Siirry pääsisältöön

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

Sinä yönä muistin Annin. Tytön, jonka tunsin, kun olin pieni. Leikimme keijuja. Kaakaomukin pohjalle muodostunut mudanmusta sakka oli voimajuomaamme. Valutimme sitä lusikkalammesta kielen kärjelle ja sitten juoksimme metsään. Tai siis lensimme. Jalat olivat siivet.

Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit on roikkunut TBR-listallani varmaan ilmestymisestään lähtien eli lähes kahden vuoden ajan... En yhtään muista, minkä blogi- tai lehtiarvion kautta novellikokoelma alun perin päätyi luettavien listalle tai mikä siinä nimenomaan kiinnosti. :) Luin kuitenkin teoksen vihdoin viimein. Kokoelman kahdeksan novellia viihdyttivät aikansa, mutta eivät jääneet mieleen.

Ensin on kuitenkin ihan pakko moittia hieman takakannen epämääräistä yritystä kuvailla novellikokoelman punaista lankaa. Eli sarjassamme 'todella hämärät takakannen tekstit, jotka eivät ihan hirveästi kerro potentiaaliselle lukijalle': "Keltaiset tyypit vaatii katsomaan pimeää maisemaa, jossa on sittenkin jotain nähtävää. Kirkkaissa loisteputkivaloissa pimeyttä vasten ikkunasta tulee peili. [...] Epätoivo himmenee tarina tarinalta ja tilalle nousee hyvä ja kaunis, ehjä vaatimus."

Siis... mitä?! :D

Kokoelman kantavaa ajatusta tai teemaa ei ole vaikeaa löytää: kyse on ihmissuhteista; vinksahtaneista, vinoutuneista, epäonnisista ja yllättävistä kohtaamisista ihmisten välillä. Mutta vinksahtaneita ihmissuhteitahan löytyy kolmestatoista novellikokoelmasta tusinassa; siinä ei siis sinällään ole mitään uutta. ;)

"Lonkerot"-novellissa, josta ylimpänä oleva lainaus on peräisin, kertoja herää miehen vierestä Tallinnan laivan hytistä ja alkaa muistella lapsuuttaan. "Aprikoosit"-novellissa nainen ottaa aurinkoa kreikkalaisella rannalla, kun tuntematon mies tulee tekemään tuttavuutta. Mies lähtee hetken mielijohteesta ostamaan heille aprikooseja läheisestä hedelmäkojusta, mutta ajautuu äkkipikaisuuksissaan myyjän kanssa erimielisyyksiin. "Jäätelökehässä" Irene on kesätöissä jäätelönmyyjänä, kun poikaystävä Daniel ei eräänä iltana tulekaan kotiin. Sen sijaan jäätelökojulla alkaa säännöllisesti vierailla Danielin salikaveri, Inkkari.

Suosikkini oli "Posliinikana", jossa opo-Juhani tuntee outoa yhteenkuuluvuutta erään oppilaan kanssa, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi muiden nuorten joukossa. Väärinkäsitykset ulkopuolisuuden syistä aiheuttavat kummallekin häpeää ja syyllisyyttä, mutta tarinan loppu on toiveikas.

Kokonaisuutena Rohaksen esikoinen ei tehnyt ainakaan minuun kovin kummoista vaikutusta. Henkilöiden motiivit jäävät usein hämäriksi eikä novellien pohjimmaiseen symboliikkaan saanut kunnon otetta. Enemmän tästä ovat pitäneet ainakin Ina, Hanna ja Merenhuiske.

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit. Otava. 2010. 157 sivua.

Otava: Keltaiset tyypit
Kiiltomato: "Tallottuja ihmisiä"
Parnasson kritiikit: "Polvillaan" 
HS kirjat: "Hieno kaarinovelli tuli takaisin"
Kirjavinkit: Keltaiset tyypit

Kommentit

  1. Olen yrittänyt tehdä TBR - listaani, mutten kyennyt. Kun minulla on pari kirjaa, jotka haluat lukea ja muita kirjoja luen ihan sellasia, mitkä sattuu osumaan käteeni kirjakaupassa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi