Siirry pääsisältöön

Elina Loisa: Julkeat

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

En rupea siihen samaan oravanpyörään, mistä iso osa Maxin kavereista on jo pudonnut tai pudottautunut pois. En mene esittelemään elämääni sosiaalitoimistoon enkä tilittämään tekemisiäni työvoimatoimistoon.
Joten minä olen hyvä luomaan mielikuvia, rakentelemaan totuuksia. Olen hyvä niille, joille kukaan ei ole ollut riittävän hyvä ja jotka eivät sitä aina ansaitsisikaan. Itselleni olen armelias enkä mieti maxmaisesti oikeaa ja väärää, rakkautta ja ihmisiä.

Mikähän näissä syrjäytyneiden ja ahdistuneiden nuorten naisten arkirealistisissa tarinoissa minua oikein kiehtoo? Mitä sekavampi ja häiriintyneempi tapaus, sitä parempi! Hämmentävää... ;)

Elina Loisan Julkeat-romaanin päähenkilö ja minäkertoja on nuori nainen, joka on muuttanut pikkukaupungista Helsinkiin ottaakseen kaiken irti elämästään. Nimettömäksi jäävä nainen kulkee baarista toiseen, iskee itselleen rahanlähteitä ja sänkykumppaneita sukupuolesta riippumatta ja ylpeilee sillä, että häntä eivät sido työajat, parisuhteet, moraali tai muutkaan velvollisuudet. Kertojan seurana kulkee sielunkumppani Max, naisia huvikseen hurmaava homomies, jonka elämä koostuu kertojan tavoin työn vieroksumisesta, baari-illoista ja sossun huijaamisesta.

Vastaavasta boheemityyppisestä pummailusta kertovia romaaneja on kirjoitettu pilvin pimein ja luulisi, että kirja alkaisi vähitellen junnaamaan paikallaan ja toistamaan itseään. Aihevalinta ei tosiaan ole kovin omaperäinen, eikä Loisa myöskään onnistu järkyttämään (en tiedä onko tarkoituskaan) rappioelämän kuvaksella. Loisan romaani ei kuitenkaan kyllästytä tai puuduta. Lauseet soljuvat yhtä välinpitämättömän rentoina kuin päähenkilön elämä, ja romaanin kieltä ja erityisesti dialogia lukee mielellään.

Julkeat kuuluu samaan kastiin kuin esim. Sofi Oksasen Baby Jane, Hanna-Riikka Kuisman Käärmeenpesä, Emma Juslinin Yksin yhdessä ja Iida Rauman Katoamisten kirja. Tässäkin liikutaan normiyhteiskunnan äärirajoilla, piipahdetaan marginaalin tuolla puolen, ihmismielen ja ihmissuhteiden pimeämmissä ja rumemmissa totuuksissa.

Romaania on haukuttu melko rankastikin muutamissa blogeissa. Minä taas pidin tästä kovasti ja odottelen mielenkiinnolla kirjailijan mahdollisia tulevia tuotoksia. :)

Elina Loisa: Julkeat. Gummerus. 2010.

Gummerus: Julkeat
Gummerus: Elina Loisa
Kirjavinkit: Julkeat

Kommentit

  1. Kiitos hlbt-kirjavin(e)istä! Innostuin lukemaan putkeen Katoamisten kirjan, Julkeat ja vielä uudestaan myös Baby Janen. Kaikista pidin, ja Baby Janesta jäi nyt ihan erilainen kokemus kuin sen juuri ilmestyttyä. Siinä elämänvaiheessa sitä kai haki vain kovasti samaistumiskohteita, ja tietenkin petyin, kun olikin niin synkeä tarina. Osana tätä kolmen kirjan putkea se olikin ihan paikallaan! Katoamisten kirja oli suosikkini näistä, sillä siinä oli eniten lämpöä ja toiveikkuutta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s