 |
| Kannen kuva: Martin Moravek |
Natascha Kampuschin sieppauksesta ja vankeusajasta kertova omaelämäkerrallinen teos on pakostakin jotenkin sensaationhakuinen, rahastuksenmakuinen kirja. Luen tällaisia harvemmin, mutta muistan, miten seurasin Kampuschin paosta kertovia uutisia vuonna 2006 suurella mielenkiinnolla. Media tietenkin takertuu heti tällaisiin dramaattisiin ja karmiviin tarinoihin, mutta Kampuschin ja muiden vastaavassa tilanteessa olleiden tarinat ovat myös innoittaneet kirjailijoita - viimeisimmäksi varmaankin Emma Donoghuen loistavan Room-romaanin muodossa.
Wolfgang Priklopil sieppasi 10-vuotiaan Kampuschin koulumatkalla ja piti tätä vankina lähes 8 ja puoli vuotta. Aluksi Kampusch eli lähes täydellisessä eristyksessä muutaman neliön kokoisessa kellarityrmässä (video tyrmän sisäänkäynnistä ja varsinaisesta huoneesta on aika karua katsottavaa). Sieppaaja alisti tytön täydellisesti valtaansa sekä henkisellä että fyysisellä väkivallalla. Loppuvuosina Priklopil muuttui niin itsevarmaksi, että hän salli tytön käydä ulkona, kaupassa ja jopa laskettelemassa kanssaan. Lopulta Natascha pakeni sieppaajan pihalta, ja Priklopil tappoi myöhemmin itsensä. Ja siitä mediavyörytys vasta alkoi...
Yksi kirjan mielenkiintoisimpia anteja oli se, miten Kampusch vastustaa itsensä leimaamista uhriksi. Hän kieltäytyy olemasta vain Tukholma-syndroomasta kärsivä raukka, jonka omalla itsepäisyydellä ja selviytymiskyvyllä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten hän lopulta selvisi pakoon ja sai uudestaan otteen normaaliin elämään. Media ja viranomaiset ovat vieroksuneet sitä tapaa, jolla Kampusch puhuu sieppaajastaan inhimillisenä, myös sääliä herättävänä tapauksena, joka ei ollut läpeensä paha tai tuomittava:
Heti kun aloin luoda sieppaajasta moniulotteisempaa kuvaa, ihmiset pyörittelivät silmiään ja käänsivät katseensa pois. Ihmiset eivät pidä siitä, että heidän käsitystään hyvästä ja pahasta horjutetaan ja että he joutuvat vastakkain sen seikan kanssa, että myös ruumiillistuneella pahuudella on inhimilliset kasvot. Pimeä puoli ei ole tullut tyhjästä, kukaan ei synny hirviönä maailmaan. [...] Minä osuin ajatuksillani arkaan paikkaan ja törmäsin ymmärtämättömyyteen yrittäessäni löytää kiduttajan ja siisteysintoilijan naamion takaa ihmisen. [...] Halusin ymmärtää, miksi hänestä tuli ihminen, joka teki minulle niin kuin teki. Lopetin kuitenkin sellaiset yritykset lyhyeen. Minun ei sallittu käsitellä tapahtunutta sillä tavalla, se leimattiin Tukholma-syndroomaksi.
Kiinnostavaa oli myös se, miten Kampusch selittää kasvavan riippuvuutensa sieppaajasta ja pelkonsa ulkomaailmaa kohtaan. Loppuaikoina Priklopil jopa otti tytön mukaansa kauppareissuille ja antoi tämän työskennellä puutarhassa keskellä kirkasta päivää, koska luotti siihen, ettei Kampusch uskalla paeta tai huutaa apua. Lukiessa tuntuu melkein uskomattomalta, ettei hän todella uskaltanut edes yrittää pakoon. Kampusch itse vertaa suhdettaan väkivaltaiseen sieppaajaan pikkulapsen suhteeseen väkivaltaiseen äitiin: vaikka äiti joskus lyö ja komentaa, oma äiti on kuitenkin aina oma äiti ja sen vuoksi turvallisempi vaihtoehto kuin vieraat ihmiset ja muu maailma. Ei lapsikaan välttämättä osaa tai uskalla hakea apua ventovierailta saati paeta uhkaavasta tilanteesta vaan mieluummin alistuu ja toivoo, että tilanne vielä muuttuu paremmaksi. Näin vahvan riippuvuussuhteen sieppaajakin oli onnistunut rakentamaan Kampuschiin.
Kirjan ovat lukeneet myös Susa P., Anni ja Haltiamieli.
Natascha Kampusch: 3096 päivää. Otava. 2011.
Yhdessä Heike Gronemeierin ja Corinna Milbornin kanssa
Saksankielinen alkuteos: 3096 Tage
Suomentaja: Anja Meripirtti
Kirjavinkit: 3096 päivää
Wikipedia: Natascha Kampusch
Minulla odottaa tämä omassa kirjahyllyssä englanniksi. Nyt innostuin tästä vielä enemmän, joten se nousee hieman korkeammalle lukupinossani ;)
VastaaPoistaKiva kuulla ja mukavia lukuhetkiä! :)
PoistaEn ole lukenut kirjaa, mutta pohdiskelusi asian ytimen ympäriltä oli minusta ansiokasta :)
VastaaPoistaKiitos! Kannattaa kyllä lukea, jos aihe vain yhtään kiinnostaa. :)
PoistaHuh... En juurikaan seurannut tämän tapauksen uutisointia aikanaan, mutta luettuani Huoneen googlailin aiheesta. Jack ja hänen äitinsä lukivat myös Alicea vankeudessa :(.
VastaaPoistaOho, en muistanutkaan että Alice oli myös Jackin ja hänen äitinsä lukemisena! Luin jostain, että Donoghue on käyttänyt Nataschan ja muiden siepattujen tarinoita hyväkseen tutkiessaan romaaninsa taustoja. Tässä oli paljon samaa kuin Huoneessa, mutta Jack teki siitä kirjasta paljon toiveikkaamman kuin tästä. :)
PoistaEn ole vielä lukenut kirjaa, mutta mietin uutisoinnin yhteydessä samaa kuin sinäkin. Jos hän kuitenkin on saanut käydä "ihmisten ilmoilla", miksi hän ei ole ilmaissut mitenkään hätäänsä tai yrittänyt karata...
VastaaPoistaSe tuntui minustakin todella kummalliselta. Kirjassa Natascha kertoo esim. myös miten he joutuivat kerran Priklopilin kanssa ajelulla ollessaan poliisiratsiaan, mutta hän ei uskaltanut sanoa tai tehdä mitään!
PoistaOlen lukenut kirjan ja olen vieläkin todella kiinnostunut asiasta :) Mistä voisin ostaa kyseisen kirjan?
VastaaPoistaKirjaa ei näytä olevan saatavilla ainakaan missään yleisimmästä nettikirjakaupoista, olisiko painos tosiaan loppuunmyyty? Kannattaa kysyä vaikka suoraan kustantajalta, onko uutta painosta mahdollisesti tulossa. Löysin sitä ainostaan parista antikvariaatista, joista toki voi tilata ja ostaa kirjan myös netin kautta. :)
PoistaJos aihe kiinnostaa muuten, niin kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka ilmestyi pari kuukautta sitten. Sen voi ostaa ainakin täältä. Tosin elokuva ei ilmeisesti ole kovin hyvä, ainakaan tästä arviosta päätellen...