 | ||
| Kansi: Hannu Mänttäri |
Työmehiläiset ovat poissa.
Joka ikinen.
Johanna Sinisalo yrittää säikytellä. Jo Einsteinin väitetään ennustaneen, että jos mehiläiset katoaisivat maapallolta, ihmiskunnalla olisi noin neljä vuotta elinaikaa jäljellä. Niin riippuvaisia ovat maailman viljelykasvit ja hedelmät niitä pölyttävistä pörriäisistä. Myös lihantuotanto lakkaisi vähitellen, koska karjalta loppuisi ruoka.
Romaanissa tämä dystooppinen tulevaisuudenkuva on käymässä toteen. Ympäri maailmaa raportoidaan ns. pesäautioista, eli mehiläisyhdyskuntien hylätyistä pesistä. Mehiläiset katoavat mystisestä, eivätkä enää palaa. Ravintoketjun yksi olennainen osa yksinkertaisesti lakkaa olemasta ja ketju katkeaa.
Se, mikä lukiessa hätkähdyttää, on tieto siitä, että pesäautiot ovat todellinen ilmiö, ei vain Sinisalon romaaniin kehittelemä tulevaisuuden uhkakuva. Niitä esiintyy jo ainakin Yhdysvalloissa.
Sinisalon edellinen romaani, Linnunaivot, oli puolustuspuhe ympäristönsuojelun ja luonnon koskemattomuuden puolesta. Enkelten verta taas hyökkää erityisesti tehotuotantoa ja ihmisten piittaamattomuutta vastaan. Siinä missä Linnunaivoissa retkeili eri aallonpituuksilla oleva pariskunta, Enkelten veren päähenkilöt ovat eri aallonpituuksilla olevat isä ja poika, mehiläistenhoitaja Orvo ja hänen poikansa, ympäristöaktivisti Eero. Verkkaiset kuvaukset Orvon arkisesta mehiläistenhoidosta ja Eeron vimmaiset, lihansyöntiä ja tehotuotantoa vastustavat blogikirjoitukset vuorottelevat romaanissa. Orvo on hiljainen uurastaja, Eero kovaääninen paasaaja.
Romaanista tuli ihan pakosta mieleen Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä, joka on vielä melko tuoreena mielessä. Sinisalo pistää Eeron siteeraamaan ko. teosta myös suoraan. Siinä missä Foerin tietokirja esittää perusteltuja faktoja lihansyönnin järjettömyydestä, Eeron blogipäivitykset ovat paljon fanaattisempia ja ehdottomampia (esim. pohdinnat siitä, saako itikoita ja kärpäsiä läiskiä hengiltä, jos kerran eläimiä ei saisi tappaa...). Minulle tuli tunne, että romaanissa kuvailtu ympäristöaktivismin fanaattisuus (puhumattakaan tarinan yliluonnollisista elementeistä) veivät turhan paljon huomiota sen perusviestiltä: luonnonsuojelulta ja tehotuotannon mahdottomuudelta. Siinä mielessä Sinisalon ideologinen kannanotto ei vakuuttanut minua samalla tavalla kuin Foerin.
Toisaalta Sinisalo ei olisi Sinisalo ilman tätä suomikummaa: yliluonnollisuutta ja muinaisten myyttien sekoittumista nykypäivän elämään. Romaanin mielenkiintoisinta antia olivat tarinat mehiläisten merkityksestä ja symboliikasta eri mytologioissa ja kulttuureissa. Jännää, että mehiläiset on ympäri maailmaa yhdistetty jonkinlaiseen tuonpuoleiseen maailmaan. Muuten romaanista ei tullut mitään erityistä wau-elämystä. Luennointi Eeron kautta lähinnä ärsytti, Orvon arki oli välillä liiankin hidastempoista ja loppupuolen draama tuntui päälleliimatulta.
Mutta lopuksi täytyy lainata erästä kohtaa, joka jotenkin kolahti. Orvo muistelee erästä kertaa, kun pieni Eero on isänsä kanssa lapsena ruokakaupan lihatiskillä. Tässä jotenkin tiivistyy se olennainen kuilu niiden eri tapojen välillä, miten lihansyöntiin suhtaudutaan:
Lasikot olivat kukkuroillaan nautaa porsasta lammasta, oli hirveä poroa antilooppia. Punainen röykkiö toisensa jälkeen, valtaisia kekoja, melkein vitriinien lakea hipovia, yltäkylläisiä vuoria, niitä oli silmänkantamattomiin, niistä valui verta tai pakastuksen jälkeistä lihanestettä, nestelammikoista ne peilasivat kuuliaisesti omaa lopullista tuhoutumistaan. Luullisina, luuttomina, paistina, fileinä, kyljyksinä, potkana ne poseerasivat.
[...]
Eero pysähtyi lasikon eteen.
"Kuolleen eläimen palasia."
Hän sanoi sen kovaa, melkein uhmakkaasti.
En ehtinyt sanoa mitään, kun vieressämme valkoista pakettiaan myyjältä vastaanottava rouva käännähti meihin päin.
"Hyi. Eihän noin sanota."
Eero katsoi häntä, silmät kirkkaina, viattomina.
"Miten niin ei?" Eero kysyi.
Nainen ei katsonut Eeroa, vaan minua.
"Voisitte vähän opettaa pojalle miten puhutaan ruoasta."
Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos. 2011. 275 sivua.
Teos: Enkelten verta
HS kirjat: "Kun mettiäinen maailman jätti"
Y-sukupolvi kohtaa sodanjälkeisen ajan?
VastaaPoistaÖh, tuo vain tulvahti jostain tuon viimeisen lainauksen pohjalta; hyvin valittu sitaatti! Muistuttaa mieliin, että täällä tosiaan elää rinnakkain useampi todellisuus... en tainnut itse lukiessani edes huomata, että Sinisalo otti tosiaan yleisemminkin kantaa sukupolvien väliseen kuiluun, ei vain puhtaasti Orvon isän ja pojan kautta.
Kiitos siis tästä jutusta, avasit kirjaa minulle entisestään =)
Tämä oli hyvä ja etenkin koska: Vastustan eläinten tehotuotantoa! Olisi niin ihanaa voida sanao,että olen kasvissyöjä ja eettisistä syistä,mutta kun en voi. Tosin punainen liha on meillä vähissä, mutta kalaa kaksi kertaa viikossa ja...en viitsi, jos olet kasvisyöjä. Mutta olen haukkana eläinten olosuhteiden puolesta eli tärkeä kirja.
VastaaPoistaTuossa lopussa olisi voinut olla turkkirouva ja sitten lapsi olisi voinut kysyä: Miksi täti kantaa kuollutta eläintä päällään?
Suomi on viimeinen länsimaa, joka ei ole laittanut mitään päivämäärä turkistarhauksesta luopumiselle.
Pidin Linnunaivoista valtavasti, mutta jostakin syystä tämä kirja ei erityisesti kiinnosta. Se kuulostaa kovin samanlaiselta kuin Linnunaivot oli. Sen sijaan Ennen päivänlaskua ei voi on minulla lukupinossa odottelemassa sopivaa hetkeä.
VastaaPoistaAloitin tämän juuri eilen - ja joo, Eeron luennointi on vähän ärsyttävää...
VastaaPoistaNyt on pakko tarkentaa. Siis lause 'tämä oli hyvä' koski postaustasi, jota imin ahneesti. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta se tuli minulle pyytämättä, mutta muutama 'hot' sitä ennen.
VastaaPoistaBooksy, tuo sukupolvien erilainen suhtautuminen esim. lihansyöntiin kävi tässä kyllä hyvin ilmi. Toisaalta Eero näkökulma oli melko kärjistetty, jos sen tarkoituksena oli edustaa "nuoremman" sukupolven näkemyksiä.
VastaaPoistaLeena, turkkirouva olisi muuten ollut myös hyvä esimerkki! Tämä on varmasti tärkeä kirja. Toivottavasti se saa paljon lukijoita ja myös keskustelua aikaiseksi.
Amma, tässä oli samanlaisia teemoja kuin Linnunaivoissa, mutta se jäi minulle mieleen lähinnä jonkinlaisena matkakertomuksena, kun taas tässä oli jotain... syvempää, ehkä. Mutta Ennen päivänlaskua peittoaa molemmat mennen tullen! :)
Morre, heh, odotan innolla mitä mieltä olet romaanista sen lukemisen jälkeen. :)
Tämä olisi kyllä lukulistalla aika piankin, toivottavasti. Minä jotenkin tykkään Sinisalon "paasauksesta", vaikka se hieman viekin proosalta sitä kunnollista kärkeä. Esim. Linnunaivoissa en mitenkään häiritsevästi ärsyyntynyt ekologisista kannanotoista, vaikka ne ehkä hieman överiksi menivätkin.
VastaaPoistaSinisalo on pelottava ja lahjakas kirjoittaja. Tämä kirja oli myös kumpaakin noista adjektiiveista.
VastaaPoista