Siirry pääsisältöön

Natascha Kampusch: 3096 päivää

Kannen kuva: Martin Moravek
Yksi ensimmäisiä kirjoja, joita tyrmässä luin, oli Lewis Carrollin Alicen seikkailut ihmemaassa. Kirja kosketti epämiellyttävällä, kaamealla tavalla. Minun ikäiseni tyttö Alice seuraa unessa valkoista, puhuvaa kania kaninkoloon. Kun hän pujahtaa sisään, hän syöksyy syvyyksiin ja putoaa huoneeseen, jossa on lukemattomia ovia. Hän on vankina välimaailmassa maan alla, tie ylös on tukossa.

Natascha Kampuschin sieppauksesta ja vankeusajasta kertova omaelämäkerrallinen teos on pakostakin jotenkin sensaationhakuinen, rahastuksenmakuinen kirja. Luen tällaisia harvemmin, mutta muistan, miten seurasin Kampuschin paosta kertovia uutisia vuonna 2006 suurella mielenkiinnolla. Media tietenkin takertuu heti tällaisiin dramaattisiin ja karmiviin tarinoihin, mutta Kampuschin ja muiden vastaavassa tilanteessa olleiden tarinat ovat myös innoittaneet kirjailijoita - viimeisimmäksi varmaankin Emma Donoghuen loistavan Room-romaanin muodossa.

Wolfgang Priklopil sieppasi 10-vuotiaan Kampuschin koulumatkalla ja piti tätä vankina lähes 8 ja puoli vuotta. Aluksi Kampusch eli lähes täydellisessä eristyksessä muutaman neliön kokoisessa kellarityrmässä (video tyrmän sisäänkäynnistä ja varsinaisesta huoneesta on aika karua katsottavaa). Sieppaaja alisti tytön täydellisesti valtaansa sekä henkisellä että fyysisellä väkivallalla. Loppuvuosina Priklopil muuttui niin itsevarmaksi, että hän salli tytön käydä ulkona, kaupassa ja jopa laskettelemassa kanssaan. Lopulta Natascha pakeni sieppaajan pihalta, ja Priklopil tappoi myöhemmin itsensä. Ja siitä mediavyörytys vasta alkoi...

Yksi kirjan mielenkiintoisimpia anteja oli se, miten Kampusch vastustaa itsensä leimaamista uhriksi. Hän kieltäytyy olemasta vain Tukholma-syndroomasta kärsivä raukka, jonka omalla itsepäisyydellä ja selviytymiskyvyllä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten hän lopulta selvisi pakoon ja sai uudestaan otteen normaaliin elämään. Media ja viranomaiset ovat vieroksuneet sitä tapaa, jolla Kampusch puhuu sieppaajastaan inhimillisenä, myös sääliä herättävänä tapauksena, joka ei ollut läpeensä paha tai tuomittava:

Heti kun aloin luoda sieppaajasta moniulotteisempaa kuvaa, ihmiset pyörittelivät silmiään ja käänsivät katseensa pois. Ihmiset eivät pidä siitä, että heidän käsitystään hyvästä ja pahasta horjutetaan ja että he joutuvat vastakkain sen seikan kanssa, että myös ruumiillistuneella pahuudella on inhimilliset kasvot. Pimeä puoli ei ole tullut tyhjästä, kukaan ei synny hirviönä maailmaan. [...] Minä osuin ajatuksillani arkaan paikkaan ja törmäsin ymmärtämättömyyteen yrittäessäni löytää kiduttajan ja siisteysintoilijan naamion takaa ihmisen. [...] Halusin ymmärtää, miksi hänestä tuli ihminen, joka teki minulle niin kuin teki. Lopetin kuitenkin sellaiset yritykset lyhyeen. Minun ei sallittu käsitellä tapahtunutta sillä tavalla, se leimattiin Tukholma-syndroomaksi.

Kiinnostavaa oli myös se, miten Kampusch selittää kasvavan riippuvuutensa sieppaajasta ja pelkonsa ulkomaailmaa kohtaan. Loppuaikoina Priklopil jopa otti tytön mukaansa kauppareissuille ja antoi tämän työskennellä puutarhassa keskellä kirkasta päivää, koska luotti siihen, ettei Kampusch uskalla paeta tai huutaa apua. Lukiessa tuntuu melkein uskomattomalta, ettei hän todella uskaltanut edes yrittää pakoon. Kampusch itse vertaa suhdettaan väkivaltaiseen sieppaajaan pikkulapsen suhteeseen väkivaltaiseen äitiin: vaikka äiti joskus lyö ja komentaa, oma äiti on kuitenkin aina oma äiti ja sen vuoksi turvallisempi vaihtoehto kuin vieraat ihmiset ja muu maailma. Ei lapsikaan välttämättä osaa tai uskalla hakea apua ventovierailta saati paeta uhkaavasta tilanteesta vaan mieluummin alistuu ja toivoo, että tilanne vielä muuttuu paremmaksi. Näin vahvan riippuvuussuhteen sieppaajakin oli onnistunut rakentamaan Kampuschiin.

Kirjan ovat lukeneet myös Susa P., Anni ja Haltiamieli.

Natascha Kampusch: 3096 päivää. Otava. 2011.
Yhdessä Heike Gronemeierin ja Corinna Milbornin kanssa
Saksankielinen alkuteos: 3096 Tage
Suomentaja: Anja Meripirtti

Kirjavinkit: 3096 päivää
Wikipedia: Natascha Kampusch

Kommentit

  1. Minulla odottaa tämä omassa kirjahyllyssä englanniksi. Nyt innostuin tästä vielä enemmän, joten se nousee hieman korkeammalle lukupinossani ;)

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut kirjaa, mutta pohdiskelusi asian ytimen ympäriltä oli minusta ansiokasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kyllä lukea, jos aihe vain yhtään kiinnostaa. :)

      Poista
  3. Huh... En juurikaan seurannut tämän tapauksen uutisointia aikanaan, mutta luettuani Huoneen googlailin aiheesta. Jack ja hänen äitinsä lukivat myös Alicea vankeudessa :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en muistanutkaan että Alice oli myös Jackin ja hänen äitinsä lukemisena! Luin jostain, että Donoghue on käyttänyt Nataschan ja muiden siepattujen tarinoita hyväkseen tutkiessaan romaaninsa taustoja. Tässä oli paljon samaa kuin Huoneessa, mutta Jack teki siitä kirjasta paljon toiveikkaamman kuin tästä. :)

      Poista
  4. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta mietin uutisoinnin yhteydessä samaa kuin sinäkin. Jos hän kuitenkin on saanut käydä "ihmisten ilmoilla", miksi hän ei ole ilmaissut mitenkään hätäänsä tai yrittänyt karata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntui minustakin todella kummalliselta. Kirjassa Natascha kertoo esim. myös miten he joutuivat kerran Priklopilin kanssa ajelulla ollessaan poliisiratsiaan, mutta hän ei uskaltanut sanoa tai tehdä mitään!

      Poista
  5. Olen lukenut kirjan ja olen vieläkin todella kiinnostunut asiasta :) Mistä voisin ostaa kyseisen kirjan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaa ei näytä olevan saatavilla ainakaan missään yleisimmästä nettikirjakaupoista, olisiko painos tosiaan loppuunmyyty? Kannattaa kysyä vaikka suoraan kustantajalta, onko uutta painosta mahdollisesti tulossa. Löysin sitä ainostaan parista antikvariaatista, joista toki voi tilata ja ostaa kirjan myös netin kautta. :)

      Jos aihe kiinnostaa muuten, niin kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka ilmestyi pari kuukautta sitten. Sen voi ostaa ainakin täältä. Tosin elokuva ei ilmeisesti ole kovin hyvä, ainakaan tästä arviosta päätellen...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude