Siirry pääsisältöön

Kevään 2012 kirjoja maailmalta

Kotimaisten kirjauutuusten perässä juoksentelu käy välillä työstä, mutta ulkomaisten uutuuskirjojen perässä pysyminen tuntuu jo lähes mahdottomalta urakalta. Mutta päätin silti esitellä kaksikielisen blogini hengessä muutamia harvoja ja valittuja englanninkielisiä uutuuksia, joita itse odotan. :) Osa näistä on jo ilmestynyt, osa tulee vasta kesällä.

tammikuu
Ellis Avery: The Last Nude. Pariisin kirjaviin taide- ja kulttuuripiireihin 1920-luvulla sijoittuva kertomus taidemaalarista ja muusasta.

Edmund White: Jack Holmes and His Friend. Tarina kahden miehen elämästä ja oudosta ystävyydestä 1960-luvulta 1980-luvulle.

helmikuu
Katherine Boo: Behind the Beautiful Forevers. Tietokirja Mumbain lentokentän lähistöllä sijaitsevasta hökkelikylästä ja sen asukkaista. Ilmestyy toukokuussa myös suomeksi WSOY:n kustantamana nimellä Kätkössä kauniin ikuisen. /luettu suomeksi.

maaliskuu
Lauren Groff: Arcadia. Tarina pojasta, joka kasvaa ekoyhteisössä New Yorkissa.

toukokuu
John Irving: In One Person. Irvingin uusin romaani seuraa biseksuaalisen Billyn monivaiheista elämää.

Mohammed Hanif: Our Lady of Alice Bhatti. Karachiin, Pakistaniin sijoittuva romaani paikallisessa sairaalassa työskentelevästä sairaanhoitajasta.

Alison Bechdel: Are You My Mother?. Tätä taidan odottaa kevään uutuuskirjoista eniten. :) Jatko-osa Bechdelin omaelämäkerralliselle Hautuukoti - tragikoominen perheeni -sarjakuvalle. Tällä kertaa Bechdelin kynä piirtää kuvaa hänen äidistään... /luettu suomeksi.

kesäkuu
Mark Haddon: The Red House. Tragikoomista perhedraamaa Englannin maaseudulla, kun suku kokoontuu saman katon alle.

heinäkuu
Chris Cleave: Gold. Kertomus kahdesta huippu-urheilijasta, jotka valmistautuvat Lontoon olympialaisiin. Little Been tarina oli niin hyvä, ettei tätä voi jättää väliin!

Ja lopuksi, vaikka Kirjanurkkaus on kirjablogi eikä elokuvablogi, on vielä pakko hehkuttaa muutamia "kirjallisia" elokuvia, jotka haluan ehdottomasti nähdä. Helmikuussa on ilmestynyt mm. Tom Hanksin tähdittämä Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä, joka perustuu Jonathan Safran Foerin loistavaan Extremely Loud & Incredibly Close -romaaniin 9-vuotiaasta Oscarista, joka menettää isänsä syyskuun 11. päivän iskuissa. Elokuussa puolestaan tulee uusi versio Anna Kareninasta, jossa Annaa näyttelee Keira Knightley ja Alekseita Jude Law! Saa nähdä, mitä tuosta yhdistelmästä syntyy... Joulukuussa taas saadaan ihailla Ang Leen ohjaamaa elokuvaversiota Yann Martelin Piin elämästä. Samassa kuussa valkokankaalle pompsahtaa myös uusi leffaversio The Great Gatsbystä, eli Kultahatusta, joka on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Luulenpa että Leonardo di Caprio sopii täydellisesti Jay Gatsbyn rooliin. :)

Mitä ulkomaisia kirja- tai leffauutuuksia odotatte tänä vuonna?

Kommentit

  1. Ohhoh, Bechdelin uutuus kyllä kiinnostaa! Mulla menikin eilisilta surffaillessa "Bechdelin lakiin" liittyviä elokuvajuttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt täytyy mennä surffailemaan lisätietoja Bechdelin laista... :)

      Poista
  2. Tämä postaus oli kyllä todella hyödyllinen, en tiennyt että Hautuukoti saa jatkoa.

    Kiitos myös leffavinkeistä.:-) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oli hyötyä! :) Hautuukodille on kyllä kiva saada jatkoa. Toivottavasti jatko-osa myös suomennetaan joskus tulevaisuudessa.

      Poista
  3. Voi miten mielenkiintoisia kirjoja tulossa! Minä taidan odottaa eniten Stephen Kingin uutuuksia ja seuraavaa Sookie Stackhouse - kirjaa. Irvingin luen viimeistään suomennoksena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä kieltämättä mielenkiintoiselta kirjavuodelta myös ulkomaiden osalta. :)

      Poista
  4. Hautuukodin jatko kutkuttaa täälläkin, kiitos kun kerroit siitä. Mitähän minä odotan - sarjakuvarintamalla toivon jatkoa myös The Unwritten sarjalle. Jos Kingiltä ilmestyy jotain uutta, se pitää tietysti lukea. On varmaan kohtuutonta odottaa jatkoa Tulen ja jään laululle tänä vuonna... Ihan hulluna en ole tämän vuoden uutuuksia nyt miettinytkään, on niin paljon vanhempaa kirjasatoa vielä lukematta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, vanhempia "uutuuksia" on vielä vino pino lukematta, mutta kyllä se tästä... :)

      Poista
  5. Irvingiä odotan kovasti, muuten tulevaisuus on ihan hämärän peitossa. Mistä kaivat tietoja uutuuksista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin eräästä Jennin päivityksestä linkkivinkkejä englanninkielisten sivujen uutuuskirjalistoista. Ja The Guardianin sivuilta löytyi myös hyvä lista vuoden kirjoista ja muustakin kirjallisesta.

      Poista
    2. Kiitos Guardian-linkistä! Sieltähän löytyi minulle varsinainen jymyuutinen: Irvine Welshiltä on jo ensi kuussa tulossa uusi kirja, "prequel to Trainspotting" (en jaksa nyt vapaapäivänä yrittää keksiä suomennosta prequel-termille :). Pitäisi alkaa aktiivisemmin seurata, mitä maailmalla tapahtuu.

      Poista
  6. Kiitos listasta ja minun listani mainitsemisesta! :) Ihanaa (ja kauheaa...), tässä tuli taas uusia vinkkejä. No, oikeasti en lue varmaankaan montaa vieraskielistä uutuutta, mutta hauska näitä on seurata. Suomennetaankohan tuota Arcadiaa, se kiinnostasi minua erityisesti? Ehkä laitan senkin Adlibriksen vaanittavien kirjojen listalle...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...

Kevään 2022 uutuuskirjavinkit

Herätelläänpä taas vaihteeksi blogia talviunilta... Nyt keväällä ilmestyy valtava määrä kiinnostavia uutuuksia. Poimin eri kustantamoilta tähän ne 20 kirjaa, joita eniten odotan. Mukana on myös muutamia nuortenkirjoja ja perheen nuoremmille lukijoille suunnattuja uutuuksia. TAMMIKUU Merit Riihonen : Mitä ikinä haluat (Karisto) Esikoisteos nuoruudesta, musiikista ja ihmismielen pimeistä sopukoista.   Iida Rauma : Hävitys - tapauskertomus (Siltala) Tämä kirja on jo ehtinyt olla esillä kirjagramissa, blogeissa ja muuallakin mediassa. Väkivallasta ja sen vaikutuksista ihmiseen.  Pertti Saloheimo : Meren ja tulivuoren välissä (WSOY) Pienoisromaani luonnontutkijasta, joka kohtaa syrjäisessä tutkimuskohteessa luonnon outouden ja karmivuuden. Kuulostaa vähän Jeff VanderMeerin Hävitys -kirjalta. Jemma Hatt : Seikkailijat ja kirottu linna (Kumma) Seikkailijat-sarjan ensimmäinen osa salaperäisestä linnasta kuulostaa kuvauksen perusteella Viisikoilta! Kirja on juuri 9-vuotiaalla kesken ...