Siirry pääsisältöön

Jean Echenoz: Pianossa

Kaikki valot naapuritaloissa ovat sammuneet, kaikki ikkunat ovat pimeinä, kukaan ei katsele, lukuun ottamatta koiranaisen koiraa, joka on jalkeilla vielä tähänkin kellonaikaan numero 55:n neljännessä kerroksessa. Se on mietiskelevä ja lempeä, hyvä ja pohdiskeleva koira, minkä Max on pannut merkille heti, mutta se kärsii usein unettomista kausista ja katselee aikansa kuluksi ikkunasta yötä ja joutui hetki sitten seuraamaan tätä ikävää kuolemaa.

Jean Echenozin Pianossa tarttui käteeni Vive la France! -haasteen takia, kun etsin itselleni ennestään tuntemattomia ranskalaiskirjailijoita. Pianossa osoittautui varsin nopealukuiseksi pikku kummajaiseksi.

Heti romaanin ensimmäisellä sivulla tapaamme kaksi ranskalaismiestä, eräänlaisen Pekka Puupää ja Pätkä -parivaljakon, sankarin ja sidekickin. Ensimmäinen heistä on pitkä ja hyvin tyylikäs, toinen lyhyt ja nukkavieruihin vaatteisiin pukeutunut. Samalla selviää, että ensin mainittu mies pelkää jotain kuollakseen. Tai ei sentään kuollakseen, koska vaikka lukija saa tietää, että mies "kuolee väkivaltaisesti kahdenkymmenenkahden päivän kuluttua", mies ei itse tätä tiedä, joten se ei ole hänen pelkonsa syy.

Arvoitus alkaa selvitä. Ensimmäinen mies saa nimen, Max. Hän on kuuluisa ja taitava pianisti, joka kärsii hirvittävästä esiintymispelosta. Nukkavieru kaveri, Bernie, on hänen apurinsa. Bernien tehtävänä on pitää mestari erossa alkoholista ja kirjaimellisesti tönäistä kauhusta kankea mies konsertti-iltoina esiintymislavalle yleisön eteen. Vapaa-aikanaan Max unelmoi 30 vuoden takaisesta ihastuksestaan, kauniista sellonsoiton opiskelijasta Rosesta.

Kirja ei kuitenkaan kerro esiintymispelosta tai edes pianonsoitosta vaan Maxin kuolemasta. Toisin kuin voisi kuvitella, päähenkilön kuolema ei suinkaan ole kertomuksen loppu vaan vasta sen alku.

Max päätyy kuolemansa jälkeen eräänlaiseen limboon, keskukseen, jossa ihmisten kuolemanjälkeisestä elämästä päätetään. Keskuksen "hoitajina" työskentelevät edesmenneet kuuluisuudet Doris Daystä lähtien. Tavalliset kansalaiset passitetaan joko Puistoon tai Kaupunkiin, tässä tapauksessa Pariisiin. Vaan kumpi on Taivas ja kumpi Helvetti, vai onko kumpikaan? Ja miten kuolemanjälkeinen elämä esimerkiksi Pariisissa poikkeaa elämästä Pariisissa ennen kuolemaa? Voiko kuolleista palata "elämään" omana itsenään?


Pianossa on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, aivan kuin kirjailija itsekin suhtautuisi huvittuneesti päähenkilöönsä. Romaanissa seikkaillaan absurdin ja fantasian hämärällä rajalla, ja välillä minulle tuli jopa Murakami mieleen! Tarinan lumo ei kuitenkaan kantanut loppuun asti, ja jälkimaku oli jotain lievän huvittuneisuuden ja tylsistymisen välillä. Tuntuu, että ideasta olisi voinut saada paljon enemmänkin irti; vahvan alun jälkeen tarina alkoi hajota käsiin ja hiipua loppua kohden.

Jean Echenoz: Pianossa. Tammi. 2005. 189 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Au piano
Suomentaja: Erkki Jukarainen

Wikipedia: Jean Echenoz

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi