sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Heli Kruger: Olen koskettanut taivasta

Kannen kuva: Mike Powell
Hän puhuu arkisesta asiasta selkeällä kielellä ja kuitenkin hänen aiheensa on suuri tabu, josta ei pidä puhua. Aiheesta ei ole aikaisemmin keskusteltu, siitä ei ole voitu keskustella, ei lehtien palstoilla eikä juhlallisissa illallispöydissä. Hän puhuu silti ja käyttää puheenvuoron seksuaalisista vähemmistöistä urheilussa. Naiset katsovat toisiaan ja minäkin nyökkään heidän mukanaan, ymmärtävästi, kauhistellen.
Hän puhuu minusta, eikä vierustoverini tiedä, että tämä nainen puhuu juuri minusta.

Nyt EM-kotikisojen ja kesäolympialaisten vuonna suomalaisen huippu-urheilijan kirjoittama romaani tuntuu erityisen ajankohtaiselta. Entinen pituushyppääjä ja kolmiloikkaaja Heli Kruger on urheilu-uransa jälkeen julkaissut kaksi romaania, Olen koskettanut taivasta (2005) ja Pidä minusta kiinni (2007). Näistä ensimmäinen oli roikkunut lukulistallani jo pitkään ja käsittelee melko arkaluonteista tabuaihetta: seksuaalivähemmistöjä huippu-urheilun parissa.

Suhtauduin kuitenkin etukäteen pienoisella varauksella romaaniin. Kruger oli aikoinaan pienimuotoinen julkkis ainakin yleisurheilupiireissä, ja julkkisten kirjoittamat kirjat ovat minusta aina hieman epäilyttäviä. Omaelämäkerrallisissa romaaneissa on usein ehkä pienimuotoista paljastelun ja huomiohakuisuuden makua... Krugerin oma ura on selvästi myös hänen esikoisromaaninsa taustalla: kirjan päähenkilö on pituushyppääjä Venla Saarinen, joka tähtää Ateenan olympialaisiin (samaisissa kisoissa Kruger osallistui sekä pituushyppyyn että kolmiloikkaan). Urheilu on aina kuulunut olennaisena osana Venlan elämään ja kirjassa paneudutaan yksityiskohtaisesti tiukkoihin harjoitteluaikatauluihin, ärsyttäviin valmentajiin ja urheilijan elämän vähemmän loistokkaaseen puoleen. Monet näistä asioista kumpuavat varmasti osittain Krugerin omista kokemuksista.

Parrasvalojen ulkopuolella Venlan yksityiselämään kuuluu myös Inka, peruskoulunopettaja, jonka kanssa Venla päätyy suhteeseen. Valmentaja, sponsorit ja media vaativat kuitenkin heteroimagon ylläpitämistä ja suhde täytyy salata. Kruger on osannut kuvata hienosti yksityisen ja julkisen elämän ristiriidan paineissa kamppailevan ihmisen tunteita:

Minä pelkään. Minä voin jäädä kiinni kuin rikollinen rikospaikalta. Tässä ja nyt. Sopivasti kaikkien silmien alla. Ja kuitenkin, minä juoksen vapaana ja minä juoksen lujempaa kuin koskaan aikaisemmin.
Tällaista vauhtia ette ole ennen nähneet.
He eivät saa minua kiinni. Mutta juostessani pelkään, jokaisella askeleella on kiinnijäämisen vaara. [...]
On mietittävä, on sulauduttava, on kuulosteltava ja ennen kaikkea on oltava vahva. Ja vahva minä olen, vahva minusta on tullut.

En epäile yhtään, etteikö reaktio seksuaalivähemmistöihin monissa Suomen urheiluseuroissa ole juuri sellainen kuin romaanissa on kuvailtu:

- Ei meillä ole seksuaalisen vähemmistön edustajia. Emme me ole törmänneet tuollaiseen asiaan.
- Ja sopeutuisiko sellainen pelaaja lainkaan joukkueeseen, se kai olisi ensin selvitettävä.
Oma liittoni ei vastannut kyselyyn lainkaan. Eipä tietenkään. Eihän minua ole heille. Ei ihmisenä. Mutta tuloksena ja haluttuna värikuvana minä kyllä kelpaan edustamaan heitä heidän julkaisuihinsa, ja pöytäkeskusteluihin, jos tulos on ollut tarpeeksi kaunis ääneen sanottavaksi.

Kirjassa kerrotaan myös melko katkeransävyisesti siitä, millaisia odotuksia Suomen hullu urheilukansa pahimmillaan asettaa kotimaisille urheilijoille. Nytkin EM-kisojen aikaan on puhuttu siitä, miten suomalaisille penkkiurheilijoille kelpaa vain mitali; kaikki neljännestä sijasta alaspäin on katsojille pettymys. Viis siitä tekeekö urheilija oman ennätyksensä tai kauden parhaansa; vain voitolla on väliä. Kirjassa kritisoidaan tätä suhteettomien paineiden ja odotusten asettamista suomalaisurheilijoille aika rajusti:

He haluavat ohjailla minua ja leikitellä minulla omien mieltymystensä mukaan. Sitä he tahtovat, esineellistää minut, jotta he voivat itse nauttia ja istua sohvalla ja olla ylpeitä itsestään: 
- Näin hyviä me olemme, me suomalaiset. 
He vaativat minua palauttamaan rahani takaisin, jotka olen valtiolta nyhtänyt, vienyt heidän kädestään ja heittänyt kultarahat taakseni katsomatta kaivoon. Köyhille minun pitäisi ne jakaa. Esittää sirkushuvia kansalle ja tuoda mitali kotiin. Sitten olen kaiken sen vaivan arvoinen. Kalliilla rahalla minun täytyy ostaa paikkani urheilurintamalla ja ihmisten sydämissä. Mutta eivät he minua halua, he haluavat rakastaa sitä kaikkensa antavaa suurta tähteä, jollaista maailma ei ole vielä päällään kantanut, niin suurta ja ihmeellistä, että sellaista tuskin voi olla olemassa.

Romaanin dialogi on välillä kömpelön kökköä ja vertauskuvat lipsahtavat teennäisen ja kuluneen puolelle. Mutta viis siitä. Kruger on kirjoittanut hienon romaanin aiheesta, jota on harvoin käsitelty kotimaisessa kaunokirjallisuudessa. Suosittelen! :)

Heli Kruger: Olen koskettanut taivasta. Otava. 2005. 226 sivua.

Otava: Olen koskettanut taivasta
Otava: Heli Kruger
HS kirjat: "Ei erotiikasta vaan ennakkoluuloista"

4 kommenttia:

  1. Olen itsekin ollut hyvin epäileväinen kirjaa kohtaan juuri mainitsemastasi syystä ja lisäksi siksi, että urheiluun liittyvät kirjat eivät kiinnosta minua yhtään. Mutta HLBTI-aihe tietysti houkuttaa aina, samoin omaperäisyys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas intohimoisena penkkiurheilijana kiinnostuin myös tuosta urheiluteemasta, mutta kirjasta saa todella paljon irti vaikkei urheilua seuraisikaan. Kannattaa kyllä lukaista! :)

      Poista
  2. Samanlaisia ajatuksia minullakin joskus vuosia sitten pyöri pässä, kun tämän kirjan luin viimeksi. Erityisesti muistan tuon katkeruuden, kun urheilusuosikki ei menestynytkään. Kirjan kieli oli minustakin vähän erikoista, jopa turhan imelää, mutta sopi hyvin tunnelmaan. Tykkäsin kirjan tarinasta ja nyt kun luin arviosi tekisi mieli lukaista kirja uudelleen. Kiitos siis että muistutit tästä kirjasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tästä tuli hyviä muistoja mieleen! :)
      Kirjan kieli kieltämättä hipoi jo imelän rajamaita - erityisesti kun kuvailtiin Venlan ja Inkan kahdenkeskisiä hetkiä, mutta eipä se hirveästi häirinnyt lukukokemusta.

      Poista