Kun ranskalainen Patrick Modiano voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon viime vuoden lokakuussa, minä ja varmaan aika moni muukin kysyi: ai kuka? Jorma Kaparin 1970-1980-luvuilla suomentamat viisi Modianon teosta olivat painuneet suurelta yleisöltä unholaan. Toisaalta esimerkiksi Joel Haahtela kirjoitti vasta viime vuoden maaliskuussa blogissaan, että hän rakastaa Modianon kaltaisia "uudistumattomia" kirjailijoita, jotka "kirjoittavat yhtä ja samaa kirjaa, vuodesta toiseen".
Ymmärrän, miksi Haahtela on nimennyt Modianon yhdeksi suosikkikirjailijoistaan. Heikki Kaskimies toteaa esipuheessaan Hämärien puotien kujaan, että Modianon henkilöhahmot ovat "itseään ja menneisyyttään etsiviä harhailijoita, jotka kokoavat minuuttaan muistoista ja menneistä vuosista." Täsmälleen samoin sanoin voisi kuvailla monia Haahtelankin hahmoja.
Hämärien puotien kuja kertoo Guy Rolandista, joka on ollut yksityisetsivän palveluksessa 10 vuotta. Nimi on keksitty; Guy on menettänyt muistinsa maailmansodassa, eikä tiedä, kuka hän on tai mistä hän on kotoisin. Hän lähtee selvittämään identiteettiään vanhojen valokuvien, lehtileikkeiden, hatarien muistikuvien ja tapaamiensa henkilöiden avulla.
Guy tapaa nuoruuden ystäviä, rakastajattarien entisiä työtovereita ja puolisoita, edesmenneiden tuttavien entisiä puolisoita. Hän itse ei tunnu olevan tuttu kenellekään: kukaan ei tunnista häntä, kukaan ei muista häntä tai hänen nimeään. Identiteettinsä kadottanut Guy on ulkopuolinen ja elää jonkinlaista varjoelämää.
Vaikka Guy seuraa jokaista johtolankaa yksityisetsivän tavoin, romaani ei ole dekkari. Luvut muodostavat hatarien, hämärien ja jopa keskenään ristiriitaisten muistojen kudelman, jossa säikeet risteävät ja katkeilevat. Lopulta langanpäät kohtaavat ja muodostavat solmun: erään muiston, joka sijoittuu alppimajaan ja sen asukkaisiin, heidän unelmiinsa tulevaisuudesta.
Romaanissa on jotenkin ahdistava ja epätodellinen tunnelma. Välillä paikallaan junnaava tarina turhauttaa, vaikka yllättäviä käänteitäkin tarinaan mahtuu. Etsinnät vievät Guyn jopa Tyynenmeren saarelle, mutta sieltä löytyvä loppuratkaisu ei tyydyttänyt ainakaan minua. Ei minun kirjani, vaikka olikin kovin haahtelamainen. :)
Myös Ulla, MarikaOksa ja Jokke ovat vierailleet Hämärien puotien kujalla.
Patrick Modiano: Hämärien puotien kuja. WSOY. 1979. 224 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Rue des boutiques obscures
Suomentaja: Jorma Kapari
Kirjavinkit: Hämärien puotien kuja
Wikipedia: Patrick Modiano
Katso myös nämä:
Kokeile vielä Modianon Kadonnutta korttelia. Minulle Villa Triste oli pettymys, koska sen saganimaisen tunnelman kirjoittaa Sagan itse paremmin. Kadonnut kortteli on upea loppua myöten. Kuvaat tekstiä hyvin tutusti eli minäkin tunsin tuon haahtelamaisuuden ja tuo loppu.... Olen itsekin Haahtela fani.
VastaaPoistaSanoisin kyllä että tästä kuvauksestasi tulee heti mieleen myös Kadonnut kortteli, ainoa Modiano jonka toistaiseksi olen lukenut. Unenomaista haahuilua se on täynnä. Taitavaa ja osittain lumoavaa, mutta loppua kohden minua alkoi todellakin unettaa.
VastaaPoistaKomppaan Ullaa, Kadonnut kortteli on minusta selkein Modiano (lukenut tosin vain 4), tässä varsinkin etelän reissu jäi hyvinkin irralliseksi ja nimensä mukaan hämäräksi.
VastaaPoistaKyllä kyllä vahvistuu, halua lukea Modianoa.
VastaaPoistaKun on lukenut kaikki Modianot, minun on vaikea palauttaa mieleen, mitä missäkin romaanissa oikein tapahtui, sillä tarinoiden yksityiskohdat katoavat siihen samaan sumuun, jossa päähenkilöt tuntuvat aina oman elämänsä kanssa olevan.
VastaaPoistaMinusta tämä kirja ei ollut ahdistava. Kirjoitinkin toiseen blogiin, että kirja toimi minuun kuin kehtolaulu. Suurin osa kun sitä oli tunnetasoltaan tasaista ja tapahtumiltaan tylsää.
VastaaPoistaJoel Haahtelan kirjoissa on tosiaankin samaa kuin Modianon kirjoissa. Mutta mielestäni Haahtela on Modianoa parempi.
Minusta kirja oli hieno kuvaus muistinsa menettäneen ihmisen oman itsensä etsimisestä ja tietysti taustalla häämötti se toinen maailmansota, josta oli aikaa, mutta joka oli aiheuttanut paljon pahaa.
VastaaPoistaJoel Haahtela kirjoittaa todellakin samoin, mutta hänen henkilönsä muistavat.