Siirry pääsisältöön

Tuuve Aro: Himokone

Tunne alkoi Jaanan kurkunpäästä ja levisi hiljalleen alaspäin, kaulaan, rintaan, sydänalaan. Hän mietti tunnettaan. Se ei ollut kuuma, vaikka baari oli hikinen. Ei liioin kylmä. Tunne oli pikemminkin kuin raskas rapiseva kääre, johon Jaanaa kiedottiin.

Voin aivan rehellisesti sanoa, että Tuuve Aro on yksi suosikkikirjailijoistani kotimaisten novellikokoelmien saralla. Myös Aron esikoisromaani Karmiina oli huikea, ja viimeisin novellikokoelma Merkki sai minutkin (paatuneen novellifoobikon) haikailemaan uusien, absurdien ja erikoisten tarinoiden perään. Nyt odotus palkittiin uudella kokoelmalla.

Novellikokoelman nimi saattaa tuoda mieleen lähinnä jotain erotiikkaan liittyvää, mutta todellisuudessa se viittaa brittiläisen elokuva-alan tohtori Samuel L. Brimstonen keksimään nimitykseen filmiprojektorille. Himokone, eli välähdyksiä pimeässä, kuten kokoelman alaotsikko kuuluu, onkin eräänlainen intertekstuaalinen tutkielma elokuvista, niiden katsomisesta ja tulkinnasta.

Jokainen kokoelman novelli on nimetty jonkin klassikkoelokuvan mukaan ja jollain tavalla pohjautuu siihen tai sisältää ainakin samankaltaisia elementtejä. Aro käsittelee alkuperäisten elokuvien teemoja aika vapaasti ja tarjoaa lukijoille välähdyksiä elokuviin usein yllättävistä näkökulmista. Kokoelmasta saisi varmasti enemmän irti, jos olisi nähnyt kaikki sen pohjana olleet elokuvat, mutta tarinat toimivat kyllä itsessäänkin oikein hyvin. :)

Moni lukija saattaa saada inhonväristyksiä jo heti ensimmäisestä novellista, "Alien", josta ei seksuaalisväritteistä väkivaltaa puutu. Kokoelma kuitenkin jatkuu vähän leppoisammissa merkeissä, vaikka suurin osa novelleista onkin jollain tavalla häiriintyneitä, pimeitä tai vähintään mustalla huumorilla höystettyjä.

Esimerkiksi "Full Metal Jacket" -novellissa ollaan samannimisen klassikkoleffan Vietnamin sota -ympäristön sijaan supisuomalaisella partioleirillä, josta ei simputusta ja nöyryytystä puutu. "Huviretki hirttopaikalle" -novellissa viiden riparilla toisiinsa tutustuneen nuoren tytön huoleton kesäpäivä saa synkän käänteen. "Fight Clubissa" nuori nainen turhautuu, kun esikoisrunokokoelma ei saakaan sitä mediajulkisuutta, jota hän on toivonut. Suosikkini on ehdottomasti "Invasion of the Body Snatchers", jossa sinkkunainen Tiina huomaa kauhukseen päätyneensä vierailulle mammakerhoon, jossa äidit eivät osaa puhua mistään muusta kuin itsestään ja vauvoistaan lässyttävässä me-muodossa.

Pureva, naseva ja kutkuttavan yllätyksellinen kokoelma, suosittelen lämpimästi! :)

Himokoneen välähdyksiä pimeässä ovat katselleet myös Suketus ja Mari A.

Tuuve Aro: Himokone - välähdyksiä pimeässä. WSOY. 2012. 141 sivua.

WSOY: Himokone
WSOY: Tuuve Aro
Parnasson kritiikit/Maija Vesanen: "Olemme sitä mitä katsomme"
HS kirjat: "Tappajahai pukeutuu mekkoon"

Kommentit

  1. Luin keväällä tämän ja Rohaksen novellit peräkkäin ja kyllä Aron hienous oli siinä vertailussa silmiinpistävä.

    Törmäsin Aron novelleihin ekaa kertaa äikän kirjoissa ja ihmettelin kovasti niitä. Tai siis, että miksi juuri Aron novellit on siellä kirjoissa, mutta enää en ihmettele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aron novellit ovat kieltämättä paljon vaikuttavampia ja mieleenpainuvampia kuin Rohaksen. Jännä kuulla, että niitä löytyy äikän kirjoista!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi