Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Kainin tytär

Kaupunki lepäsi kuin orvokin lehdellä. Pakkanen kiristyi ja täplitti taivaan pienillä, julmilla tähdillä.
Ei tehnyt mieli kotiin.

Menin ravintolaan, jossa oli punavalkoruutuiset pöytäliinat ja seinillä joukko pronssisia, masentuneen näköisiä säveltäjiä.

Paikka oli täynnä. Puhe kävi kiihkeänä ja kuluneena: jokaisella oli teemansa ja vain harva jaksoi varioida omaansa.


Pirkko Saisio - Suomen seksuaalivähemmistöjen ikioma varhainen poliittinen kulttuurivaikuttaja, näyttelijä ja kirjailija - suunnitteli jo 1970-luvulla julkaisevansa romaanin homoseksuaalisuudesta, mutta lykkäsi kustantajan painostuksesta/kehotuksesta aihetta 1980-luvulle asti.

Kainin tytär oli varmasti omana aikanaan radikaalimpi kuin nykyään. Romaani kahden taiteilijan, venäläisen äidin ja suomalaisen isän pianistityttären, Riskun, ja pappilan kapinallisen viulistin, Annan, suhteesta ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin. Tekotaiteellisuudella, muka-runollisilla kielikuvilla ja taiteilijoiden turhautuneella luomisen tuskalla ja kärsimyksellä on leikitty liiankin kanssa. Pirstaleisesta romaanista ei saa mitään kunnon otetta; toisaalta se on tarkoituskin.

Saisio on kirjoittanut romaaneja myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Vuonna 2003 hän sai Finlandia-palkinnon omaelämäkerrallisesta romaanistaan Punainen erokirja.

Pirkko Saisio: Kainin tytär. Kirjayhtymä. 1984.

Kirja.fi: Pirkko Saisio
Wikipedia: Pirkko Saisio

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude