keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Meidän kaksi kissaamme ovat luksussapuskaa syöviä läskimooseksia, joilla ei ole ihmisten kanssa mitään mielekästä kanssakäymistä. Ne vaeltavat sohvalta toiselle ja jättävät joka puolelle karvoja, eikä kukaan tunnu huomanneen etteivät ne välitä kenestäkään pennin vertaa. Kissojen ainoa kiinnostava puoli on, että ne muodostavat liikkuvan sisustuselementin, mikä on minusta käsitteenä kiinnostava, mutta meidän roikkuvatsaisiin kissoihimme sekään ei oikein päde.

Muriel Barberyn romaaniin on viime kuukausina ihastuttu ja vihastuttu kautta blogosfäärin: Siilin eleganssi on jakanut mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Romaanista ovat pitäneet ainakin Neksu, Leena Lumi, Teresita, Jenni, Hreathemus ja lumiomena; vähemmän innostuneita ovat olleet anni.m ja Ina. Liityn varovaisesti tähän jälkimmäiseen kerhoon kaksijakoisella mielipiteellä: huomasin ensin ihastuvani, sitten vihastuvani tähän kirjaan. Aloitin lukemisen epäilevänä (lupaukset popularisoidusta filosofiasta romaanimuotoon puettuna toivat mieleen lähinnä Coelhon). Ihastuminen kirjan kieleen ei kuitenkaan vaatinut kovin montaa sivua. Älykkään ranskalaisen ovenvartijarouvan osuvat sanankäänteet ja kuvaukset ensin kutkuttivat mieltä, sitten hymyilyttivät ja lopulta suorastaan pakottivat lukemaan ääneen valikoituja pätkiä puolisolle (joka ei, kumma kyllä, pitänyt niitä aivan yhtä hykerryttävän nerokkaina).

Ensimmäiset 100+ sivua menivät siis romaanin tyyliä ihastellessa kuin vettä vain. Innostuin jopa fenomenologian pääpiirteiden selityksestä niin, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin mitä ko. oppi oikeastaan on (*krhm* ja tässä pitäisi kohta valmistua filosofian maisteriksi *krhm*). Mutta mitä sitten tapahtui? Muuttuiko kirja jotenkin radikaalisti n. sadan sivun jälkeen vai aloinko itse lukemaan sitä kriittisemmin? En tiedä. Jokin tökki. Renée (älykäs ovenvartijarouva) vaikuttikin yhtäkkiä hirvittävältä teeskentelijältä, joka oli kyllä sivistynyt ja lukenut, mutta joka oli kuitenkin pohjimmiltaan ärsyttävän avuton ja kykenemätön nousemaan hänelle asetettujen odotusten yläpuolelle. Vaikka hän oli olevinaan moderni ja tiedostava, niin hän ei uskaltanut kyseenalaistaa luokkayhteiskunnan järjestystä, vaan alistui kiltisti kohtaloonsa ja jupisi vain kissalleen ylempien luokkien typeryydestä. Ja sitten saavutamme naiiviuden ja idealismin huipun, kun Renée ilmoittaa, mitä hän tekisi, jos kuuluisi ylempiin luokkiin: "Minä miettisin, miten voisin edistää ihmiskunnan parasta ja auttaa ratkomaan sen olemassaoloa uhkaavia ongelmia, vahvistamaan sen hyvinvointia ja henkistä kehitystä, minä tekisin kaikkeni, jotta maailmassa olisi tarjolla kauneutta, minä taistelisin aidon filosofian puolesta." Uh, sain jostain syystä kylmiä väreitä tuosta lauseesta, niin epä-Renéemäiseltä ja teennäisen popularistiselta se kuulosti.

Itsemurhaa hautova päähenkilö #2, eli 12-vuotias Paloma, on mielenkiintoisen särmikäs hahmo, mutta täysin epäuskottava. Pikkuvanhaa lapsikertojaa on onnistuneemmin kuvannut esim. Jonathan Safran Foer romaanissa Extremely Loud & Incredibly Close. Näyttämölle ilmaantuva japanilainen herrasmies Kakuro Ozu taas vastaa jonkinlaista yli-inhimillisen täydellistä kulturellin miehen vertauskuvaa. Satiiriahan romaani ilmeisesti on, joten karikatyyriset hahmot sallittakoon - minua ne kuitenkin vain ärsyttivät.

Harmittaa, että kirjasta jäi huono maku suuhun, vaikka se alkoi niin lupaavasti. Ylikriittisyydestäni huolimatta kehotan kaikkia tarttumaan kirjaan ennakkoluulottomasti. Moni muu on pitänyt tästä enemmän, eli kannattaa kokeilla!

Muriel Barbery: Siilin eleganssi. Gummerus. 2010.
Ranskankielinen alkuteos: L'Élégance du hérisson
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen

Linkit:
Gummerus: Siilin eleganssi
Gummerus: Muriel Barbery
Kirjavinkit: Siilin eleganssi
Savon Sanomat: Siilin eleganssi

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea arviosi, minulla nimittäin tämäkin kirja odottaa hyllyssä lukemistaan. Viimeistään joululomalla luen tämän, saa siis nähdä kunpaan "ryhmään" minä liityn:)

    VastaaPoista
  2. Hyvä arvio. Pidin itse kirjasta kovasti, kun sen viime keväänä luin. Kun nyt luin sinun tekstiäsi, tajusin, että muistan kirjasta yllättävän vähän. Nyt muistan lähinnä sen tunnelman, joka piti minut otteesaan. Ehkä luen sen uudelleen, viimeistään ensi keväänä. :)

    Niin ja mitä fenomenologiaan tulee, niin tässä yksi jo valmistunut filosofian maisteri, jolla ei ollut oikein kuvaa koko opista.

    VastaaPoista
  3. Sanna - Odotan mielenkiinnolla kummalle puolelle päädyt! :)

    lumiomena - Fenomenologian merkitystä taidetaan korostaa vähän liikaa; itse sain ainakin tästä romaanista sen kuvan, että koko oppi on jokseenkin turha. Mutta ainakin nyt voin väittää ymmärtäväni, mitä sanalla tarkoitetaan (vaikka ymmärryksen lähdettä en kyllä uskalla paljastaa!).

    VastaaPoista