Siirry pääsisältöön

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Kun sanoo kalan lihasta, että se on hienoa, että sen maku on hienovarainen ja samalla vivahteikas, että se kutkuttaa ikeniä vaikka ei ole voimakas eikä silti pehmeäkään, kun sanoo, että paahdetun nahan kevyt kitkeryys yhdistettynä tiiviisti yhteen sulautuneiden säikeiden öljymäiseen möyheyteen täyttää suun kaukomaiden aromilla ja tekee grillatusta sardiinista kulinarismin ylistyslaulun, se on vähän sama kuin kuvailisi oopiumin unettavaa vaikutusta. Olennaista ei ole hienous, möyheys, voima eikä öljyisyys vaan villiys.

Muriel Barberyn Siilin eleganssi taisi olla yksi viime vuoden blogatuimmista kirjoista ja jakoi myös melko tehokkaasti lukijoiden mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kulinaristin kuolema on kirjailijan esikoisteos, mutta julkaistiin suomeksi vasta tämän vuoden alussa. Päätöksen kyllä ymmärtää: Siilin eleganssin menestys oli melko taattu ja kiinnostus kirjailijaan heräsi. Kulinaristin kuolema ratsastaa nyt ehkä hieman edellisen suosiolla, koska sen omat ansiot eivät ainakaan minun mielestäni yllä Siilin tasolle.

Minullakin oli Siiliin melko kaksijakoinen mielipide, joten en oikein tiennyt mitä odottaa tältä kirjalta. Kulinaristin kuolemasta ovat jo bloganneet ja poikkeuksetta pitäneet Jenni, Joana, Katja / Lumiomena, Susa, Teresita, Arja ja Ilse; aavistuksen vähemmän innoissaan on ollut Amma.  Romaanin alkuasetelma on kuitenkin mielenkiintoinen: arvostettu ja ylimielinen ravintolakriitikko Pierre Arthens makaa kuolinvuoteellaan. Elinaikaa on vain päiviä tai tunteja. Arthens ei suinkaan pyri keskittymään viimeisillä hetkillään esim. perheeseensä vaan yrittää sen sijaan palauttaa mieleensä sen kaikista parhaimman makuelämyksen elämänsä varrelta.

Kirjassa kuvaillaan Arthensin mieleenpainuvimpia ruokamuistoja sardiineista tomaatteihin ja ostereista valkoisiin limppuihin. Taivaallista ruokaa ja makujen sinfoniaa kuvaillaan niin antaumuksellisesti, että kirjaa lukiessa tulee suorastaan nälkä. Välillä vedetään kunnolla överiksi ja muistutellaan siitä, että Arthensin ja räiskyvien ruokakuvausten avulla myös lempeästi pilkataan ranskalaista keittiötä ja siihen liittyvää hienostelua ja pröystäilyä.

Lukukokemus jäi silti jotenkin latteaksi. Kulinaristin kuolemassa ei ollut sitä samaa huumoria, mihin ihastuin Siilissä, ja Arthens jäi hahmona lopulta aika etäiseksi ja stereotyyppiseksi. Romaanin satiiri ei ollut sitä kaikista terävintä laatua ja Arthensilta kadonnut makuelämys oli paljastuttuaan jopa hienoinen pettymys, vaikka sillä olikin varmaan lähinnä symbolinen merkitys (josta nyt ei sen enempää, ettei spoilailla...). :) Romaania voisi siis hyvin pitää jonkinlaisena alkupalana tai välipalana Siilin eleganssille, mutta yksin se ei tehnyt ainakaan minuun kovin suurta vaikutusta.

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema. Gummerus. 2011.
Ranskankielinen alkuteos: Une gourmandise
Suomentaja: Lotta Toivanen

Linkit:
Gummerus: Kulinaristin kuolema
Gummerus: Muriel Barbery
Kirjavinkit.fi: Kulinaristin kuolema
Wikipedia: Muriel Barbery

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi