myöskään mitenkään erityisen huonoksi, ihan vain normaaliksi. Tälläkin kirjallisuudenlajilla on ehdottomasti paikkansa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti paikkansa - erityisesti jos kaipaa viihdyttävää ja koukuttavaa luettavaa (ja kukapa ei kaipaisi!) niin tämä kirjasarja on varmasti taattua tavaraa! :) Minäkin nautin loppujen lopuksi kirjan lukemisesta hämmentävän paljon, vaikka takerruinkin tuossa päivityksessäni ennemminkin niihin ärsyttäviin yksityiskohtiin.

      Poista
  4. Minuun sarja kolahti negatiivisista ennakko-asenteistani huolimatta sen verran kovaa, että olen lukenut sarjan sekä suomeksi että englanniksi (sitten vielä ostin omaksi suomenkielisenä)...

    Jos olisin katsonut pelkästään elokuvat en olisi todennäköisesti juurikaan innostunut sarjasta. Sen verran heijastuksia hyviin lukuelämyksiin elokuvat aiheuttivat, että lainattuani/vuokrattuani leffat rekrytoin tässä päivänä eräänä mieheni juoksemaan tarjouksen perässä ja ostamaan minulle kolme ensimmäistä osaa. Samana iltana hain vielä sen uusimman elokuvankin, (jonka olin jo aiemmin varannut) joka tosin on vielä katsomatta... Diagnoosi: keskivoimakas addiktio. (Diagnoosi on vaarassa kääntyä voimakkaaksi, sillä voisin ostaa kirjat englanninkielisenäkin. Voi apua.)

    Kiitos hauskasta arviosta :D

    Ja anteeksi vuodatus ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude