Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Kun sanoo kalan lihasta, että se on hienoa, että sen maku on hienovarainen ja samalla vivahteikas, että se kutkuttaa ikeniä vaikka ei ole voimakas eikä silti pehmeäkään, kun sanoo, että paahdetun nahan kevyt kitkeryys yhdistettynä tiiviisti yhteen sulautuneiden säikeiden öljymäiseen möyheyteen täyttää suun kaukomaiden aromilla ja tekee grillatusta sardiinista kulinarismin ylistyslaulun, se on vähän sama kuin kuvailisi oopiumin unettavaa vaikutusta. Olennaista ei ole hienous, möyheys, voima eikä öljyisyys vaan villiys.

Muriel Barberyn Siilin eleganssi taisi olla yksi viime vuoden blogatuimmista kirjoista ja jakoi myös melko tehokkaasti lukijoiden mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kulinaristin kuolema on kirjailijan esikoisteos, mutta julkaistiin suomeksi vasta tämän vuoden alussa. Päätöksen kyllä ymmärtää: Siilin eleganssin menestys oli melko taattu ja kiinnostus kirjailijaan heräsi. Kulinaristin kuolema ratsastaa nyt ehkä hieman edellisen suosiolla, koska sen omat ansiot eivät ainakaan minun mielestäni yllä Siilin tasolle.

Minullakin oli Siiliin melko kaksijakoinen mielipide, joten en oikein tiennyt mitä odottaa tältä kirjalta. Kulinaristin kuolemasta ovat jo bloganneet ja poikkeuksetta pitäneet Jenni, Joana, Katja / Lumiomena, Susa, Teresita, Arja ja Ilse; aavistuksen vähemmän innoissaan on ollut Amma.  Romaanin alkuasetelma on kuitenkin mielenkiintoinen: arvostettu ja ylimielinen ravintolakriitikko Pierre Arthens makaa kuolinvuoteellaan. Elinaikaa on vain päiviä tai tunteja. Arthens ei suinkaan pyri keskittymään viimeisillä hetkillään esim. perheeseensä vaan yrittää sen sijaan palauttaa mieleensä sen kaikista parhaimman makuelämyksen elämänsä varrelta.

Kirjassa kuvaillaan Arthensin mieleenpainuvimpia ruokamuistoja sardiineista tomaatteihin ja ostereista valkoisiin limppuihin. Taivaallista ruokaa ja makujen sinfoniaa kuvaillaan niin antaumuksellisesti, että kirjaa lukiessa tulee suorastaan nälkä. Välillä vedetään kunnolla överiksi ja muistutellaan siitä, että Arthensin ja räiskyvien ruokakuvausten avulla myös lempeästi pilkataan ranskalaista keittiötä ja siihen liittyvää hienostelua ja pröystäilyä.

Lukukokemus jäi silti jotenkin latteaksi. Kulinaristin kuolemassa ei ollut sitä samaa huumoria, mihin ihastuin Siilissä, ja Arthens jäi hahmona lopulta aika etäiseksi ja stereotyyppiseksi. Romaanin satiiri ei ollut sitä kaikista terävintä laatua ja Arthensilta kadonnut makuelämys oli paljastuttuaan jopa hienoinen pettymys, vaikka sillä olikin varmaan lähinnä symbolinen merkitys (josta nyt ei sen enempää, ettei spoilailla...). :) Romaania voisi siis hyvin pitää jonkinlaisena alkupalana tai välipalana Siilin eleganssille, mutta yksin se ei tehnyt ainakaan minuun kovin suurta vaikutusta.

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema. Gummerus. 2011.
Ranskankielinen alkuteos: Une gourmandise
Suomentaja: Lotta Toivanen

Linkit:
Gummerus: Kulinaristin kuolema
Gummerus: Muriel Barbery
Kirjavinkit.fi: Kulinaristin kuolema
Wikipedia: Muriel Barbery