Siirry pääsisältöön

Syksyn 2011 kirjat

Kuten jotkut teistä ehkä huomasivat, että vaihdoin ovelasti Anna Karenina -kesäprojektini nimen syysprojektiksi sivupalkissa. Jospa syksy toisi uutta puhtia urakkaan... ;) Päätin myös innostuksissani osallistua Saran aloittamaan Kadonnutta aikaa etsimässä -haasteeseen, jossa tavoitteena on syyskuun aikana lukea Marcel Proustin kirjoittaman sarjan ensimmäinen osa (ja myöhemmin ehkä jatkaa...).

Samalla blogin ulkoasu muuttui syksyiseksi, vaikka elokuu kai teknisesti (?) ottaen kuuluu vielä kesään. Otan kuitenkin jo varaslähdön syksyyn, koska silloin tapahtuu paljon jännittäviä asioita paitsi omassa elämässäni myös kirjamaailmassa syksyn uutuuskirjojen myötä. Keväällä listaamistani kirjoista osa on vielä lukematta, mutta onneksi kirjat eivät lukemalla maailmasta lopu. :) Muissa blogeissa on syksyn odotetuimpien kirjojen listoja jo esitelty ja tässä tulevat allekirjoittaneen syksyn tärpit:

Gummerus: 
Mike Pohjola: Ihmisen poika (09/2011) - Bongasin Hannan blogista ja kiinnostuin vielä lisää luettuani kustantajan esittelyn. Kuulostaa vähintäänkin erikoiselta! > LUETTU!
Heidi Jaatinen: Jono (09/2011) - Jaatisen esikoinen oli niin vakuuttava, että tämä on must!
Michael Cunningham: Illan tullen (09/2011) - Olen lukenut tämän englanniksi ja minua kiinnostaa se, miten suomentaja on onnistunut kääntämään romaanin kulttuurisidonnaisuudet tai itse asiassa newyorksidonnaisuudet.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä (09/2011) - Pakistanin Karachiin ja Lontooseen sijoittuva romaani (jolla on huikean kaunis kansi!) > LUETTU!
John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (09/2011) - Kuulostaa aavemaiselta. Ajvide Lindqvistin aiempiin romaaneihin tutustuminen on vieläkin niin sanotusti vaiheessa...
Phillip Schwarzmann: How to marry a Finnish girl (09/2011) - Kuuluu sarjaan 'häpeilemätön kiinnostus sitä kohtaan, mitä muut ajattelevat meistä'.
Kansi: Jenni Noponen
Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (10/2011) - Minun ei olisi tarvinnut lukea kustantajan esittelystä muuta kuin kohta, jossa puhutaan "synkänkauniista, vinksahtaneesta rakkaustarinasta, joka huokuu timburtonmaista tunnelmaa", niin olisin jo ollut aivan myyty! En ole koskaan aiemmin varannut mitään kirjaa kirjastosta näin monta kuukautta etukäteen. :) > LUETTU!

Otava: 
Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen (08/2011) - Autistisen naisen näkökulma kerronnassa kiinnostaa. > LUETTU!

Atena:
Barbara Demick: Suljettu maa: elämää Pohjois-Koreassa (09/2011) - Olen selaillut kirjan englanninkielistä versiota kirjastossa. Pohjois-Korea ihmetyttää ja kiehtoo jollain kauhealla tavalla...

Kansi: Satu Kontinen
Avain:
Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä (08/2011) - Novellikokoelma ihmisistä ja ihmisten ja eläinten välisistä eroista.
Aravind Adiga: Viimeinen mies (09/2011) - Adigan Valkoinen tiikeri ei täysin vakuuttanut; toivottavasti tämä on parempi. Romaani kertoo yhden kerrostalon värikkäistä asukkaista Mumbain kaupungissa.

Tammi: 
Jacques Bonnet: Kirjaston henget (08/2011) - Kirja kirjoista, niiden lukemisesta ja niiden keräilemisestä. Ilmiselvää geeky-lukutoukka-materiaalia. :)

Like:
Alison Bechdel: Lepakkoelämää III (08/2011) - Hienoa että Alison Bechdelin sarjakuvia suomennetaan ahkerasti! Tässä kuussa ilmestyy siis The Essential Dykes to Watch Out For -osan suomennos. > LUETTU!

WSOY: 
Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (09/2011) - Stereotyyppejä rikkova räävitön sarjakuva. > LUETTU!
Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Johnny Kniga, 08/2011) - Nyt kun olen ottanut ensiaskeleeni Loen tuotantoon, uskallan ehkä tarttua tähänkin. Sitä paitsi Nigellan suklaata ja kermaa tihkuvat, hämmentävän eroottiset kokkausohjelmat ovat kulttikamaa! :P > LUETTU!
Kansi: Iira Oivo

Teos:
A. S. Byatt: Lasten kirja (08/2011) - Historiallinen romaani saduista ja taruista ja Euroopasta.
Johanna Sinisalo: Enkelten verta (09/2011) - Sinisalolta olen lukenut tunnollisesti kaiken paitsi Möbiuksen maan, eli uusinkin päätyy itseoikeutetusti lukulistalle. > LUETTU!

Kommentit

  1. Minäkin odotan Jaatisen uusinta. Esikoinen oli hieno! Shamsienkin teos täytyy ehdottomasti lukea. Luitko muuten Poltetut varjot?

    VastaaPoista
  2. Ihana, syksyinen tausta. Vaikka kesä on ihanaa aikaa, oikein hykertelen täällä syksyn tulolle. :)

    Ihmisen poika, Illan tullen ja Sydämen mekaniikka ovat kirjoja, joita minäkin odotan. Olen aika varma, että tulen ihan rakastumaan tuohon Sydämen mekaniikkaan - ja Ihmisen poikaan ihastuin, kun pääsin keväällä kuuntelemaan Mike Pohjolaa, joka kertoi tulevasta kirjastaan. Mikä tarina!

    VastaaPoista
  3. Newyorksidonnaisuudet - ihanaa, kuulostaa siltä, että tuo Cunninghamin teos pitää etsiä luettavaksi :).

    VastaaPoista
  4. On siellä muutama sama! Ja Marian tapaan minuakin kiehtoo erityisesti Cunningham ja erityisesti erityisesti ne newyorksidonnaisuudet. :)

    Hei sinun pitää ihan selvästi järjestää se Anna Karenina -read-a-long. Voisin ehkä lähteä mukaan.

    VastaaPoista
  5. Oho, bongasin monta mielenkiintoista kirjaa. Veikkaan, että Sydämen mekaniikka esitellään aika monessa blogissa tänä syksynä :).

    Mutta miten minulta on voinut mennä ihan ohi, että Johanna Sinisalo julkaisee uuden kirjan? Linnunaivotkin kyllä odottaa hyllyssä, pitää tarttua siihen pika pikaa.

    VastaaPoista
  6. Uutta Cunninghamia! Aaaah! Syksyni on pelastettu!

    VastaaPoista
  7. Syksyllä on tulossa niin paljon hienoja uutuuksia, että miten noita jaksaa edes odottaa?! Auttaa myös syksyn kestämiseen.

    Tuota saksalaismiehen opusta en aio lukea, suomalainen vaimo oli jo niin kamalaa luettavaa. Mutta Shamsie, miten kaunis kansi... mietin, että jaksaako suomennokseen asti, vai lukeako in E.

    VastaaPoista
  8. Nyt vasta tajusin, miten blogaaja voi tietää mitä tulee lukemaan: Varaaminen. Yksinkertaista, kun sen tajuaa :)

    Luulen että lukemani kirjat koostuvat vielä hetken niistä, joita löydän sattumalta kirjaston hyllystä. Tai kunnes löydän jonkun kirjan josta todella innostun.

    VastaaPoista
  9. Muutamia samoja kirjoja näyttäisi meillä olevan :--) Minäkin odotan erityisesti tuota Sydämen mekaniikkaa, kuulostaa hirveän kiehtovalta!

    VastaaPoista
  10. Onpas tänne tullut paljon kommentteja, kiitos! :)

    Joana, olen lukenut Poltetut varjot englanniksi ja pidin siitä paljon. Eli odotukset uusimmalle suomennokselle ovat kovat!

    Katja, kiitos kehuista! :) Olisipa ollut kiva kuulla kirjailijan mietteitä kirjasta. Ehkäpä hän vierailee syksyn kirjamessuilla...

    Maria, kannattaa ehdottomasti etsiä! Minulta meni englanninkielistä versiota lukiessa joitakin kohtia täysin yli ymmärryksen, kun käsiteltiin New Yorkin SoHon kulttuuri- ja taidepiirejä. Toivottavasti suomennos on onnistunut.

    Karoliina, kiitos muistutuksesta! Nyt olisi tosiaan varmaan oiva aika aloittaa se Anna K:n kimppaluku, ettei koko projekti tyssää tähän. ;) Lupaan tarttua tähän lähipäivinä!

    Tessa, tietyt kirjat löytyvät varmasti syksyn mittaan monesta eri blogista, mutta onneksi erilaiset lukijat nostavat esiin myös eri kirjoja. Enkelten verta on ainakin esittelyn perusteella taattua Sinisaloa.

    Suketus, :D

    Mari A, Sama juttu täällä. Hyvä kirjallisuus pitää syysmasennuksen loitolla. :) Ja Shamsien kirjan kansi on ihana!

    Maisie, minä taas yritän vältellä kirjaston kirjojen varaamista, kun meilläpäin on semmoinen typeryys kuin varausmaksu. :( Mutta joskus on aivan pakko varmistaa hyvän kirjan saaminen hyppysiin nyt eikä kohta! :)

    VastaaPoista
  11. Laura, Sydämen mekaniikka on varmaankin se, mitä odotan eniten tältä syksyltä. Silläkin on todella kiehtova kansi.

    VastaaPoista
  12. Hienoa että nostatte näitä uutuuskirjoja esille, itse kun en jaksa lukea kustantamoiden sivuja (vai mistä te nämä löydättekään) :) Sydämen mekaniikka kuulosti niin hienolta että, kärsimätön kun olen, kipitin hakemaan sen englanniksi kirjastosta (eikaikukaanvaanehdiottasitämiksitämäratikkaonniinhidas) :D

    VastaaPoista
  13. Sinut on haastettu blogissani! :)

    VastaaPoista
  14. Réa, minä käyn ainakin vakoilemassa kustantamojen uutuusluetteloita Hesarin perinteistä kirjauutuussivua odotellessa. Tosin sekin on vain rajattu valikoima, eli ne juuri itselle parhaat kirjat löytää yleensä omin käsin. :)
    Ooh, olen vähän kateellinen tuosta Sydämen mekaniikasta! ;) Kerro sitten mitä pidit, vaikka en tiedä uskallanko tulla lukemaan arviotasi ennen kuin olen lukenut kirjan itse!

    Anki, kiitos herkullisen näköisestä haasteesta! Vastailen lähipäivinä. :)

    VastaaPoista
  15. Ihania kirjoja, on tulossa taas niin kiinnostava kirjasyksy. Selvästi Gummeruksen lista viehätti sinua eniten. :)

    VastaaPoista
  16. Heh, takerruin kieltämättä Gummeruksen uutuuksiin kaikista innokkaimmin. Kustantamolla taitaa olla hyvä kirjasyksy tulossa, jos minulta kysytään! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...

Kevään 2022 uutuuskirjavinkit

Herätelläänpä taas vaihteeksi blogia talviunilta... Nyt keväällä ilmestyy valtava määrä kiinnostavia uutuuksia. Poimin eri kustantamoilta tähän ne 20 kirjaa, joita eniten odotan. Mukana on myös muutamia nuortenkirjoja ja perheen nuoremmille lukijoille suunnattuja uutuuksia. TAMMIKUU Merit Riihonen : Mitä ikinä haluat (Karisto) Esikoisteos nuoruudesta, musiikista ja ihmismielen pimeistä sopukoista.   Iida Rauma : Hävitys - tapauskertomus (Siltala) Tämä kirja on jo ehtinyt olla esillä kirjagramissa, blogeissa ja muuallakin mediassa. Väkivallasta ja sen vaikutuksista ihmiseen.  Pertti Saloheimo : Meren ja tulivuoren välissä (WSOY) Pienoisromaani luonnontutkijasta, joka kohtaa syrjäisessä tutkimuskohteessa luonnon outouden ja karmivuuden. Kuulostaa vähän Jeff VanderMeerin Hävitys -kirjalta. Jemma Hatt : Seikkailijat ja kirottu linna (Kumma) Seikkailijat-sarjan ensimmäinen osa salaperäisestä linnasta kuulostaa kuvauksen perusteella Viisikoilta! Kirja on juuri 9-vuotiaalla kesken ...