Siirry pääsisältöön

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

Aurinkoa, unta, leikkiä. Kesä oli vain meitä varten ja me sitä varten. Niin kauan kuin meillä oli toisemme, meillä oli kaikkea. Villihunajaan kastettuja heinäsirkkoja, kotoa salakuljetettuja ruoantähteitä. Me joimme sadevesitynnyristä, kävimme suihkussa kaatosadekuuroissa. Me nukuimme. Enemmän kuin mitään muuta me nukuimme, salaista unta, Lucas ei koskaan saanut tarpeekseen. Minun oli opeteltava pitämään siitäkin, tai ainakin olemaan hänen kanssaan kärsivällinen. [...] Me uskoimme olevamme turvassa kun heittäydyimme kaikkeen täysin valmistautumattomina, kuljimme lähellä rajaa mutta ylittämättä sitä, työnsimme sitä vain edessämme, ei ei eikä eikä.

Tämän luettuna ensimmäinen ajatukseni oli 'apua, en osaa kirjoittaa tästä varmasti mitään'. Reilu viikko on vierähtänyt siitä, kun suljin kirjan kannet ja nyt tuntuu edelleen vaikealta yrittää pukea kokemusta sanoiksi. Muut ovat toki jo yrittäneet ja onnistuneet: kirjan koskettavan kauniin tunnelman on tavoittanut hienosti Ilse, sen sijaan Kirjasiepon mielestä romaani on jopa ärsyttävyyteen asti täydellinen. Hesarin arviossa povataan romaanista Pohjoismaista kulttiteosta.

Romaania lukiessa päätyi jotenkin toisenlaiseen ajatusmaailmaan, hidastempoiselle maaseudulle jossain päin Skoonea. Kesän kuumuudessa kuivat pellot syttyvät palamaan ja 7-vuotias Lo perheineen syöksyy sammuttamaan uhkaavaa paloa. Savun ja tulen keskeltä Lo löytää Lukasin, Unkarista isänsä kanssa Ruotsiin muuttaneen 13-vuotiaan pojan. Perheidensä kauhuksi Lo ja Lukas eivät pelkästään ystävysty, vaan heidän suhteensa syvenee joka tasolla. Omassa suljetussa maailmassaan Lo ja Lukas luovat yhteyden, jota mikään ei pysty rikkomaan. He ovat kuin sieluiltaan siamilaiset kaksoset, erottamattomat tavalla, jota muu maailma ei tunnu ymmärtävän. He kasvavat yhdessä aikuisuuteen, Lukas ensin ja Lo perässä. Sitten asiat vääjäämättä mutkistuvat:

Niin kauan kuin pysyttelisin lapsen vartalossa, voisimme jatkaa ystävinä, mutta entä sitten kun päästäisin siitä otteeni? Joskushan senkin on tapahduttava, mutta kaikki muuttuisi paljon monimutkaisemmaksi, kun en enää voisi kutsua itseäni lapseksi. Lukas tuntui odottavan sitä.

Romaanissa seurataan myös aikuisen Lon elämää, hänen päämäärättömiä matkojaan ympäri maailmaa, rakkauden etsimistä miesten sängyistä ja kaiken sen tekemistä, mistä äiti häntä lapsena varoitti. Takataskussaan Lo kuljettaa viimeistä kirjettään Lukasilta, kirjettä jota hän ei uskalla avata. Lon ja Lukasin suhteesta välillä mieleen Ronja ryövärintytär, välillä taas yhdistin Lon persoonan hyvin vahvasti Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max -romaanin Irikseen.

Kustantaja kuvailee kirjaa sensaatioksi Ruotsissa ja väittää, että romaani on "nuoren naisen älyllinen ja aistillinen odysseia täynnä vaaran tuntua". Noh... en kyllä kadehdi tässä tapauksessa kustantamon työtä; tätä kirjaa on varmasti vaikea yrittää tiivistää lyhyeen mainoskuvaukseen. Vaaran tuntu on kuitenkin jotenkin kaukaa haettua; romaanissa on enimmäkseen salailua, odottelua, pelkoa tulevaisuudesta. Yritystä tarkastella sitä, mikä kahden ihmisen suhteessa on syvintä ja haurainta. Miten rakkaus voi olla arkista ja tukahduttavaa yhtä aikaa. Kirja ei siis ole mikään teiniromanssi tai perinteinen kehitysromaani lapsesta aikuiseksi.

Ja nyt kun olen kirjoittanut tämän kaiken, tuntuu, etten kuitenkaan ole osannut kuvailla romaania kunnolla. Ehkä pitäisi vain sanoa että lukekaa itse!

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. Otava. 2011. 328 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Till sista andetaget
Suomentaja: Katriina Huttunen

Otava: Viimeiseen hengenvetoon
HS kirjat: "Neito etsii itseään miesten sylistä"
HS kulttuuri: "Kirjailija tarvitsee vapautta"
Kirjavinkit.fi: Viimeiseen hengenvetoon
MeNaiset: Viimeiseen hengenvetoon

Kommentit

  1. Minäkin luin Ilsen jutun ja jo silloin ajattelin, että kirja pitää lukea. Sinäkin kirjoitat kovin houkuttelevasti, joten lukulistalle teos on laitettava ehdottomasti. Tuokin kun totesit, että viikko meni sulatteluun, lupaa kyllä paljon. Oi että!

    VastaaPoista
  2. Kannoin kirjan viikko sitten kirjastosta kotiin, juttusi luettuani tuntuu, että pitäisi päästä lukemaan heti!

    VastaaPoista
  3. Siitä tietää, että on lukenut hyvän kirjan, kun olen jopa vähän kateellinen teille joilla lukukokemus on vielä edessäpäin. :) Odotan arvioitanne mielenkiinnolla, toivottavasti pidätte romaanista yhtä paljon!

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Nyt vasta ehdin tänne - mutta blogimaailmassa saanee keskustella jälkijunassakin.

    Kiitos linkityksestä! Samoin minä ajattelin, että tästä kirjasta ei kyllä osaa sanoa mitään, mutta niin vain tuli sanottua. Jotain. :) Kirjasiepon liian täydellinen -kommentti on minulle uusi: en ole lukenut postausta vielä. Mutta en silti sanoisi täydelliseksi. Vaikuttavaksi, kyllä, ja mieleenjääväksi, mutta aikuisen Lon tekemiset olivat minusta vähän turhia?

    VastaaPoista
  5. Tämä kirja oli sellainen joka jäi alunjälkeen lukematta pariin otteeseen. EN tiedä miksi. se vaan jäi. Sitten jossakin välissä olin että ei * tuo menee nyt loppun asti ja menikin ja itkin todella pitkään. Voi että mikä loppu! Tätä kirjaa lukiessa tarvitsin kaikkea karamellistä nessuihin ja ystävän tsemppiviesteihin.
    Tässä kirjassa oleva tarina on vähän samaa kun kirjassa Nancy(joka on punkfanien raamattu) Lo ja Lucas ovat kuin Sid ja Nancy. kumpikin tarina päättyi tuhoon. Onhan tässä jotain ovelasti Romeosta ja Juliestakin. Mutta silti itken itken aina tuon lopun takia. Oi miksi hän ei valinnut Lucasia?
    Kirja jonka nimi osuu niin täydellisesti nappiin juonen kanssa.
    Siitä rotta(vai mikä otus se olikaan) niin niiden tappamisesta sadetynnyrissä en tykännyt. Tämä on tosiaankin kirja jonka luettuaan että ööh??????? ei siitä vaan osaa sanoa mitään. tuntuu ettei ole mitään sanottavaa. Kun kaikki se on sanottu jo tuossa kansien välissä.
    Mitäpähä tähän lisäämään? taidan laittaa Cheekin viimeiseen hengenvetoon soimaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Kevään 2022 uutuuskirjavinkit

Herätelläänpä taas vaihteeksi blogia talviunilta... Nyt keväällä ilmestyy valtava määrä kiinnostavia uutuuksia. Poimin eri kustantamoilta tähän ne 20 kirjaa, joita eniten odotan. Mukana on myös muutamia nuortenkirjoja ja perheen nuoremmille lukijoille suunnattuja uutuuksia. TAMMIKUU Merit Riihonen : Mitä ikinä haluat (Karisto) Esikoisteos nuoruudesta, musiikista ja ihmismielen pimeistä sopukoista.   Iida Rauma : Hävitys - tapauskertomus (Siltala) Tämä kirja on jo ehtinyt olla esillä kirjagramissa, blogeissa ja muuallakin mediassa. Väkivallasta ja sen vaikutuksista ihmiseen.  Pertti Saloheimo : Meren ja tulivuoren välissä (WSOY) Pienoisromaani luonnontutkijasta, joka kohtaa syrjäisessä tutkimuskohteessa luonnon outouden ja karmivuuden. Kuulostaa vähän Jeff VanderMeerin Hävitys -kirjalta. Jemma Hatt : Seikkailijat ja kirottu linna (Kumma) Seikkailijat-sarjan ensimmäinen osa salaperäisestä linnasta kuulostaa kuvauksen perusteella Viisikoilta! Kirja on juuri 9-vuotiaalla kesken ja on kuu