maanantai 22. marraskuuta 2010

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

Television uutisotsikoissa ilmoitettiin, että "kadonneiden tytärten" muistoksi istutettiin puuntaimia. Punjab on tunnettu tytärtensä murhaamisesta. Naisten suhdeluku miehiin nähden on täällä maan matalin - alle 850 tyttöä tuhatta miestä kohti - ja huolimatta sosiaali- ja väestötieteilijöiden lukuisista vakavista varoituksista tyttöjä pidetään yhä huonona onnena.

Intialainen Kishwar Desai oli itse kertomassa esikoisromaanistaan Helsingin kirjamessuilla ja kiinnostus heräsi siinä määrin, että kirja lähti sieltä mukaan peräti kirjailijan signeerauksella varustettuna. Dekkarimainen Pimeyden lapset käsittelee naisten asemaa Intiassa sekä maan vaiettua salaisuutta: tuhansien (!) ei-toivottujen tyttövauvojen tappamista ja katoamista vuosittain.

Romaanin päähenkilö on sosiaalityöntekijä Simran Singh, omapäinen ja alkoholia iltaisin naukkaileva sinkkunainen, joka saa tehtäväkseen tutkia 14-vuotiaan Durgan menneisyyttä. Durgan perheen kaikki 13 jäsentä on löydetty myrkytettyinä ja puukotettuina kodistaan - vain Durga itse on löydetty elossa, köytettynä sängynpäätyyn. Muiden epäiltyjen loistaessa poissaolollaan, Durga leimataan syylliseksi perheensä murhasta ja vangitaan. Asiaa ei auta se, että Durga itse kieltäytyy puhumasta kenellekään eikä edes kiistä syytteitä. Simranin tehtävä vaikuttaa aluksi mahdottomalta.

Vähitellen Durga kuitenkin avautuu omissa yksityisissä päiväkirjoissaan ja tapahtumien vyyhti alkaa selvitä. Simran löytää yllättäviä salaisuuksia muuten niin kunnialliselta vaikuttavan perheen menneisyydestä - siitä, miksi takapihan mullasta löytyy pikkulasten luurankoja ja minne Durgan isosisko, Sharda, on kadonnut. Entä kuka on Englantiin adoptoitu poika, Rahul?

Romaani itsessään on jotenkin epätasaisen ja keskeneräisen oloinen. Sosiaalityöntekijä Simran seikkailee ympäri Jullandurin kaupunkia kuin mikäkin yksityisetsivä ja tuntuu unohtavan täysin sen, että hänen alkuperäinen tehtävänsä oli auttaa Durgaa ja saada tämä tulemaan ulos puhumattomuuden kuorestaan. Kaikessa tohinassa Simran käy tuskin koskaan Durgan luona vankilassa (Torey Hayden ei tosiaankaan olisi hyväksynyt tätä!), ja lopussa jopa kirjan muut henkilöt joutuvat muistuttamaan häntä siitä, että hän on sosiaalityöntekijä, ei yksityisetsivä. Romaanin lopun kiitossanoissa kirjailija vihjaa, että Simran saattaa esiintyä jatkossa päähenkilönä kokonaisessa kirjasarjassa. Toivotaan, että Simran osaa siihen mennessä päättää, onko hän ihmisiä kuulusteleva yksityisetsivä vai lasten parissa työskentelevä sosiaalityöntekijä...

Kishwar Desai itse kertoi kirjamessujen haastattelussa toivovansa, että romaani luetaan ensisijaisesti fiktiivisenä teoksena, vaikka sen tapahtumat perustuvatkin tositapahtumiin, joita Desai on kohdannut toimittajan työssään. Romaanin fiktiivisten osien lomaan on kuitenkin ripoteltu opettavaisia ja moralisoivia tietoiskuja Intiasta, jotka ovat jotenkin irrallisia. Dekkarimaisuus unohtuu, kun kirjailijalle tulee kiire ympätä teokseen mahdollisimman paljon faktoja ja tilastoja naisten asemasta Intiassa. Aihe on toki tärkeä, mutta Desai oikein osaa jättää toimittaja-minäänsä taka-alalle ja luottaa mielikuvitukseensa. Tuloksena on jonkinlainen faktan ja fiktion sekasotku. Sitä paitsi aiheen lähestyminen murhasta syytetyn teinitytön ääriesimerkin kautta ei varmaankaan anna kovin realistista kuvaa todellisista ongelmista.

Kishwar Desai: Pimeyden lapset. Like. 2010. 237 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Witness the Night
Suomentaja: Terhi Kuusisto

Linkit:
Like: Pimeyden lapset
Like: Kishwar Desai
HS kirjat: "Intian naisten kurjuus tallentui rikosromaaniin"
HS: "Kishwar Desai: Intiasta puuttuu 35 miljoonaa naista"
Kirjavinkit: Pimeyden lapset

3 kommenttia:

  1. Minusta on positiivista, että naiset alkavat heräillä Intiassa =)

    Tuo tyttöjen ja poikien jaottelu on todellakin karmaisevaa, mutta ehkä maailma muuttuu... Jotenkin vain aika hitaasti noilla kulmilla.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kamalalta mutta mielenkiintoiselta kirjalta. Kiitos arvostelusta:)

    VastaaPoista
  3. Oli tosiaan aika karmeaa kuunnella kirjailijaa messuilla, kun hän kertoi, millaisiin juttuihin oli törmännyt toimittajana. Romaanissa käsitellään enemmänkin tyttären näkökulmaa: millaista on elää siinä tiedossa, että oma äiti on yrittänyt päästä lapsesta eroon. Sitä on vaikea kuvitellakaan...

    VastaaPoista