Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

Sinä yönä muistin Annin. Tytön, jonka tunsin, kun olin pieni. Leikimme keijuja. Kaakaomukin pohjalle muodostunut mudanmusta sakka oli voimajuomaamme. Valutimme sitä lusikkalammesta kielen kärjelle ja sitten juoksimme metsään. Tai siis lensimme. Jalat olivat siivet.

Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit on roikkunut TBR-listallani varmaan ilmestymisestään lähtien eli lähes kahden vuoden ajan... En yhtään muista, minkä blogi- tai lehtiarvion kautta novellikokoelma alun perin päätyi luettavien listalle tai mikä siinä nimenomaan kiinnosti. :) Luin kuitenkin teoksen vihdoin viimein. Kokoelman kahdeksan novellia viihdyttivät aikansa, mutta eivät jääneet mieleen.

Ensin on kuitenkin ihan pakko moittia hieman takakannen epämääräistä yritystä kuvailla novellikokoelman punaista lankaa. Eli sarjassamme 'todella hämärät takakannen tekstit, jotka eivät ihan hirveästi kerro potentiaaliselle lukijalle': "Keltaiset tyypit vaatii katsomaan pimeää maisemaa, jossa on sittenkin jotain nähtävää. Kirkkaissa loisteputkivaloissa pimeyttä vasten ikkunasta tulee peili. [...] Epätoivo himmenee tarina tarinalta ja tilalle nousee hyvä ja kaunis, ehjä vaatimus."

Siis... mitä?! :D

Kokoelman kantavaa ajatusta tai teemaa ei ole vaikeaa löytää: kyse on ihmissuhteista; vinksahtaneista, vinoutuneista, epäonnisista ja yllättävistä kohtaamisista ihmisten välillä. Mutta vinksahtaneita ihmissuhteitahan löytyy kolmestatoista novellikokoelmasta tusinassa; siinä ei siis sinällään ole mitään uutta. ;)

"Lonkerot"-novellissa, josta ylimpänä oleva lainaus on peräisin, kertoja herää miehen vierestä Tallinnan laivan hytistä ja alkaa muistella lapsuuttaan. "Aprikoosit"-novellissa nainen ottaa aurinkoa kreikkalaisella rannalla, kun tuntematon mies tulee tekemään tuttavuutta. Mies lähtee hetken mielijohteesta ostamaan heille aprikooseja läheisestä hedelmäkojusta, mutta ajautuu äkkipikaisuuksissaan myyjän kanssa erimielisyyksiin. "Jäätelökehässä" Irene on kesätöissä jäätelönmyyjänä, kun poikaystävä Daniel ei eräänä iltana tulekaan kotiin. Sen sijaan jäätelökojulla alkaa säännöllisesti vierailla Danielin salikaveri, Inkkari.

Suosikkini oli "Posliinikana", jossa opo-Juhani tuntee outoa yhteenkuuluvuutta erään oppilaan kanssa, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi muiden nuorten joukossa. Väärinkäsitykset ulkopuolisuuden syistä aiheuttavat kummallekin häpeää ja syyllisyyttä, mutta tarinan loppu on toiveikas.

Kokonaisuutena Rohaksen esikoinen ei tehnyt ainakaan minuun kovin kummoista vaikutusta. Henkilöiden motiivit jäävät usein hämäriksi eikä novellien pohjimmaiseen symboliikkaan saanut kunnon otetta. Enemmän tästä ovat pitäneet ainakin Ina, Hanna ja Merenhuiske.

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit. Otava. 2010. 157 sivua.

Otava: Keltaiset tyypit
Kiiltomato: "Tallottuja ihmisiä"
Parnasson kritiikit: "Polvillaan"
HS kirjat: "Hieno kaarinovelli tuli takaisin"
Kirjavinkit: Keltaiset tyypit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...

Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta. Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...

Lue lisää

Kirjanurkkaus

Hae tästä blogista