maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

Thomas katsoo itseään peilin ruskeasta lasista, mikä irve naamalla. Bacon kirjoitti: apinan rumuutta lisää että se on ihmisen näköinen. Thomas muistaa unensa, jossa kuoppaan kaadettiin monta kärryllistä multaa, mutta hauta se ei ollut, ei ollut pappia eikä veisattu virttä. Kyläläiset istuvat kirkossa Jumalan pelko painaa selät kyyryyn, mutta he uskovat että katto suojaa myös tulikiveltä.

Tämä on varmasti erikoisin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan. Olin lukenut tästä etukäteen useita positiivisia arvosteluja muista blogeista, joten odotukset olivat (taas vaihteeksi) korkealla. En ehkä kuitenkaan ollut varautunut kirjan erikoiseen tyyliin: runolliseen tajunnanvirtaan, epätavallisiin lauserakenteisiin, välimerkkien puutteeseen ja kesken päättyviin lauseisiin.

Kirjan nimen perusteella päättelin myös että romaanissa (yllättäen) kerrotaan Charles Darwinin puutarhurista. Fiktiivinen puutarhuri Thomas Davies onkin tärkeä henkilö romaanissa, mutta vain yksi ääni muiden joukossa, kun koko kyläyhteisö pääsee ääneen (Darwinin oikeista puutarhureista on muuten kirjoittanut penjami). Kentiläinen Downen kylä 1870-luvulla huokuu peribrittiläisyyttä parhaimmillaan (ja pahimmillaan). Umpimieliset, vanhanaikaiset ja omaan napaansa tuijottavat kyläläiset paheksuvat puutarhuri Daviesia, jota pidetään jumalattomana mielipuolena. Darwin itse ja hänen evoluutio-oppinsa jää kirjassa taka-alalle, kun kyläläisten ajatukset rajoittuvat pubissa kerrottujen paikallisten juorujen ja kirkossa opitun jumalanpelon välimaastoon.

Uskonnolla on merkittävä rooli kirjan pienessä maailmassa. Puutarhuri Thomas Daviesin kovaa elämää verrataan Raamatun Jobin kärsimyksiin. Kirkkokansan ankean hajun puolestaan voi seuraavan kuvauksen avulla melkein haistaa itsekin:

SUNTIO AVAA kirkon ovet, sisästä työntyy haju, paputuhnuja, lahojen hampaiden hönkäyksiä, ihon ja hiusten ja märkien villavaatteiden lemu, köyhyys johon on uutettu hyvinvoipien talkin, tärkin ja kölninveden aromit, jumalanpalveluksen haju haihtuu sateeseen, kirkkoherra Innes vetää ilmaa keuhkoihinsa kun pysähtyy porraspäähän tervehtimään kirkkoväkeä, Jumala siunatkoon teitä,

Kaiken kaikkiaan taidan kuitenkin olla vähän liian kärsimätön lukija, jotta voisin nauttia täysin näin erikoisesta kielestä ja tyylistä, joka vaatii hidastelua ja maistelua. Lukukokemuksena kirja olikin yllättävän vaativa. Jälkikäteen siitä jäi kuitenkin mieleen brittiläisyys ja kylän ilmapiiri - sen hieman ahdistava ja synkkämielinen, mutta silti sympaattinen ja elävä tunnelma.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri. Otava. 2009.

Linkit:
Otava: Herra Darwinin puutarhuri
Kiiltomato: "Kakofoniaa kartanon liepeillä"
HS kirjat: "Henget taistelevat Darwinin puutarhassa"
Wikipedia: Kristina Carlson

4 kommenttia:

  1. Kirja oli kyllä todella vaativa luettava, vaikka oli ohut kuin "hämähäkin seitti". Minusta teos oli jotain niin uudenlaista, että lämpenin sille kunnolla, mutta aluksi minulla kesti pitkään ennen kuin lukemiseen makuun pääsin.

    VastaaPoista
  2. Minä kuulun niihin bloggaajiin, jotka lumoutuivat tästä. Olin lukenut vain vähän tajunnanvirtaa aikaisemmin - tai en ollut pitänyt tyylilajista ja sitten tuli tällainen kirja. Se räjäytti jonkin tajuntani lokeron ja koin tämän hyvin runollisena. :)

    VastaaPoista
  3. Minulta jäi tuo kesken viime vuonna, vaikka minullakin oli tosi hyvä ennakkokäsitys. Aion ehdottomasti palata kirjan pariin paremmalla ajalla!

    VastaaPoista
  4. Hmmm. Minäkin ehdin innostua tästä blogiarvioiden perusteella, mutta nyt tämä kyllä kuulostaa ihan sellaiselta, josta en yleensä innostu. Tietenkin kannattaa mieluummin kokeilla itse kuin heittää kirvestä suoraan kaivoon, mutta ehkä en nyt ainakaan suurella innolla lähde tätä metsästämään...

    Kiitos avaavasta arviosta!

    VastaaPoista