Siirry pääsisältöön

Kirjanurkkaus goes kirppari

Pakoilin tänään kaupungilla pyöriessäni sadekuuroja mm. pariin kirppariin, josta tarttui mukaan yllättävän hyviä kirjoja. Minä (kuten ilmeisesti moni muukin kirjabloggari) yritän välillä mennä jonkinasteiseen kirjanostolakkoon, kun hyllyssä pölyyntyvien lukemattomien (sanan molemmissa merkityksissä) kirjojen määrä vain kasvaa kasvamistaan. Mutta nyt sallin itselleni peräti viisi kirjaa lisää - ja yhtäkään en ole edes aiemmin lukenut!

Uuden kodin saivat  
Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna, josta olen lukenut niin monta kehuvaa arvostelua muista blogeista, että nimi ja kansi ovat jääneet mieleen.
Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, joka on ilmeisesti jonkinlainen klassikko omassa sarjassaan, mutta jota en ole vielä lukenut.
Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, jonka lukemista odotan erityisen innolla, vaikka Harjukaupungin salakäytävät tulee vielä ennen sitä.
Ildefonso Falconesin Fatiman käsi, jota vilkuilin kirjaston uutuushyllyssä jo sen ilmestyttyä viime vuonna, mutta jota en - ehkä sen paksuuden vuoksi - uskaltanut silloin raahata kotiin asti. Kirjailijan esikoisteos, Meren katedraali, oli ihan viihdyttävää luettavaa.
John Irvingin Kaikki isäni hotellit, jota olen tiiraillut pokkariversiona jo kirjakaupassa, mutta joka löytyikin sitten tätä kautta.

Fredrikssonin ja Falconesin kirjat näyttävät vielä siltä, että niitä ei ole luettu tuskin kertaakaan! Ja nämä viisi lähtivät mukaan yhteensä 8 eurolla. :) Kaikki nämä tuntuvat myös sopivilta kesälomakirjoilta, joten ehkä ne eivät joudu vielä hyllyyn nököttämään vaan pääsevät suoraan kesälukupinoon.

Kommentit

  1. Huikeita löytöjä! Ja tuo kirjanostolakko on oikeasti lähestulkoon mahdoton juttu - ei taitaisi ainakaan minulta onnistua paitsi ehkä muuttamalla yksiöön. Yksiöön jossa on paljon ikkunoita ja minimaallinen seinäpinta-ala...

    (Ja sulla on Naisten maa kesken, jee! Kiva kuulla mitä siitä ajattelet :-)

    VastaaPoista
  2. Niinpä... Meilläkin rakkaat vanhat Lundiat pursuilevat jo yli ja kirjapinoja löytyy yöpöytien lisäksi myös lattialta. :)

    (Juu, Naisten maassa ollaan. Hyvältä vaikuttaa tähän mennessä!)

    VastaaPoista
  3. Vau mitä löytöjä olet tehnyt!! Ja vielä miltei ilmaiseksi!! Minullekin kelpaisi noista kirjoista ihan jokainen. :)

    Mainio idea muuten lukea tiiliskiviklassikko vähitellen pienissä erissä ja seurata edistymistä blogin sivupalkissa! Pitäisiköhän minun ottaa sinusta esimerkkiä (eli matkia) ja ottaa kesän projektiksi Sinuhe tai Täällä pohjantähden alla, jotta saisin jommankumman joskus luettuakin. :)

    VastaaPoista
  4. Voi mitä löytöjä! Hyviä kirjoja ja tosiaan huippuedullisia. Olen kateellinen ;)

    Minä sain tuon Fatiman käden kirjakerhosta arvosteltavaksi, mutta minulle se oli liian raaka ja pääsin vain vähän yli 100 sivua.

    Anna Kareninahan edistyy hyvin! :) Minä ostin eilen itselleni uuden, kun löysin kovakantisena ja hyväkuntoisena hintaan 0,20€. Jotenkin ajattelin, että kovakantista on muka helpompi lukea, kuin pokkaria :)

    VastaaPoista
  5. Sara, puoli-ilmaisia löytöjä ei vain voi olla ostamatta, vaikka olisi miten kirjanostolakossa. ;)
    Ota ihmeessä esimerkkiä! Minäkin mietin vielä jonkinlaisen kimppaluvun aloittamista Anna K.:n kohdalla, jos kiinnostusta löytyy. Mutta hetkessä sitä ei lue silti!

    Maija, en itse asiassa tiedä yhtään mitä odottaa Fatiman kädeltä. Saman kirjailijan Meren katedraali oli tosiaan ihan ok ja en ainakaan muista, että se olisi ollut kovin raaka... Mutta ehkä tämä on jo erilainen.
    Todella edullisesti olet löytänyt Anna Kareninan! Minäkin etsin sitä antikvariaateista, mutta löysin vain jotain useampia kymppejä maksavia painoksia, joten tyydyin kirjastolainaan. Kovakantiseen tietenkin. ;)

    VastaaPoista
  6. Hienoja löytöjä. Etenkin Jääskeläinen ja Irving. Kaikki isäni hotellit on oma Irving-suosikkini. Se oli ensimmäinen Irvingin kirja, jonka luin noin 20 (!) vuotta sitten. :) Annan, Hannan ja Johannan haluaisin lukea.

    VastaaPoista
  7. Ihania löytöjä! Annan, Hannan ja Johannan voitin Susan arvonnassa ja minäkin odotan kirjalta paljon!

    Minäkin pakoilin eilen sadekuuroa kirpparille ja varsinkin 10 sentin korista tarttui matkaan yhtä sun toista... :)

    VastaaPoista
  8. Hyvät kirjat olet löytänyt. Ja edullisesti. Fredriksonin Anna, Hanna ja Johanna on hyvä, mut vielä enemmän pidin Simonista. (Muistaakseni, molempien lukemisesta kun on aikaa kymmenisen vuotta.)

    Mie muuten luin just Ihanat naiset rannalla. Osallistun sillä siihen keskiluokka-haasteeseen. Vielä en ole kirjasta ehtinyt postaamaan. Jokin Fagerholmin tyylissä tökkii, mutta tavallaan kyllä pidän paljonkin hänen kirjoistaan (yritän avata tuota sitten siinä postauksessani). Jääskeläisen Lumikko jne. on mainio ja ainoa Jääskeläinen, jonka olen lukenut (Harjukaupungin salakäytävät pitäisi lukea, kun sitä on niin kovasti kehuttu). Myös tuo Irving on tuttu (hykerryttävä, ihana, hieno).

    Mie en ole käynyt kirpparilla, mutta kirjastossa kävin, kun piti palauttaa yksi kirja. Palautin muutaman muunkin, mut vastaavasti lainasin TAAS lisää (tosin pari niistä liittyy nykyiseen työhöni). Kirjastohulluuskohtaus siis iski taas. ;-)

    VastaaPoista
  9. Melkoiset löydöt todella! Osa noista kuuluu TBR-listalleni ja osan olen lukenut. Joten nappivalintoja Morren näkökulmasta :)

    VastaaPoista
  10. Katja, minä olen lukenut Irvingiltä vain Garpin maailman ja Oman elämänsä sankarin, mutta ne olivat molemmat niin vakuuttavia, että olen vähitellen lähtenyt haalimaan kirjailijan muitakin teoksia käsiini. :)

    Maria, kirppareiden senttikorit ovat kyllä todella petollisia! ;)

    Anna Elina, Simonista en ole kuullutkaan. Täytyy pitää mielessä, jos tämä AHJ osoittautuu yhtä hyväksi kuin toivon.
    Odotan erittäin mielenkiinnolla arviotasi Fagerholmin kirjasta! Itselleni kun on jäänyt jotenkin mysteeriksi, miksi se on niinkin suosittu/tunnettu.
    Ja kirjastohulluus on ehdottomasti sukua kirpparihulluudelle! ;)

    Morre, minäkin yllätyin miten hyväkuntoisia ja uusiakin kirjoja kirpparilta löytyi! :)

    VastaaPoista
  11. Toi on kyllä hyvä et kirppareilta löytää uusiakin kirjoja. Toinen hyvä vaihtoehtohan on antikvariaatit. Netissä on sellanen Antikka sivusto, josta pystyy tilaamaan ristiin rastiin eri antikvariaateista kirjoja ympäri suomea, ja sieltähän löytyy kaikkea 2010 painetuista aina 1700-luvun raamattuhin.
    Se on kyllä hyväksi todettu paikka,

    VastaaPoista
  12. Haukku, kiitos kommentista! Antikka on tuttu sivusto, vaikka viime aikoina ei ole tullut sitä kautta tilattua. Mutta sieltä tosiaan löytyy todella paljon kirjoja ja mukavan edullisesti!
    Löysin blogisi vasta nyt, mutta se taitaakin olla vielä melko uusi tulokas kirjablogien maailmassa. :) Liityn saman tien lukijaksi.

    VastaaPoista
  13. Anna, Hanna ja Johanna sekä Ihanat naiset rannalla kuuluvat minun kaikkien aikojen huippuihini. Jotenkin vielä ajattelen niiden kuuluvan yhteen, mutten tiedä johtuuko se (lähes) vierekkäisyydestä aakkosjärjestyksen mukaan luokitellussa kirjahyllyssä, tai olisinko lukenut ne samoihin aikoihin... Tyylillisesti tai tarinallisesti niissä ei ainakaan ole samaa. Mutta molemmat ovat tosiaan minusta huippuja!

    VastaaPoista
  14. Hauskaa, minäkin löysin viime viikolla tuon Ihanat naiset rannalla ja Lumikko päätyi minuunkin kirjahyllyyni kirppikseltä ihan vasta!

    (ja tämän kommentin myötä liityn myös blogisi lukijaksi, täällä on mukavan vehreää ja viihtyisää :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude