Siirry pääsisältöön

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Kansi: Mika Launis
Periaate on joka tapauksessa ollut koko ajan se, että suomennan sen nimen joka tuntuu pyytävän, että se suomennettaisiin. Joskus on ollut vaikea päättää, ja silloin olen istahtanut alas, rauhoittunut ja yrittänyt miettiä, miten J. K. Rowling ratkaisisi tämän, jos osaisi suomea.

Olen halunnut lukea tämän Jaana Kapari-Jatan kirjan Harry Potter -sarjan suomennosten syntymisestä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi ennen kuin nyt. Takakannen mukaan Harry Potterin ystävillä tai muuten vain kääntämisestä kiinnostuneilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus kurkistaa suomentajan työhuoneeseen. Sekä Harry Potterit aikoinaan ahmineena että käännösten kanssa päivittäin työskentelevänä kuulun siis kaksin verroin tämän kirjan kohderyhmään! Kirjaa olikin mahtava lukea sekä Potter-fanina että kääntäjänä, ja kummastakaan näkökulmasta ei voinut muuta kuin ihailla Kapari-Jatan työtä.

Kääntäjäpiireissä Kapari-Jatta taitaa olla jo yksi niistä isoista nimistä, jonka tuntevat muutkin kuin alan ihmiset. Tämä taitaa olla pitkälti Potterien ansiota, vaikka Kapari-Jatta on suomentanut paljon muutakin. Potterien suomennoksissa taidetaan kiitellä eniten niiden oivaltavia käännöksiä keksityille sanoille. Tässä kirjassa Kapari-Jatta selittää seikkaperäisesti, mistä tulevat esimerkiksi sanat huispaus, ankeuttaja ja suojelius. Tai nimet, kuten Villisilmä Vauhkomieli tai Oljo. Tai miten nimi, joka on englanniksi Godric, vääntyi suomennoksissa vahingossa Godrick-muotoon. :)

Kirja suunnattu lapsille ja nuorille, mikä näkyy sen hauskassa ja leppoisassa tyylissä. Itse käännösprosessikin on selitetty yksinkertaistetusti niille lukijoille, joille kääntäminen ei ole tuttua tai on vain englanninkielisen sanan kääntämistä sanakirjan mukaisesti suomeksi. Kapari-Jatta kertoo seikkaperäisesti, kuinka kirjan kieli vaihtuu: miten kääntäjän täytyy päästä ei vain rivien väleihin vaan niiden taakse, sivumerkityksiin ja assosiaatioihin.

Hämmästyin eniten sitä, miten pitkä ja monivaiheinen prosessi Potterien suomentaminen itse asiassa oli. Kapari-Jatta sai ensin valmiin englanninkielisen romaanin kustantajalta ja luki sen ensin "tavallisen" lukijan silmin ja sen jälkeen uudestaan suomentajan silmin, tehden muistiinpanoja kirjaan ja yrittäen tavoittaa kirjailijan ajatukset sanojen takaa. Sen jälkeen oli raakakäännöksen vuoro, joka alkoi - yksinkertaisesti - nimilehden, omistuskirjoituksen ja ensimmäisen luvun otsikon pähkäilyllä. Raakakäännös tehtiin hurjaa vauhtia; vaikeilta tuntuvat kohdat jätettiin vielä tylysti kääntämättä.

Sen jälkeen alkoi uusi kierros: raakakäännös käytiin läpi rivi riviltä ja muokattiin sujuvammaksi suomeksi. Ongelmakohdat selvitettiin: tehdäänkö Ton-Tongue Toffeesta suomeksi sananmukaisesti tonnikielitoffee? Ei tietenkään, vaan kilokielimelli. Alkusoinnut ja leikkisyys säilyvät. Sen jälkeen alkoi taas uusi kierros, jota Kapari-Jatta kutsuu värittämiseksi. Teksti luettiin läpi ja suomennosta väritettiin ilmeikkäämmäksi: paperinmakuisille sanoille haettiin synonyymeja ja sävyjä hiottiin. Sen jälkeen tuli siivoamisvaihe: kaikki luettiin taas läpi ja häiritseviä kohtia korjailtiin. Sitten tuli "fiilaus-vaihe": koko teksti tulostettiin ja luettiin läpi kynä kädessä merkintöjä tehden. Lopuksi siirryttiin höyläysvaiheeseen, eli viimeisiin korjauksiin ja pikalukuun.

Vasta tässä vaiheessa, kun suomentaja oli laskujeni mukaan käynyt tekstin läpi jo kahdeksan (!) kertaa, suomennos lähti kustannustoimittajalle. Tämä lähetti tekstin takaisin korjausehdotuksineen, jotka suomentaja kävi läpi. Sen jälkeen teksti kävi parhaassa tapauksessa vielä kahdella eri oikolukijalla, joiden tekemät korjaukset Kapari-Jatta kävi jälleen läpi. Vasta sen jälkeen kirja pääsi painoon. Huh!

Eri käännösvaiheita oli hauska verrata omiin työskentelytapoihin ja joistakin tunnistin itseni helposti (esimerkiksi raakakäännökseen ärsyyntymisestä!). Eri suomentajat työskentelevät tietenkin eri tavoin, mutta Kapari-Jatta tuntuu paneutuvan suomennoksiinsa aivan erityisellä taidolla, huolella ja pitkäjänteisyydellä. Ei ihmekään, jos tuollaisen prosessin jälkeen on uupunut olo!

Kirjasta on blogannut myös Hreathemus, marjis ja Ahmu.

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen. Tammi. 2008. 164 sivua.

Linkit:
Tammi: Pollomuhku ja Posityyhtynen
HS kirjat: "Kääntäjän muotokuva kymmeneltä vuodelta"
Wikipedia: Jaana Kapari-Jatta

Kommentit

  1. Tämä täytyisi kyllä lukea. Varsinkin alkupään kirjoissa on niin nerokkaita suomennoksia, että olisi mukavaa tietää miten ne ovat syntyneet. :)

    VastaaPoista
  2. Minulle taas tuli tätä lukiessa mieleen, että pitäisipä lukea nimenomaan Potterien suomennokset uudestaan. :) Alkukieliset versiot taisin lukea melkein heti niiden ilmestymisen jälkeen, mutta suomennoksiin olisi kiva tutustua nyt uusin silmin kun on lukenut niiden kääntämisestä.

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin ilahduttava kirja! Jaanan ihan oma teksti on ihanaa lukea. Tykkäsin myös paljon kolumnikokoelmasta Vaarille pala haitaria.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta! Minä muistan rekistreöineeni tämän kirjan tulemisen mutta en ajatellut sitä sen enempää.

    Minä en ole myöskään lukenut pitkään aikaan Pottereita suomeksi, viimeisimpiä en kai suomeksi ollenkaan. Ehkä tämä innostaisi?

    Kiitos motivoivasta arviosta!

    VastaaPoista
  5. Janninna, minulla on juuri tuo kolumnikokoelma kesken! :) Sekin on ihan hauskaa tekstiä, mutta tähän mennessä ei ihan niin mielenkiintoista kuin tämä.

    linnea, kiva kuulla että innoistuit! Tämän lukemisen jälkeen tekee takuulla mieli tarttua Pottereihin suomeksi. :)

    VastaaPoista
  6. Kapari-Jatta taisi olla Potter-huuman alkuaikoina varsin hämmentynyt kun hänet nostettiin kääntäjänä julkisuuden valokeilaan, tv-haastatteluihin ja erilaisiin joukkotapahtumiin :) Minusta hän ansaitsi kaiken positiivisen huomion, sillä pidän yhä Pottereiden käännöksiä erinomaisina. Kirja oli mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  7. Sopiiko kysyä, minkälaisia tekstejä kääntelet? Itse olen töissä käännöstoimistossa, käännän asiatekstejä yleensä suomesta englanniksi ja joskus (turhan harvoin) myös toiseen suuntaan. Työtahti on niin hektinen, että tekstiä tulee harvemmin käytyä läpi ennen työn aloittamista, ja mitään raakakäännöksiä en ole ikinä harrastanut. Yritän tehdä kerralla mahdollisimman valmista, ja sitten käyn vielä käännöksen uudestaan läpi ja muokkailen vähän (jos ehdin!). Aika liukuhihnameininkiä siis, ei oikein voi verrata Kapari-Jatan taiteeseen.

    Tämä kirja kiinnostaisi kyllä lukea. Ja kehtaanko tunnustaakaan, etten ole koskaan lukenut yhtään Potteria millään kielellä... Ehkä niitäkin pitäisi kokeilla joskus. :)

    VastaaPoista
  8. Raija, tästä kirjasta kävi kyllä hyvin ilmi se, miten hämmentävältä tuntui joutui yhtäkkiä median ja lukijoiden pyöritykseen. Mutta julkisuus tuli kyllä täysin ansaitusti!

    Pekka, ai sinäkin olet kääntäjä! :) Minä työskentelen omalla toiminimelläni ja käännän asiatekstejä enimmäkseen suomesta englanniksi kuten sinäkin. Siihen suuntaan näyttää olevan huomattavasti enemmän kysyntää kuin toisin päin. Liukuhihnameininki kuulostaa niin kovin tutulta... Välillä on onneksi aikaa paneutua joihinkin teksteihin, mutta yleensä teen vain pikaisesti raakakäännöksen ja sen jälkeen käyn sen läpi ja muokkaan sujuvaksi. Vähän kadehdin Jaana Kapari-Jattaa, jolla on selvästi ollut aikaa ja vapautta käyttää luovuuttaan ja maistella sanoja ja lauseita rauhassa. Tosin kaunokirjallisuudessa sitä vaaditaan ehkä enemmän kuin asiateksteissä; harvemmin hyvää romaanikäännöstä on kiireessä tehty. :)

    Suosittelen kyllä lukemaan tämän, vaikket olisi Pottereita lukenutkaan. Mutta varoitan, että tämän lukemisen jälkeen niihin ei ehkä voi olla tutustumatta. ;)

    VastaaPoista
  9. Ollaan siis kohtalotovereita, kiva! :) Minulla tuli huhtikuussa täyteen jo 12 vuotta käännöstoimistotyöläisenä. Nyt olen kolmannessa työpaikassani, aloitin siellä viime vuonna. Edellisessä paikassa sai kääntää enemmän suomeenkin päin eikä työtahti ollut koko ajan niin kiivas, mutta toisaalta se näkyi sitten firman taloudessakin, alkoi tulla lomautuksia ja irtisanomisiakin. Nykyisessä paikassa olen ainakin taloudellisesti vakaammalla pohjalla, ja liukuhihnameininkiinkin tottuu. Sitten tuntuu hyvältä, kun pääsee joskus tekemään vähän luovempaa käännöstä. Jossain vaiheessa elättelin haaveita kaunokirjallisuuden suomentamisesta, mutta nyt olen aika lailla haudannut ne (en usko että minusta välttämättä olisi siihen, ja ehkä mieluummin pidänkin kirjat rakkaana harrastuksena).

    Muistan joskus lukeneeni jostain suomentajasta, joka kertoi aloittavansa kääntämisen suoraan lukematta kirjaa etukäteen ja korjaavansa käännöstä sitten myöhemmin, jos huomaa tulkinneensa jotain väärin. Kuulostaa kyllä aika hassulta ja poikkeukselliselta, harmi etten muista kenestä oli kyse.

    Juu, pitää varmaan lukea tämä kirja, vaikka siinä kävisikin niin kuin ennustit. :) Olisihan niihin kirjoihin hyvä tutustua jo senkin takia, että omat lapseni alkavat pian olla Potter-iässä.

    VastaaPoista
  10. Nyt on kyllä tapahtunut kaksi vääryyttä! Aloitetaan nyt siitä, minkä korjasin jo eli liityin lukijaksesi kun en sitä vielä ollut.

    Toinen vääryys on se, etten ole lukenut tätä Kapari-Jatan kirjaa. Olen sen nimen kyllä rekisteröinyt, mutta kuvittelin sen olevan jotain ihan muuta. Kapari-Jatan uurastukseen Harry Potterin kääntämisessä täytyy ehdottomasti perehtyä!

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude