Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli

Päällys: Helena Kajander
Jos Olennosta tulee hirviö, syynä on se, että häntä pidetään hirviönä.
Ja se, että hän alkaa yhä vahvemmin itsekin pitää itseään hirviönä.

Mary Shelley oli vasta 19-vuotias, kun hän alkoi kirjoittaa Frankensteinia, erästä kauhukirjallisuuden suurinta klassikkoa. Kuka kumma tuo nuori nainen oli, ja mikä sai hänet kirjoittamaan kammottavan kirjan rujosta hirviöstä? Ja miksi tämän nuoren kirjailijan esikoisteos on yhä ajankohtainen 200 vuotta ilmestymisensä jälkeen? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Merete Mazzarellan upea Sielun pimeä puoli.

Viime vuoden Helsingin kirjamessuilla Mazzarella kertoi, että ajatus kirjasta lähti liikkeelle lääketieteen opiskelijoille pidetyistä etiikan ja kirjallisuuden luennoista, joilla Frankenstein herätti aina runsaasti keskustelua. Tuo romaanihan kertoo Frankensteinista, tiedemiehestä, joka herättää henkiin Olennon. Virheellisesti luullaan usein, että Frankenstein on Olennon nimi, vaikka Frankenstein on siis sen tekijä. Toinen yleinen virhe on se, että puhutaan Frankensteinin hirviöstä; Shelleyn romaanissa, kuten myös Mazzarellan teoksessa, puhutaan vain Olennosta, jonka "hirviömäisyydestä" voidaan olla montaa mieltä.

Shelleyn romaanissa Frankenstein on idealisti, joka haluaa kehittää ihmiskuntaa parempaan suuntaan. Hän on kunnianhimoinen tiedemies, joka haluaa luoda uutta elämää, "täydellisen" ihmisen. Jos romaani sijoittuisi nykyaikaan, Frankenstein käyttäisi epäilemättä geeniteknologiaa hyväkseen, mutta 1800-luvun alkupuolella hänen käytössään oli vain hämärin keinoin hankittuja ihmisruumiita ja sähköä. Näistä aineksista hän luo Olennon, joka herää henkiin. Frankenstein kuitenkin itse kauhistuu luomuksensa rumuutta (vai ehkä ennemminkin tekonsa kauheutta?) ja pakenee sitä.

Olento joutuu pärjäämään yksin maailmassa, jossa sen ulkonäköä ei suvaita. Sillä ei ole edes nimeä, koska sen "luoja", Frankenstein, ei nimennyt sitä. Nimettömyydestä seuraa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne, jolla on kauaskantoisia seurauksia.

Mazzarella kuvailee kirjassaan Mary Shelleyn elämää, joka oli todellakin tarua ihmeellisempää. Mary oli feministi-äidin ja anarkisti-isän lapsi. Hänen äitinsä kuoli synnytykseen eikä radikaali isä uskonut koululaitokseen vaan Mary sai oppia kaiken itse lukemalla isänsä kirjoja. Mary oli vasta 16-vuotias, kun hän tutustui runoilija P. B. Shelleyyn, joka tosin oli jo naimisissa ja yhden lapsen isä. Maryn isä vastusti suhdetta, mutta nuori pari viittasi kintaalla läheisilleen ja karkasi Sveitsiin vuonna 1814. Myöhemmin Shelleyn raskaana ollut ensimmäinen vaimo hukuttautui.

Frankensteinin ensirivit syntyivät Genevenjärven rannalla. Naapurissa asui lordi Byron, naistenmies, joka sai mm. Mary Shelleyn sisarpuolen, Clairen, raskaaksi. Myöhemmin syntyneen tytön lordi Byron omi kokonaan itselleen, eikä enää sallinut tytön äidin tavata tätä. Myös Maryn neljästä lapsesta kolme kuolivat nuorina. Aviomies P. B. Shelleykin hukkui jo vuonna 1822, 29-vuotiaana.

Maryn elämä oli siis kaikkea muuta kuin onnellinen, ja kirjailija kärsikin masennuksesta ja ahdistuskohtauksista. Maryn vastoinkäymisistä kertovat osiot ovatkin riipaisevaa luettavaa: kuinka paljon eroja ja hylkäämisiä, äitien ja lasten kuolemia, irtosuhteita, rahahuolia, skandaaleja ja itsemurhia voikaan yhden ihmisen elämän varrelle mahtua?

Maryn elämä asettaa koko Frankenstein uuteen valoon: se taitaa olla yksi niistä romaaneista, joista ei saa aivan kaikkea irti tuntematta sen kirjoittajan taustoja. Shelleyn romaanissa Olentohan on pohjimmiltaan varsin inhimillinen: kuin vastasyntynyt lapsi, joka kaipaa rakkautta ja etsii paikkaansa maailmassa. Tiedemies Frankenstein on kaikkea muuta kuin vastuuntuntoinen ja rakastava vanhempi luomukselleen.

En ole aiemmin lukenut Mazzarellan teoksia, mutta haluan ehdottomasti lukea lisää. Hänen kirjoitustyylinsä on kuulaan kirkasta, kuin kuuntelisi tyynenrauhallisen ja viisaan kirjallisuuden professorin (mitä Mazzarella onkin) luentoa kiehtovasta aiheesta. Mazzarella on perehtynyt huolella Shelleyn elämään ja analysoi Frankensteinia syvällisesti, mielenkiintoisesti ja viisaasti.

Mazzarellan perusteellinen analyysi myös osoittaa sen, että Frankenstein on niin runsas ja moniulotteinen kauhuklassikko, että sitä on lähes mahdotonta analysoida "puhki". Romaani kertoo kunnianhimosta ja tieteen etiikasta, vastuusta ja vanhemmuudesta. Lisäksi se yrittää vastata niinkin perustavanlaatuiseen kysymykseen kuin: Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Jos joku ei vielä ole Frankensteinia lukenut, niin Mazzarellan teos antaa siihen varmasti kipinän.

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli. Mary Shelley ja Frankenstein. Tammi. 2014. 245 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Själens nattsida - Om Mary Shelley och hennes Frankenstein
Suomentaja: Raija Rintamäki
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Kirja.fi: Sielun pimeä puoli
Wikipedia: Merete Mazzarella

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Hei, pidän ihan mielettömästi blogistasi. Minulle kuitenkin tuottavat ongelmia neoninvihreät linkit - voimakkaat valot ja värit saattavat laukaista migreenin. :( Voisitko ajatella linkkien värien vaihtamista vaikkapa hieman neutraalimpaan vihreän sävyyn?

    Tämä Mazzarellan kirja kiinnostaa, Frankenstein on upea teos. Se on edelleen erittäin ajankohtainen (eikä siis vanhene), enkä minäkään usko, että sitä voi analysoida puhki. En silti tiedä mitä mieltä olen siitä, että romaani avautuisi paremmin kirjailijan taustojen myötä - eri tavalla kenties, mutta en noin lähtökohtaisesti kannata elämäkerrallista otetta kirjallisuuden lukemiseen. Tosin tällä hetkellä luen itse Harhamaa, jota on kovin vaikea yrittää lukea ilman, että pohtisi tekstiä suhteessa Algot Untolan värikkääseen elämään. Monikulmaisia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olen jo jonkin aikaa pohtinut ulkoasumuutosta, ja varmasti teen sellaisen lähiaikoina. Lupaan vaihtaa linkkien värin neutraalimpaan suuntaan. :)

      Minäkin yleensä vierastan kirjailijan elämän sotkemista kaunokirjallisen teoksen analyysiin. Varmasti Frankensteinista saa paljon irti ilman Mary Shelleyn elämän syväanalyysiä, mutta itse koin, että Mazzarellan kirjan luettuani osasin tulkita Frankensteinia monesta uudesta näkökulmasta.

      Poista
  2. Aion myös lukea tämän. Mazzarellan kirjallisuusaiheiset kirjat ovat minusta parempia kuin omaelämäkerralliset. Esim. Otrohetens lockelse, parisuhteista, uskollisuudesta y.m. kirjallisuudessa oli mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Haluan ehdottomasti lukea Mazzarellalta lisää, ja tämän kirjan perusteella hän osaa ainakin kirjoittaa laadukkaita tietokirjoja.

      Poista
  3. Mazzarella kirjoittaa alussa, ettei ollut ajatellut kirjoittavansa hirviöistä. En minäkään. Kaipasin lukiessa hänen omaa ääntään ja viisautta. Olen lukenut hänen omaelämäkerralliset teoksensa ja viihdyn niiden parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas Mazzarellan oma ääni kuului nimenomaan siinä tyynen analyytisessä ottessa, millä hän kirjallisuuden asiantuntijana pohti Frankensteinin taustoja. En kaivannut sen persoonallisempaa ääntä, mutta ehkä pääsen tutustumaan siihenkin puoleen, jos luen Mazzarellan omaelämäkerrallisia kirjoja. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude