keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin

Timoleon Vieta kuului koiraroduista hienoimpaan. Se oli sekarotuinen.
[...]
Siinä oli vielä muutakin merkillepantavaa - jotakin, jonka vuoksi se oli erityisen epätavallinen ja erosi jopa muista vahingossa hyvään kotiin törmänneistä kulkukoirista. Sillä vaikka Timoleon Vieta oli kulkukoira, sen silmät olivat kauniit kuin pikkutytöllä.

Jostain syystä haluan armeliaasti antaa aina vaan Dan Rhodesille uuden mahdollisuuden. Mikähän ilmiö sekin on, että joskus fiksoituu johonkin kirjailijaan ja saa päähänsä - vaikkapa vain yhden teoksen perusteella - että hän on ainutlaatuisen loistava nero. Huolimatta siitä, että muut hänen teoksensa ovat lähinnä hämmentäviä tai ihan vaan ok, jostain syystä sitä ainakin haluaisi pitää hänestä ja kehua hänen tuotantoaan. Outoa... 

Kulta oli minulle SE Rhodesin teos, joka sai jonkin naksahtamaan päässäni ja hullaantumaan kirjailijan tyylistä. Antropologia ja sata muuta tarinaa hämmensi, mutta viihdytti sopivasti. Pieni valkoinen autokin piristi, mutta ei vakuuttanut. Ja Timoleon Vietan luettuani olen vihdoin valmis myöntämään, että ei taida Rhodes kuulua sittenkään suosikkeihini, vaikka näköjään olen uskollisesti lukenut yhtä lukuun ottamatta kaikki kirjailijan ilmestyneet teokset. Pienet epäonnistumiset toki suosikkikirjailijoillemme sallittakoon, mutta kolme epäonnistumista ja yksi täysosuma alkaa olla jo huolestuttava suhdeluku...

Timoleon Vieta palaa kotiin on eräänlainen modernisoitu ja wannabe-humoristinen Lassie-tarina. Cockroft, unohdettu ikääntyvä englantilainen homosäveltäjä elelee yksin italialaisessa villassa. Tai ei aivan yksin, koska seuranaan hänellä on sentään Timoleon Vieta, sekarotuinen ja uskollinen koira, jolla on hämmästyttävän kauniit silmät. Cockroftin luona vierailee myös sekalainen joukko miehiä, joita hän kestitsee mielellään ja unelmoi samalla salaa ikuisesta rakkaudesta.

Kun paikalle ilmaantuu Bosnialaiseksi kutsuttu mies (joka ei ole Bosniaa nähnytkään), Timoleon Vieta jää kakkoseksi ja hylätään Rooman kaduille. Koira lähtee kuitenkin kulkemaan kotia kohti ja kohtaa tietenkin matkallaan mitä erikoisempia ihmisiä, Kiinaan erikoistuneesta professorista (jolla on maailman parhaimman yleissivistyksen omaava tytär) sokeaan Auroraan, jonka kohtalona on olla toisena osapuolena maailman vanhimmassa tarinassa: siinä, jossa kiltti tyttö rakastuu kylän pahimpaan renttuun.

Kirja on itse asiassa vähän kuin novellikokoelma, joka koostuu Timoleon Vietan matkalla kohtaamien ihmisten tarinoista. Kaikkia novelleja kuitenkin yhdistää koira - joskus tarinan pääosassa, toisinaan vain häivähdyksenä taustalla, valokuvaan eksyneenä tai ikkunassa vilahtaneena varjona. Punaisena lankana toimii Timoleon Vietan kotimatka ja Cockroftin päämäärättömien edesottamuksien lempeän ironinen kuvaus.

Vaikka perusidea oli hyvä, romaani jätti kuitenkin kylmäksi. Kenenkään henkilön tarinaan ei syvennytty muutamaa sivua pidempään, joten kaikki tarinat olivat kuin ohikiitäviä hetkiä satunnaisten ihmisten elämistä. Henkilöt jäivät vieraiksi: Cockroftin ja Bosnialaisen ongelmista en olisi voinut vähemmän välittää, koska molemmat olivat niin epämiellyttäviä ja luotaantyöntäviä hahmoja. Loppuratkaisusta en pitänyt ollenkaan; aavistin sen jo etukäteen ja teki mieli vain sulkea kirja saman tien.

Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin. Sammakko. 2007.
Englanninkielinen alkuteos: Timoleon Vieta Come Home
Suomentajat: Seppo Lahtinen & Katja Rosvall

Linkit:
Sammakko: Dan Rhodes
KSML: Timoleon Vieta palaa kotiin
Wikipedia: Timoleon Vieta palaa kotiin

4 kommenttia:

  1. Mulle taas Pieni valkoinen auto oli SE Rhodes. Siitä innostuneena tilasin itselleni useamman Rhodesin. Timoleon Vieta palaa kotiin ei mielestäni yltänyt samalla tasolle kuin autokirja, vaikka olikin ihan hauska. Antrolopologiakirjan kohdalla tunsin jonkinlaista epävarmuutta tai juuri hämmennystä. Hyllyssäni on vielä lukemattomana Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta. En ole oikein löytänyt mistään inspiraatiota sen lukemiseen. Ehkä Rhodes ei sitten ole minunkaan suosikkikirjailija (se Kulta pitää kyllä vielä testata).

    VastaaPoista
  2. Suosittelen Kultaa, se oli minusta paras Rhodesin kirja! Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta on minultakin vielä lukematta ja huomasin juuri, että Rhodesilta on äskettäin ilmestynyt uusi suomennos, Taputtavat pikku kätöset. Saa nähdä uskallanko näihin vielä tarttua... :)

    VastaaPoista
  3. Minullakin oli silloin pari vuotta sitten jonkinlainen Rhodes-kohtaus. :) Vaikka kirjailija ei ole ollenkaan suosikkini, kirjat olivat niin erikoisia, että niitä piti hankkia ja lukea. Nyt jälkikäteen muistan niistä pikemminkin vain tunnelman enkä tapahtumia. Ja jos nyt ajattelen, niin minun suosikkini on tuo Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta.

    Mielenkiintoinen kirjailija kyllä!

    VastaaPoista
  4. Ehkä kirjojen viehätys piileekin juuri niiden erikoisuudessa ja erilaisuudessa!
    Jännä juttu, että meillä kaikilla kolmella Rhodesin lukijoiksi tunnustautuneilla on eri suosikki kirjojen joukossa. :)

    VastaaPoista