tiistai 14. kesäkuuta 2011

Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo

En tahtoisi kerskailla, mutta se nyt on vaan totuus, että mä olen aina ollut nätti. Jopa vaikeuksien keskellä olen pitänyt ulkonäköni aina huoliteltuna. Nyt olen kolmenkymmenenyhden, ja moni sanoo, että kävisin ihan kaksikymppisestä. Sellaista se on kun investoi itseensä, keho on sielun peili.

Tämä oli yksi niistä kirjoista, jotka otin mukaan häämatkalleni ja ehdin siellä muun mukavan ja romanttisen yhdessäolon ohessa myös lukea tämän kokonaan. :) Jos joskus luen tämän uudestaan, tulen varmasti yhdistämään juonen ja henkilöt vahvasti tuohon matkaan ja sen tunnelmaan. En tiedä, miten paljon olosuhteet sitten vaikuttivat positiivisesti myös lukukokemukseen, mutta viihdyin myös kirjan parissa todella hyvin. Vaikka romaanin keskiössä olikin kolmiodraama, jonka muodostivat kolme enemmän tai vähemmän häiriintynyttä ihmistä, se tuntui silti sopivalta kirjalta ihan tavallisten kahdenkeskisten hetkien lomaan. :) Sen pariin oli helppo nukahtaa päiväunille hotellisänkyyn; tai silmäillä sitä puolison jo tuhistessa illalla vieressä; tai lukea hauskimpia/osuvimpia/ärsyttävimpiä pätkiä ääneen...

Mutta asiaan, eli vähän vähemmän henkilökohtaiseen arvioon. :) Sydänvarjossa on käytetty nykyromaaneissa suosittua tekniikkaa, eli useaa minäkertojaa, joiden kesken romaanin luvut on jaettu. Kuisman romaanissa limittyy kolmen hyvin erilaisen kertojan tarinat.

Huonosta itsetunnosta kärsivä kaupankassa Kerttu tuntee itsensä mitättömäksi, kunnes eräänä päivänä näkee kadulla täydellisen Susannan. Susanna on kaikkea mitä Kerttu haluaisi - tai ainakin luulee haluavansa olla. Tai ehkä Kerttu jopa vähän haluaa Susannaa itseään... Susannasta tulee Kertulle eräänlainen pakkomielle ja hän varjostaa idoliaan/ihastustaan kuntosalilta kahviloihin ja päätyy lopulta valvomaan öitä Susannan kodin ulkopuolelle.

Susanna itse on varmaankin stereotyyppisin, pinnallisin, ärsyttävin ja silti kiehtovin henkilöhahmo, johon olen törmännyt pitkään aikaan. Hän on sovinistisempi kuin ex-bodarimiehensä Marko, perussuomalaisempi kuin Timo Soini, oikea über-stepfordinvaimo! Susanna elämä koostuu kahviloissa ja salilla juoruamisesta, tyhjäpäisen naisellisuuden ja "täydellisen" äitiyden tavoittelemisesta, miehen miellyttämisestä, vähemmistöjen parjaamisesta ja kaikesta mahdollisesta joka aiheuttaa tällaiselle ei-heterolle feministilukijalle lähinnä puistatuksia. Nuoruudessaan Susanna on kohdannut epäonnea miesasioissa, mutta siitä ei enää puhuta, koska uskoon tuleminen on pelastanut Susannan turmiolta. Susanna ei siis todellakaan koske huumeisiin ja kauhistelee sitä, miten kunnollisten kansalaisten, hänen ja Markon, rahoilla hyysätään perverssejä:

Että terveisiä vain minultakin kaikille feministeille, homoille, sivareille, elämäntapatyöttömille, elintasopakolaisille, narkkareille ja muille pummeille. Joko te olette luusereita ettekä pysty normaaliin elämään, tai sitten olette perverssejä. Ymmärrättekö te, että ideologianne ovat luonnottomia? Täytyy maailmassa säännöt olla.

Susannan mielipiteet on jo viety melko pitkälle... vai onko? Pelottavinta Susannassa on ehkä se, että vastaavia mielipiteitä on nyky-Suomi pullollaan. Ajan hermolla ollaan romaanissa muutenkin, kun Ajankohtaisen Kakkosen viimevuotinen Homoilta on päässyt kirjan sivuille asti. Susanna pääsee taas valittamaan sitä, kuinka "Pahin tappelu [aviomiehen kanssa] oli sen television homoillan jälkeen. Mä jatkoin keskustelua vielä ohjelman päätyttyä, kävi niin sääliksi Päivi Räsäsen puolesta."

Kolmion kolmannen kärjen päässä seisoo Anton, Susannan ex-poikaystävä. Entinen alkoholisti Anton saa Kertun tavoin jonkinlaisen pakkomielteen Susannasta, vaikkei osaa selittää tätä mitenkään. Kohta Antonkin löytää itsensä kiikkumasta Susannan pihapuusta yön pimeinä tunteina, mukanaan kännykkäkamera, jolla hän räpsii tuhnuisia kuvia perheen makuuhuoneen ikkunasta.

Pidin erityisesti siitä, miten koko kirja rakentuu täysin kolmen erillisen ja erilaisen "äänen" varaan. Susanna käyttää vähän teinimäistä, teennäistä, ylidramaattista ja päiväkirjamaista tyyliä. Kerttu taas on hirveän itsekriittinen ja suorasanainen. Anton taas käyttää ironiaa, mustaa huumoria ja slangia. Kukaan hahmoista ei ole tylsä vaan kaikki tilittävät asioita omasta näkökulmastaan. Henkilöhahmojen kliseisyyttä on hiukan moitittu ainakin Susan ja Booksyn blogeissa, mutta olen samaa mieltä Booksyn kanssa siinä, että stereotyypeillä leikitellään tässä ihan tarkoituksella. Ainakin Aamun kirjassa Hanna-Riikka Kuisma kertoo, kuinka hän halusi kuvata nimenomaan yhteiskunnan kahtiajakautumista, vaikka sitten äärimmäisten esimerkkien kautta. Vähitellen päästään hahmojen pään sisältä varsinaisten tapahtumien ääreen, mutta juonesta en paljasta mitään; tämä kannattaa lukea itse (vaikkei olisikaan lähdössä häämatkalle!). :D

Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo. Like. 2011.

Linkit:
Like: Sydänvarjo
Like: Hanna-Riikka Kuisma 
KSML: Sydänvarjo
Wikipedia: Hanna-Riikka Kuisma

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä jutusta, kirjoitat älyttömän hyvin! En saanut kirjan tunnelmaa läheskään yhtä hyvin kuvattua. Mutta onpas hauskaa jos Kuisma itse on vahvistanut tämän arvailuni - tulee ihan viksu olo! :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos mieltä lämmittävistä kehuista! Ja lukijahan on AINA oikeassa! :D

    VastaaPoista