Siirry pääsisältöön

Jari Tervo: Layla

Päällys: Tuula Mäkiä
Minut kihlattiin kehdossa.
Tätä Layla ajatteli unessaan viimeiseksi. Hän havahtui hääyön jälkeisenä aamuna aviomiehensä Muratin liikkeisiin. Tämä sytytti valon ja käski Laylan nousta patjalta.

Edellisestä päivityksestä on kulunut aikaa. Syytän kummallista ja kiireistä päivärytmiäni, joka on erinäisistä syistä johtuen muuttunut viime aikoina melko radikaalisti. Tuntuu että lukemiseen on vähemmän aikaa, eikä blogikirjoitusten laatiminen ole viime aikoina hirveästi innostanut. Muiden blogien lukemiset ja kommentoimiset ovat myös jääneet vähemmälle. Mutta täällä ollaan ja pysytään edelleen, enemmän tai vähemmän tiiviisti! :)

Laylan lukemisesta on jo kulunut jonkin aikaa ja tuo aika on hämärtänyt lukumuistojen ääriviivat sumeiksi ja epämääräisiksi. Layla oli ensimmäinen Jari Tervon kirja, jonka luin (kuten muutamalle muullekin bloggaajalle!). Eniten lukuintoon vaikutti ehkä Jorin arvostelu kirjasta. Pidin etukäteen Tervon kirjoja jonain, joka ei vain ollut minua varten. Ajattelin, että ne oli suunnattu ensisijaisesti bestsellereiden suurkuluttajille ja ehkä ennemmin mieslukijoille. Muista Tervon kirjoista en siis tämän perusteella osaa sanoa (ne ovat ilmeisesti aika erilaisia kuin tämä?), mutta Layla sai minut heittämään ainakin osan ennakkoluuloistani romukoppaan.

Romaanissa seurataan siis kurdityttö Laylan tarinaa hänen paetessaan suvun miesten vihaa. Turkissa Laylaa uhkaa kunniamurha, joten hän lähtee laittomana maahanmuuttajana Kreikan kautta Saksaan ja sieltä Suomeen, jossa hän päätyy parittajien kynsiin. Laylan tarinan rinnalla kulkee Helenan tarina prostituoituna.

Tervon romaani on jopa yllättävän feministinen. Kirjan miehet ovat kaikki omalla tavallaan jotenkin ehdottomia, jyrkkiä, maailman mustavalkoisena näkeviä. Naiset taas ovat usein uhreja ja kärsivät kirjassa eniten.

Kurdiyhteisöt ovat kritisoineet kulttuurinsa kuvausta Tervon romaanissa aina päähenkilön nimen kirjoitusasua myöten, mikä tuntuu aika kohtuuttomalta. Kyseessä on kuitenkin fiktiivinen romaani. Tietenkin sen perusteella moni lukija vetää johtopäätöksiä ja oppii uutta vieraasta kulttuurista, sen tavoista ja käytännöistä - ja toki, jos kirjailija on tehnyt taustatyönsä kunnolla, romaanin "luotettavuus" paranee. Ehkä kirjailijoita kuitenkin herkemmin kritisoidaan tietyn kulttuurin vääristelystä erityisesti silloin, kun he tuovat esiin kulttuurin pimeimpiä puolia, kuten Tervo. Toisaalta myös Anja Snellmanin Parvekejumalia kritisoitiin islamin yksipuolisesta kuvauksesta, mistä olen kyllä osittain ihan samaa mieltä.

Layla kannatti kyllä lukea ja ahmin kirjan loppupuolen ihan urakalla. Vaikka Finlandia-ehdokkuutta ei Tervolle suotukaan, Laylaa löytyy varmasti lahjapaketeista tänä jouluna.

Laylaa on luettu ahkerasti blogeissa. Jo mainitun Jorin lisäksi tämän ovat lukeneet myös ainakin Kirsi, Susa, Ina, Joana, Tessa, Amma, Booksy, Erja, Norkku ja Minna.

Jari Tervo: Layla. WSOY. 2011. 362 sivua.

WSOY: Layla
WSOY: Jari Tervo
Parnasso: "Toisiamme me myymme"
Kirjavinkit: Layla

Kommentit

  1. Hyvä kun kommentoit noita Tervonkin saamia syytöksiä vääristelystä jne. Minustakin ne ovat nimenomaan kohtuuttomia ja asiaankuulumattomia. Romaani on romaani, ei mikään tietokirja! Kerronta ja tarina vaativat kärjistämistä ja ristiriitoja. Jos siinä kaikkia osapuolia kuvataan tasavertaisesti ja vielä hymistellen, niin mitä saadaan?!

    VastaaPoista
  2. Tervo näyttää olevan yllättävän huonosti tunnettu kirjailija blogistaniassa. Täytyy myöntää, että oma ennakkoasenteeni oli samanlainen; kuvittelin hänen olevan vain julkkis, joka on raapustanut kirjan ja toisenkin, kun edellinen kävi kaupaksi. Sittemmin on käsitykseni muuttunut aivan päinvastaiseksi: Tervo on ensin kirjailija ja vasta sitten julkkis, ja asemansa saavuttanut ihan ansaitusti.

    Rohkaisen siis lukemaan häneltä muutakin kuin Laylan!

    VastaaPoista
  3. Minulle Tervo on profiloitunut vahvasti Uutisvuodon kautta ns. huumorimieheksi. Tiesin hänen olevan kirjailija, mutta oletin jostain syystä että hänen kirjansa ovat huumoripitoisia, vähän samanlaisia kuin hän itse on TV:ssä. Layla kuitenkin sai minut tajuamaan että Tervon kirjat voivat olla muutakin.

    Vaikuttaisi siltä että Layla on ilman muuta hieno juttu Tervolle, hyvä kirja joka on myös avannut hänet uusille lukijoille. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen oikeastaan kunnolla tutustunut Tervoon vasta blogiaikana, ja saan kiittää Joria & Sallaa kiinnostumisestani :-)

    Laylasta sanoisin vielä, että tekstin tyyli on minusta hyvin samanlaista kuin useimmissa muissakin Tervon kirjoissa. Kaikista en ole pitänyt yhtä paljon (Koljatti oli minusta ei-niin-kummoinen), mutta esim. Myyrä ja Ohrana kyllä kolahtivat.

    VastaaPoista
  5. Kirsi, juuri näin! Sitä paitsi kaunokirjallisuuden tehtävä on varmasti myös käsitellä tabuja ja elämän nurjia puolia - joskus kärjistetystikin!

    Jori, minäkin uskon jo pelkän Laylan perusteella, että Tervo on kirjailijana suosionsa ansainnut! Pidän hänestä myös julkkiksena (= pidän hänen huumoristaan Uutisvuodossa). :)

    Norkku, Tervon huumori uppoaa minuunkin, mutta Layla ei tosiaan ole mikään huumorikirja! On kyllä ollut hauskaa lukea, kuinka monelle muullekin tämä on ollut se ensimmäinen Tervo.

    Booksy, näin sitä blogien kautta voi tutustua myös tunnettuihin kirjailijoihin eikä pelkästään niihin vähän marginaalisempiin tapauksiin. ;) Myyrää olen tainnut joskus selailla; ainakin sen idea kuulosti mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. Sain itse tämän luettua vasta äskettäin. Myös minulle Tervon tuotanto ei aikaisemmin ollut tuttua. Ehkä itsekin olen leimannut miestä turhaan hänen "uutisvuotomaisen" julkisuuskuvansa takia.

    Hieno ja mukaansatempaava kirja, omat kommenttini löytyvät blogistani.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi