Siirry pääsisältöön

Andreï Makine: Vera

Minua pidätteli Mirnojessa ehkä myös tunne, että sain ensimmäisen kerran kokea jotakin hyvin alkuperäistä. Siinä ajanjälkeisessä olotilassa, jossa kylä eli pohjoisen taivaan alla, asiat ja elävät olennot tuntuivat vapautuvan hyödyllisyyden vaatimuksista ja alkoivat olla pidettyjä silkan olemassaolonsa takia.

Andreï Makinen pienoisromaani unohtuneesta Mirnojen kylästä Vienanmeren rannalla on tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin hänen aiempi romaaninsa Ranskalainen testamentti. Lukiessa katoaa välillä itsekin jonnekin ajattomaan, kadonneeseen paikkaan, jossa nykyhetkellä tai tulevaisuudella ei juuri ole merkitystä. Pysähtyneisyys ei kuitenkaan ole painostavaa vaan rauhallisen rentouttavaa. Suomentaja Annikki Sunin kieli kuvastaa erinomaisesti romaanin karua ja riisuttua, mutta samalla oudon kaunista maailmaa.

Unohdettuun maailmaan lukijaa johdattelee myös romaanin päähenkilö, intoa ja moderneja ajatuksia pursuileva nuori kirjailija ja tutkija. Hänen tehtävänään on tutkia Mirnojen kylän kansanperinnettä, mutta hän ymmärtää pian saapuneensa ulkopuolisena paikkaan, jossa kansa on yhtä kuin kourallinen kuolemaa odottavia mummoja, sotaleskiä, joiden perinteet kuolevat heidän mukanaan. Kylän erikoisuus on vanhuksia hoivaava  nuori nainen, Vera, joka on odottanut kadonneeksi ilmoitettua miestään sodasta jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Tutkija kiinnostuu Verasta ja tämän pakkomielteisestä odotuksesta, naisen elämän ilmeisestä tarkoituksettomuudesta.

Romaani on runollisen kaunis kuvaus naisesta, jolla on tuskin lainkaan uutta elämää ympärillään tai tulevaisuutta edessään, mutta joka uhkuu silti suurta rakkautta.

Andreï Makine: Vera. WSOY. 2005.
Ranskankielinen alkuteos: La Femme qui attendait
Suomentaja: Annikki Suni

Turun Sanomat: "Talviunelmia romantikoille"
Kirja.fi: Andreï Makine
Wikipedia: Andreï Makine

Katso myös nämä:
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...
20 kommenttia
Lue lisää

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsellut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään. Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittaja on aiheuttanut ristiriitaisia tunnelmia sekä lukijoissa että kriitikoissa. Toisaalta kirjan rohkeaa aihevalintaa ja runollista muodolla leikittelyä on kiitelty ja ihmetelty, toisaalta taas jotkut ovat vierastaneet juuri näitä samoja asioita: rakkautta ja rakastelua kahden 14-vuotiaan tytön välillä sekä kieltä ja tyyliä, jotka yhtä lailla rikkovat perinteisiä normeja. Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka eivät oikein saaneet kirjasta otetta. Hengästyttävä kerrontatyyli lähinnä ärsytti ja väsytti; henkilöhahmojen "teiniys" samoin. Ehkä tämä on todella nimenomaan nuorten kirja, koska en ihan ollut samalla aallonpituudella tarinan kan...
6 kommenttia
Lue lisää