keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Tuuve Aro: Himokone

Tunne alkoi Jaanan kurkunpäästä ja levisi hiljalleen alaspäin, kaulaan, rintaan, sydänalaan. Hän mietti tunnettaan. Se ei ollut kuuma, vaikka baari oli hikinen. Ei liioin kylmä. Tunne oli pikemminkin kuin raskas rapiseva kääre, johon Jaanaa kiedottiin.

Voin aivan rehellisesti sanoa, että Tuuve Aro on yksi suosikkikirjailijoistani kotimaisten novellikokoelmien saralla. Myös Aron esikoisromaani Karmiina oli huikea, ja viimeisin novellikokoelma Merkki sai minutkin (paatuneen novellifoobikon) haikailemaan uusien, absurdien ja erikoisten tarinoiden perään. Nyt odotus palkittiin uudella kokoelmalla.

Novellikokoelman nimi saattaa tuoda mieleen lähinnä jotain erotiikkaan liittyvää, mutta todellisuudessa se viittaa brittiläisen elokuva-alan tohtori Samuel L. Brimstonen keksimään nimitykseen filmiprojektorille. Himokone, eli välähdyksiä pimeässä, kuten kokoelman alaotsikko kuuluu, onkin eräänlainen intertekstuaalinen tutkielma elokuvista, niiden katsomisesta ja tulkinnasta.

Jokainen kokoelman novelli on nimetty jonkin klassikkoelokuvan mukaan ja jollain tavalla pohjautuu siihen tai sisältää ainakin samankaltaisia elementtejä. Aro käsittelee alkuperäisten elokuvien teemoja aika vapaasti ja tarjoaa lukijoille välähdyksiä elokuviin usein yllättävistä näkökulmista. Kokoelmasta saisi varmasti enemmän irti, jos olisi nähnyt kaikki sen pohjana olleet elokuvat, mutta tarinat toimivat kyllä itsessäänkin oikein hyvin. :)

Moni lukija saattaa saada inhonväristyksiä jo heti ensimmäisestä novellista, "Alien", josta ei seksuaalisväritteistä väkivaltaa puutu. Kokoelma kuitenkin jatkuu vähän leppoisammissa merkeissä, vaikka suurin osa novelleista onkin jollain tavalla häiriintyneitä, pimeitä tai vähintään mustalla huumorilla höystettyjä.

Esimerkiksi "Full Metal Jacket" -novellissa ollaan samannimisen klassikkoleffan Vietnamin sota -ympäristön sijaan supisuomalaisella partioleirillä, josta ei simputusta ja nöyryytystä puutu. "Huviretki hirttopaikalle" -novellissa viiden riparilla toisiinsa tutustuneen nuoren tytön huoleton kesäpäivä saa synkän käänteen. "Fight Clubissa" nuori nainen turhautuu, kun esikoisrunokokoelma ei saakaan sitä mediajulkisuutta, jota hän on toivonut. Suosikkini on ehdottomasti "Invasion of the Body Snatchers", jossa sinkkunainen Tiina huomaa kauhukseen päätyneensä vierailulle mammakerhoon, jossa äidit eivät osaa puhua mistään muusta kuin itsestään ja vauvoistaan lässyttävässä me-muodossa.

Pureva, naseva ja kutkuttavan yllätyksellinen kokoelma, suosittelen lämpimästi! :)

Himokoneen välähdyksiä pimeässä ovat katselleet myös Suketus ja Mari A.

Tuuve Aro: Himokone - välähdyksiä pimeässä. WSOY. 2012. 141 sivua.

WSOY: Himokone
WSOY: Tuuve Aro
Parnasson kritiikit/Maija Vesanen: "Olemme sitä mitä katsomme"
HS kirjat: "Tappajahai pukeutuu mekkoon"

2 kommenttia:

  1. Luin keväällä tämän ja Rohaksen novellit peräkkäin ja kyllä Aron hienous oli siinä vertailussa silmiinpistävä.

    Törmäsin Aron novelleihin ekaa kertaa äikän kirjoissa ja ihmettelin kovasti niitä. Tai siis, että miksi juuri Aron novellit on siellä kirjoissa, mutta enää en ihmettele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aron novellit ovat kieltämättä paljon vaikuttavampia ja mieleenpainuvampia kuin Rohaksen. Jännä kuulla, että niitä löytyy äikän kirjoista!

      Poista