maanantai 7. helmikuuta 2011

Seija Vilén: Mangopuun alla

En osannut poimia kultaa jäteläjästä, hyvää vaimoa huonosta perheestä tai viisaita sanoja typeryksen suusta. Otin koko paketin, herätyskellon pirinän kolmelta yöllä ilman kahvintuoksuista lupausta tuoreesta aamusta. Ja nautinhan minä höyryävästä kukkakaalimuhennoksesta, sahraminkeltaisista kankaista, santelipuujauheesta ja kardemummariisistä. Nautin sanoista, jotka soljuivat viiden tuhannen vuoden takaa korviini kuin Ganges ja suustani ulos kuin valmiiksi pureksittu sellofaaniruoka.

Mangopuun alla taitaa olla niitä romaaneja, jolle asetin etukäteen todella korkeat odotukset lähinnä muissa blogeissa olleiden arvioiden perusteella. Ahkerasti tätä onkin blogimaailmassa luettu ja Seija Vilén on, itsekin ahkerana bloggaana, osallistunut mahtavalla tavalla keskusteluihin kirjasta. Olin siis lukenut sen verran monta näkökulmaa romaanista jo etukäteen, että tiesin sen pääkohdat ja olin muodostanut siitä melko tarkan kuvan - ehkä vähän liiankin tarkan...

Niille, joille se ei ole vielä käynyt muualta selväksi, kerrottakoon, että omaelämäkerrallinen romaani kertoo nuoren suomalaisen naisen elämästä Hare Krishna -liikkeessä. Päähenkilö matkaa liikkeen mukana ympäri maailmaa, intialaisen aviomiehen mukana Intiassa, Kanadassa, Tanskassa ja Suomessa. Uskonnollisen liikkeen elämänarvot rajoittavat ja määrittävät arkea hyvinkin pitkälle ja vähitellen herää tarve löytää oma itsensä sen kaiken ulkopuolelta. Ero aviomiehestä ja irrottautuminen liikkeestä on samalla eräänlainen kulttuurishokki: siirtyminen uudenlaiseen maailman tuttujen sfäärien ulkopuolella. Erityisesti tämä vaihe oli mielestäni todella hienosti kuvattu: miten niinkin yksinkertainen asia kuin kahvinkeitto voi tuntua vieraalta ja ylitsepääsemättömän vaikealta ensikertalaiselle.

Romaanissa minua kuitenkin häiritsi hieman kerronnan poukkoilevuus, mikä teki juonen seuraamisesta ajoittain melko haastavaa. Samaa on aiemmin kommentoinut ainakin Susa. Toisaalta muistoihin tukeutuva kerronta on varmasti pakostakin jossain määrin pirstaleista ja ajassa/paikassa hyppelevää - kuten muistotkin. Kirjan kieleen suhtauduin myös melko ristiriitaisin tuntein. Se oli toisaalta runsasta, värikästä, eksoottista ja herkullista - erityisesti Intian värit, hajut ja maut elivät kirjan sivuilla. Mutta jotenkin metaforien tulva tuntui välillä jopa tukahduttavalta, kun melkein joka lauseeseen sisältyi jokin kielikuva, symboli tai mielikuvia herättävä yllättävä yhdyssana tai adjektiivi. Runollisten kielikuvien runsaus tuntui välillä jo vähän yliampuvalta ja romaania oli raskas lukea. Itse kaipasin jotain yksinkertaisempaa väliin. Tämä on tietenkin makuasia - toiset pitävät tällaisesta tyylistä, toiset eivät.

Kirjan kantta täytyy vielä kehua: sen kirkkaat, lämpimät värit sopivat loistavasti kirjan tunnelmaan. Kannen maalaus on Seija Vilénin käsialaa.

Seija Vilén: Mangopuun alla. Avain. 2010.

Linkit:
Avain: Mangopuun alla
Parnasson kritiikit: "Jossakin on koti"
HS kirjat: "Krisha-uskovaisen syvä tilitys"
Savon Sanomat: Mangopuun alla

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia. :) Täytyy ihan kysyä: miten nuo "You might also like" -kirjat valikoituivat? Kafka rannalla on hyllyssäni ja odottaa lukemista, Wintersonin olen lukenut (ja tykännyt!), mutta Ogawa on ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista!! :)

    En itse asiassa osaa sanoa, miten nuo suositukset tarkkaan ottaen valikoituvat. Joku automaattisysteemi siinä on takana, mutta ne myös vaihtelevat yhdelle ja samalle tekstille aika randomin oloisesti... Luulen, että kirjoituksen tunnisteilla on jotain merkitystä; linkit vievät yleensä samoilla tunnisteilla varustettuihin päivityksiin. Ainakin toivottavasti. :) Kafkaa rannalla suosittelen kyllä lämpimästi!

    VastaaPoista