Siirry pääsisältöön

Marjane Satrapi: Persepolis

Kiinnostuin Marjane Satrapin Persepoliksesta alun perin Sallan arvion myötä. Luen todella vähän sarjakuvia, mutta tämä ja Alison Bechdelin Hautuukoti ovat saaneet minut janoamaan lisää.

Persepolis on kaksiosainen omaelämäkerrallinen tarina. Ensimmäinen osa, Persepolis - iranilainen lapsuuteni kertoo Marjane-tytön lapsuudesta 1980-luvulla, kun Iran alkoi muuttua radikaalisti fundamentalistisempaan suuntaan. Tytöt hunnutettiin, alkoholi ja musiikki kiellettiin ja katupartiot valvoivat ihmisten siveellisyyttä ja islamilaisen lain noudattamista. Marjanen vapaamieliset vanhemmat marssivat tuhansien muiden lailla mielenosoituksissa, kunnes mielenosoittajien vangitsemisista, kiduttamisista ja tappamisista tuli arkipäivää. Perheet jatkavat kapinointia kotiensa seinien suojissa. Kadulla päästä varpaisiin peitetyt tytöt riisuvat salaisiin kotibileisiin tultuaan huntunsa - alta saattaa paljastua minihame ja korkokengät. Viini virtaa ja Iron Maidenin piraattikasetti soi. Mutta koteihinkin tehdään ratsioita... Silti on uskomatonta, miten ihmiset pystyvät elämään myös "normaalia" elämää rajoitusten ja kiduttamisten välillä. Kapinoinnista maksaa kalliisti, mutta silti se joskus kannattaa...

Toinen osa, Persepolis 2 - kotiinpaluu, kertoo nyt jo teini-ikäisen Marjanen sopeutumisesta Itävaltaan, jonne hänen vanhempansa lähettävät hänet turvaan. Kulttuurishokki vaihtuu iranilaisen identiteetin torjunnaksi, kun hän yrittää sopeutua uuteen kotiinsa ja elää länsimaisessa kulttuurissa. Mukaan astuvat huumeet ja seksi, kunnes Marjane huomaa nukkuvansa puiston penkillä jo kolmatta kuukautta. Paluu Iraniin vanhempien luo tuntuu järkevältä, mutta kotimaan tapoihin sopeutuminen ei onnistukaan niin helposti.

(klikkaa isommaksi)
Kokonaisuudessaan sarjakuva on hieno, realistisen oloinen kuvaus Iranissa elämisestä, vaikka onkin varmaan melko rajoittunut kuva (Marjanen perhe kuuluu rikkaaseen yläluokkaan, Teheranin kulttuurieliittiin). Ensimmäinen osa keskittyy kuvaamaan Iranin historiaa ja yhteiskuntaa Marjanen silmien kautta, toinen osa kertoo enemmän Marjanen omasta aikuistumisesta. Mustavalkoiset kuvat ovat yksinkertaisia, mutta sopivat jotenkin tunnelmaan. Suosittelen kaikille, joilla on vielä ennakkoluuloja sarjakuvia kohtaan!

Sarjakuvien pohjalta on tehty myös samanniminen kehuttu animaatioelokuva, joka tuli jokin aika sitten TV:stä, mutta en tajunnut sitä silloin katsoa...

Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni. sekä Persepolis - kotiinpaluu. Like. 2008.
Ranskankielinen alkuteos: Persepolis
Suomentaja: Taina Aarne

Linkit:
Like: Persepolis - iranilainen lapsuuteni
Like: Persepolis 2 - kotiinpaluu
Like: Marjane Satrapi
HS kirjat: "Pää pystyyn, ei kädet"
Wikipedia: Persepolis
Wikipedia: Marjane Satrapi

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Salla17 marraskuuta, 2010 20:51

    Tää on tosiaan hieno ja ajatuksia herättävä sarjakuva! Satrapilta on suomennettu muitakin teoksia, ainakin Luumukanaa ja Pistoja, mutta niitä en ole lukenut (pitäisikö sanoa että vielä en ole lukenut).

    Hesarissa oli lauantaina arvostelu Aya-sarjakuvasta jota verrattiin Persepolikseen. Kuulosti mielenkiintoiselta. Arvio on näköjänä vain digilehdessä, mutta tässä nettikaupan juttu sen sijaan.

    VastaaPoista
  2. Hanna / Kirjainten virrassa17 marraskuuta, 2010 22:44

    Kiitos sarjakuvavinkistä. Taidan ostaa nämä sisarelleni joululahjaksi, sillä hän tuntuu tykkäävän juuri tämäntyylisistä sarjakuvista.

    VastaaPoista
  3. Zephyr18 marraskuuta, 2010 12:44

    Salla - kiitos vinkistä! Täytyypä pistää nimi muistiin. Suunnittelen muutenkin kirjaston sarjakuvaosastolla pyörimistä, jospa käteen sattuisi muitakin mielenkiintoisia tapauksia.

    Tomomi - ole hyvä vain! Toivottavasti lahjansaaja pitää kirjasta. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää