Suomessa penseyttä oli muutenkin joka paikassa. Ei tarvinnut kuin avata lehti tai kulkea kadulla niin kuuli napinaa. Poliitikot sitä ja maatalous tätä ja Nato sitä ja terveydenhuollon kriisi tätä. Valitus johtui Suomen pitkästä talvesta ja lyhyestä historiasta. Ja silti: jos ajatteli esimerkiksi arkkitehtuuria ja muotoilua, Suomi oli maailmankartalla. Sarpaneva. Aalto. Miksei kukaan ollut ylpeämpi muotoilusta? Tai jos ajatteli musiikkia. Sibelius. Silola. Miksei kukaan ollut ylpeämpi Launosta? Miksei kukaan ollut iloisempi?
Luin Miina Supisen esikoisromaanin muissa kirjablogeissa lukemieni arvioiden innoittamana (kiitoksia vain anni.m ja marjis!). Myös kirjailijan loistavan Sokeripala-blogin löysin vasta nyt, käykääpä vilkaisemassa! Nyt kun Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on palauttanut uskoni siihen, että huumori suomalaisessa nykykirjallisuudessa voi olla oikeasti hauskaa eikä vain kökköä tai vaivaannuttavaa, Supisen kirjaan tarttuminen tuntui helpommalta.
Lempeä taiteilijasielu, kapellimestari Launo Silola ja hänen täydellinen katalogivaimonsa, sisustussuunnittelija Katriina, viettävät kulturellia yläluokkaista taiteilijaelämää. Perheen esikoinen, 22-vuotias Astra, harrastaa S/M seksiä tuntemattomien miesten kanssa. Teini-ikäinen Silmu puolestaan yrittää tavoitella parempaa itsetuntoa kurittamalla lihaksiaan kuntosalilla. Perheen iltatähti, pikkuinen Pelegia, levittelee samettieläimiään ympäri kotia. Menneisyyden hairahdukset, ihmissuhteet ja identiteetit, seksi ja steroidit törmäävät lopulta katastrofaalisesti yhteen farssimaisia piirteitä saavilla seurapiiri-illallisilla...
Liha tottelee kuria onnistui olemaan hauska, viihdyttävä ja yllättävä yhtäaikaa. Silolan täydellisen perheen kulissit murenevat vähitellen kappaleiksi, kun kukin perheenjäsen joutuu omalta osaltaan toteamaan karun totuuden: liha useimmiten ei tottele kuria. Kuva perheestä rakentuu vähitellen, kunkin perheenjäsenen silmien kautta. Vähitellen lukijakin tajuaa, miten totaalisesti perhe on onnistunut sotkemaan asiansa.
Se täytyy vielä sanoa, että kirjassa minut yllätti seksikohtausten härskiys. Huumoriin painottuvassa, muuten suht kepeässä kirjassa en ehkä odottanut ihan näin ronskia tekstiä. Mutta eipä se suoranaisesti häirinnyt, yllätti ehkä vain...
Miina Supinen: Liha tottelee kuria. WSOY. 2007.
Linkit:
WSOY: Liha tottelee kuria
Kirjavinkit: Liha tottelee kuria
HS kirjat: "Hirveän hauskaa kurin palvontaa"
HS kirjat: "Nousukkaat putoavat parempaan elämään"
Luin Miina Supisen esikoisromaanin muissa kirjablogeissa lukemieni arvioiden innoittamana (kiitoksia vain anni.m ja marjis!). Myös kirjailijan loistavan Sokeripala-blogin löysin vasta nyt, käykääpä vilkaisemassa! Nyt kun Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on palauttanut uskoni siihen, että huumori suomalaisessa nykykirjallisuudessa voi olla oikeasti hauskaa eikä vain kökköä tai vaivaannuttavaa, Supisen kirjaan tarttuminen tuntui helpommalta.
Lempeä taiteilijasielu, kapellimestari Launo Silola ja hänen täydellinen katalogivaimonsa, sisustussuunnittelija Katriina, viettävät kulturellia yläluokkaista taiteilijaelämää. Perheen esikoinen, 22-vuotias Astra, harrastaa S/M seksiä tuntemattomien miesten kanssa. Teini-ikäinen Silmu puolestaan yrittää tavoitella parempaa itsetuntoa kurittamalla lihaksiaan kuntosalilla. Perheen iltatähti, pikkuinen Pelegia, levittelee samettieläimiään ympäri kotia. Menneisyyden hairahdukset, ihmissuhteet ja identiteetit, seksi ja steroidit törmäävät lopulta katastrofaalisesti yhteen farssimaisia piirteitä saavilla seurapiiri-illallisilla...
Liha tottelee kuria onnistui olemaan hauska, viihdyttävä ja yllättävä yhtäaikaa. Silolan täydellisen perheen kulissit murenevat vähitellen kappaleiksi, kun kukin perheenjäsen joutuu omalta osaltaan toteamaan karun totuuden: liha useimmiten ei tottele kuria. Kuva perheestä rakentuu vähitellen, kunkin perheenjäsenen silmien kautta. Vähitellen lukijakin tajuaa, miten totaalisesti perhe on onnistunut sotkemaan asiansa.
Se täytyy vielä sanoa, että kirjassa minut yllätti seksikohtausten härskiys. Huumoriin painottuvassa, muuten suht kepeässä kirjassa en ehkä odottanut ihan näin ronskia tekstiä. Mutta eipä se suoranaisesti häirinnyt, yllätti ehkä vain...
Miina Supinen: Liha tottelee kuria. WSOY. 2007.
Linkit:
WSOY: Liha tottelee kuria
Kirjavinkit: Liha tottelee kuria
HS kirjat: "Hirveän hauskaa kurin palvontaa"
HS kirjat: "Nousukkaat putoavat parempaan elämään"
Minäkin tykkäsin tästä älyttömästi :-)
VastaaPoistaSeuraavaa odotellessa...
Hei!
VastaaPoistaOlipa kiva esittely! Olen kirjaa hivellyt useaan otteeseen kirjastossa ja kaupassa, mutta on jäänyt sitten siihen. Nyt pitää laittaa listalle ;) Muutaki´n tuotantoa on blogeissa kehuttu. kiitos myös tuosta blogilinkistä, lisäsin omaan listaani.
Sen verran vielä lisää, että jään odottelemaan, mitä olet mieltä tuosta Korhosesta. Kollegaystävättäreni, jonka makuun luotan, on ylistänyt sitä, mutta vaikka kirja odottaa jo ties monetta vuotta hyllyssä, en ole ehtinyt/saanu aikaan aloittaa.
VastaaPoistaMä muistan aamubussissa yrittäneeni peitellä lukemaani sivua, kun siinä tuli ekaa kertaa joku härskimpi kohtaus. :D
VastaaPoistaSupinen on palauttanut mun uskon suomalaisen huumoriin. Tykkään älyttömän paljon hänen tyylistään. Ehkä mä jopa uskallan lukea tuon Kyrön Mielensäpahoittajan nyt.
Mielestäni Liha tottelee kuria oli siitä jännä kirja, että sen kaikki henkilöhahmot Pelagiaa lukuunottamatta ovat jotenkin vastenmielisiä ja silti kirjasta pitää. Minä luin tämän viime touko-kesäkuussa ja pidin kovasti.
VastaaPoistaMarjiksen tavoin koetin bussissa peitellä muutamaa härskeintä sivua, ettei vieruskaverin tarvinnut nolostua.
Apatosauruksen maa on lukulistallani.
Suosittelen myös Apatosauruksen lukemista! Minä ainakin löysin sisäisen apatosaurukseni ja myös muutaman novellin kohdalla nauruhermoni.
VastaaPoistaMinä pidin tästä myös, samoin Apatosauruksen maa oli hyvä. Ennen Miina Supista en minäkään tiennyt, että on oikeasti olemassa hyvää huumoria :)
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteista!
VastaaPoistaKirsi - Olen nyt Korhosen romaanin puolessa välissä ja täytyy sanoa, että olen aika myyty... :)
marjis & lumiomena - Minä luin kirjaa pelkästään omalla kotisohvallani. Onneksi. Harvemmin sitä joutuu samalla tavalla häpeilemään lukemaansa. ;)
Apatosauruksen maa odottelee jo vuoroaan lukupinossani, joten katsotaan löydänkö minäkin pian sisäisen apatosaurukseni. :P