Siirry pääsisältöön

Doris Lessing: Ben, in the World

Teresa tried to imagine what it was like, believing yourself to be the only person in the world like yourself, knowing you are alone, dependent on chance kindness, used but then abandoned - but she couldn't imagine it, only a panic of emptiness and aloneness that gripped her, making her cold and sick.

Ben, in the World is a sequel to Doris Lessing's The Fifth Child (first published in 1988), which I read in Finnish just over a year ago. TFC is clearly not a novel that you should read when you're pregnant (if you want to avoid nightmares about monstrous babies!), but the sequel sounded like a safer choice: Ben has grown up and left his family and childhood home. He tries to cope in the modern world as an outsider, a freak - somewhere between a Neanderthal, an animal and a child - violent and scared, only trusting his instincts.

While TFC was more about the relationship between a mother and a difficult child - particularly from the mother's perspective, Ben, in the World is written entirely from the perspective of the child - now a young man. The novel describes how he sees the world and how the world treats him during his travels. In London, Ben is first looked after by a kind, elderly lady, but ends up with a prostitute and a drug smuggler. He travels to France, then to Brazil. In Rio de Janeiro, he meets Teresa, a girl who has left her family in a slum and is trying to make her living in the city.

Ben spends his time among the rejects of society, those operating on the fringes of the law and living on the edge. But although he is a reject like them, he is still always more of an outsider, never quite fitting in, never quite human:

What was Ben? He slept in his bed, like everyone else, he used his knife and fork, he kept his clothes clean, he liked his beard neat, and his hair cut, and yet he was not like anybody.

It was especially interesting to read the novel to find out what happens to Ben after The Fifth Child, which had an open end. But the novel wasn't as impressive or thought-provoking as TFC. While TFC was almost like a horror story, the sequel is kind of like a dramatic social commentary.

Doris Lessing: Ben, in the World. Flamingo. 2000. 178 pages.

DorisLessing.org
NY Times: "The Creature Walks Among Us"
Wikipedia: Doris Lessing

Kommentit

  1. Thanks for a really interesting review! I'll definitely read this, eventually, and it was good to get a sneak preview of what's to come. :-)

    VastaaPoista
  2. One of those books that I NEED to read. The Fifth Child was so powerful experience that I have to read this too!

    Wonder why they haven't translate this to Finnish? I would think there could be quite many Lessing-fans who would like to read this too.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude