Siirry pääsisältöön

Marjane Satrapi: Pistoja

Tutustuin Marjane Satrapin sarjakuviin kehutun ja palkitun, kaksiosaisen Persepolis-sarjan myötä. Lapsuudesta, nuoruudesta ja naiseudesta Iranissa kertova omaelämäkerrallinen sarjakuva lumosi minut täysin. Pistoja on myös omaelämäkerrallinen; tällä kertaa kohteena ovat Satrapin naispuoliset sukulaiset, ystävät ja tuttavat ja heidän elämänsä.

Aterian jälkeen nuoren Marjanen tehtävänä on keittää samovaariteetä, jonka ääreen naiset kerääntyvät keskustelemaan miehistä, parisuhteista, rakkaudesta, seksistä ja yleensäkin naisena olemisesta. Mukaan mahtuu sekä traagisia elämänkohtaloita että runsaasti härskiä, kaksimielistä huumoria, kunnon juoruja ja paljastuksia, arjen iloja ja suruja.

Minulle tuli sellainen tunne, että pääosassa albumissa ovat tekstit ja tarinat, eivät niinkään kuvat. Mustavalkoinen, melko pelkistetty piirrostyyli on kuitenkin samanlaista kuin Persepolis-albumeissa. Niihin verrattuna Pistoja on kuitenkin melko kepeä ja lyhyt.

Kuva: Like.fi
Pistoja voitti parhaan sarjakuva-albumin palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla ilmestymisvuotenaan 2003. Albumia on luettu myös Linnean ja Hannan blogeissa.

Satrapin suomennetuista albumeista Luumukanaa on minulla vielä lukematta. Muitakin albumeita toki olisi, mutta ranskan kielen taitoni ei taida taipua niiden lukemiseen ainakaan alkukielisinä. :)

Marjane Satrapi: Pistoja. Like. 2010.
Englanninkielinen alkuteos: Broderies
Suomentaja: Taina Helkamo

Like: Pistoja
HS kirjat: "Iranin naiset eivät kursaile keskenään"
Wikipedia: Marjane Satrapi

Kommentit

  1. Minuakin harmittaa, etten osaa ranskaa, sillä lukisin mielelläni kaikki Satrapin sarjakuvat. Onkohan niitä käännetty englanniksi kuinka paljon, tiedätkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin etsimään englanninkielisiä teoksia Satrapilta, mutta jo suomennettujen lisäksi niitä näyttäisi olevan vain kaksi: lastenkirja nimeltä Monsters are afraid of the Moon ja jonkinlainen kuvitettu satukirja, The Sigh. Jälkimmäinen näyttää kyllä ihan mielenkiintoiselta, mutta aika erityyliseltä kuin Satrapin sarjakuvat. :)

      Poista
  2. Kiva että luit Pistoja!

    Minä pidin tämän lempeästä huumorista, jopa siitä ronskiudesta joka siellä pinnan alla kupli. Vapautuneisuutta kulttuurissa, joka tuppaa näyttäytymään melko suljetulta.

    Luumukanaa oli muistaakseni hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin siitä, miten naiset toisaalta kunnioittivat miehiään (kutsuivat sukunimelläkin!), mutta keskenään puhuivat heistä vaikka mitä. :D

      Poista
  3. Hmm... Minä en ole uskaltanut ruostuneella ranskankielentaidollani tarttua alkuperäiskielellä kirjoitettuihin romaaneihin, mutta sarjakuvat saattaisivat toimiakin, ainakin sellaiset joissa on vähän tekstiä :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi aika hienoa pystyä lukemaan Satrapin albumeita alkukielellä! Tai Delislen sarjakuvia, jotka ovat muistaakseni myös ranskankielisiä alun perin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude