Siirry pääsisältöön

Michel Tournier: Perjantai

Hän seurasi juuri huvittuneena pientä hullunrohkeata rapua joka kohotteli häntä kohti kaksia eripituisia saksiaan niin kuin kaksintaistelija kalpaansa ja miekkaansa, kun jäi siihen kuin salaman lyömänä tuijottamaan paljaan jalan jälkeä. Yhtä hämmästyksen lyömä hän olisi ollut jos olisi keksinyt oman jalanjälkensä hiekasta tai liejusta, varsinkin kun oli jo aikaa sitten lakannut kävelemästä muuten kuin saappaat jalassa. Mutta hänen silmäinsä alla oleva jälki oli painunut kallioon itseensä. Oliko kyseessä toisen ihmisen jalanjälki?

Michel Tournierin romaani Perjantai on uusi versio Robinson Crusoen tarinasta. Romaani seuraa perinteistä haaksirikko- ja selviytymistarinaa pääpiirteittäin heti alusta lähtien.

Englantilainen Robinson Crusoe jää ainoana eloon Virginia-laivan haaksirikkoutuessa myrskyssä. Autiolle saarelle pelastautunut Robinson antaa uudelle kodilleen nimen Speranza, "Toivo". Tournierin luomassa Robinsonissa on kuitenkin jotain hyvin erilaista kuin Daniel Defoen romaanin lähes yli-inhimillisessä monitaituri-selviytyjässä. Tournierin Robinsonkin toki haluaa selviytyä ja paeta saarelta, mutta hän on melko passiivinen ja alistunut kohtaloonsa. Sen sijaan, että hän täyttäisi päivänsä työnteolla ja selviytymistaistelulla, Tournierin Robinson rypee mutalammikoissa, meditoi hiljaa itsekseen ja yrittää paitsi hallita ympäröivää luontoa myös löytää siihen jonkinlaisen yhteyden.

Itse saarella on romaanissa symbolinen merkitys. Siinä missä Defoen Robinson kolonisoi saaren ja hallitsee sitä yksinvaltiaana, Tournierin Robinson etsii saaresta kumppania ja lohtua yksinäisyyteen. Saari toimii milloin Robinsonin äitinä, milloin rakastajattarena. Robinson esimerkiksi kaivautuu syvälle saaren keskellä olevan pimeän luolan uumeniin ja kuvittelee palaavansa äitinsä kohtuun turvaan. Lisäksi hän -  kirjaimellisesti - yrittää rakastella saarensa kanssa ja kuvittelee maasta nousevien kukkien olevan hänen lapsiaan.

Kuten romaanin nimi paljastaa, kirjassa ei ole kyse vain Robinsonista, vaan saarelle päätyvä Perjantai on myös suuressa roolissa. Tämä Perjantai osoittautuu kuitenkin haastavaksi tapaukseksi Robinsonille, joka ei oikein osaa suhtautua mieheen, joka yllättäen kieltäytyy noudattamasta isäntä/orja-jakoa. Robinsonin mielestä "villi ei täydessä mielessä ole inhimillinen olento", mutta Perjantai hämmentää Robinsonia omalla itsenäisyydellään ja sisäisellä rauhallaan. Vähitellen miesten välille muodostuu omituinen viha-rakkaus-suhde.

Tournier kirjoittaa syvällisesti, ja romaani on täynnä symboliikkaa. Kirja ei kuitenkaan ole raskas lukea. Robinsonin omat henkilökohtaiset päiväkirjamerkinnät ja mietelmät rytmittävät tekstiä mukavasti. Lukiessa oli jännä löytää sekä yhtymäkohtia alkuperäiseen Robinsonin tarinaan että outoja eroavaisuuksia ja kritiikkiä.

Michel Tournier: Perjantai eli Tyynen meren kiirastuli. Tammi. 2000.
Ranskankielinen alkuteos: Vendredi ou les limbes du Pacifique
Suomentaja: Eila Kostamo

Kepa: Perjantai
Wikipedia: Michel Tournier
Parkkinen: "Erakon uudet vaatteet"

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Kiitos bloggauksesta! Tournier on mulle kolahtanut aika kovaa, joten tämä kuuluu myös sille lukemattomalle lukulistalle...

    VastaaPoista
  2. Tournier on jo pitkään kuulunut joskus-pitäis-totakin-lukea-listalle, mutta jotenkin olen pelännyt vaikeatajuisuutta. Ehkä ei tarvitsisi, kirjoituksesi perusteella kirja vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä! Itse olen lukenut Tournierilta aiemmin vain Meteorit-romaanin ja se oli mielestäni vaikeatajuisempi kuin tämä, mutta hyvä sekin! Perjantai oli mielenkiintoinen lukukokemus senkin vuoksi, että olen lukenut alkuperäisen Robinson Crusoen useita kertoja ja uudet versiot tarinasta kiinnostavat aina.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi