Siirry pääsisältöön

Finlandia-ehdokkaat 2011

Vastikään julkistetut Finlandia-ehdokkaat ovat kaikki itselleni suht tuntemattomia - minkä otan tietenkin haasteena! :) Ainoa ehdokas, jolta olen lukenut edes jotain, on Kristina Carlson; tosin Herra Darwinin puutarhuri aiheutti minussa lähinnä hämmennystä ja turhautumista.

Tämän vuoden palkinnosta kilpailevat siis seuraavat ehdokkaat:

Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu (Teos)
Kristina Carlson: William N. päiväkirja (Otava)
Laura Gustafsson: Huorasatu (Into)
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina (Otava)
Rosa Liksom: Hytti nro 6 (WSOY)
Jenni Linturi: Isänmaan tähden (Teos)

Vaikka ehdokkaiden naisvaltaisuus ihastuttaa ja ihmetyttää, minua harmittaa eniten se, että kaksi nuorta naiskirjailijaa - Iida Rauma ja Essi Henriksson - jäivät nyt listan ulkopuolelle. Tietenkin joka vuosi moni hyvä kirja jää väistämättä ulkopuolelle, ja valintoja voidaan tietenkin ruotia (ja perinteisesti niin myös tehdään!) vaikka kuinka perusteellisesti. Tänä vuonna mieskirjailijoiden loistaminen poissaolollaan varmaankin puhututtaa.

Luen varmasti ainakin osan ehdokkaista. Erityisesti Huorasatu kiinnostaa provosoivalla nimellään (Olympokselta nykyaikaan astuneita jumalia? Enkös minä vasta lukenut jotain vastaavaa..?).

Mitä mieltä olette ehdokkaista? Oletteko jo lukeneet näitä ja aiotteko lukea? Ja uskallatteko veikata jo voittajaa? :)

Kommentit

  1. Kuten jo omalla tontillakin totesin, kaikki ovat nolosti lukematta. Carlsonia, Linturia ja Arosta olen pyöritellyt käsissäni, Liksomin ajattelin hankkia ehkä tänään (se oli muuten ainoa oikeaan osunut veikkaukseni tämän vuoden ehdokkaista :) Jos nyt pari ehtisi lukea ennen palkinnon julkistamista.

    Onpahan kyllä jännät valinnat, en voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  2. Suoraan sanottuna en olisi uskonut näkeväni Hirvisaarta ehdokkaiden listalla.. Joko minulla on väärä kuva kirjailijasta tai palkinnosta. :) En ole lukenut näistä mitään ja Gustafssonista ja Arosesta en ollut edes kuullut mitään ennen tätä. Linturin ja Arosen kirjat laitoin varaukseen, mutta William N. vaikutti ihan liian hankalalta ja Huorasatukaan ei kuvaukseltaan innosta.

    VastaaPoista
  3. Hieman kyllä yllätti tämä kuusikko, ja minullakin nolosti kaikki lukematta! Ihmettelen hieman, että yksikään herroista Tervo, Kyrö ja Hotakainen ei päässyt ehdolle.

    VastaaPoista
  4. En ole lukenut näistä yhtäkään. Linturin haluaisin kyllä pian lukea, mutta muista en osaa oikein sanoa. Hämmentävä lista jotenkin (ei pelkästään siksi, että en ole näitä lukenut :D), ja herätti odotetusti heti naisnärää keskustelupalstoilla (joille ei pitäisi ikinä, ikinä mennä).

    VastaaPoista
  5. Minä luen niin vähän suomalaista nykykirjallisuutta, että näistäkin kuudesta kirjailijasta olen tutustunut aiemmin vain Rosa Liksomiin. En siis osaa ottaa kantaa valintoihin. Aika usein olen joskus myöhemmin lukenut palkinnon saaneen teoksen, jos se on vaikuttanut mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. Kurkkasin vain varovaisesti keskustelupalstoille, meno tuntui aika kiivaalta. Mutta myönnettäköön, että olisin kyllä varsin tuohtunut, jos ehdokkaiksi olisi valittu vain pelkkiä miehiä.

    Hirvisaaresta olin kyllä hyvin yllättynyt. Aloitin sattumalta kuuntelemaan Minä, Katariinaa tänään äänikirjana, joten kohta tiedän eroaako se jotenkin kirjailijan aiemmista kirjoista. No, en kyllä ole mitenkään suuri ekspertti alalla, olen lukenut yhden kirjan loppuun asti ja jättänyt kaksi kesken, ja lisäksi kuunnellut yhden äänikirjana tätä ennen. Mutta äitini, joka on lukenut kyseisen rouvan koko tuotannon, jätti tämän kirjan kesken. Ehkä se siis eroaa ratkaisevalla tavalla aikasemmasta tuotannosta?

    VastaaPoista
  7. Miia, kieltämättä tosi odottamattomat valinnat, mutta antaa tilaisuuden laajentaa vähän lukurepertuaaria. :)

    Réa, minäkään en usko, että edes yritän lukea William N. päiväkirjaa, koska Darwinin puutarhuri oli niin vaikeasti lähestyttävä kirja.

    peikkoneito, ainakin tämän päivän Hesarissa raati selitti, että halusi katoa niiden "räikeimpien" esillä olevien tapausten ohi, mistä sai sen kuvan, että suosikit jätettiin ihan tahallaan rannalle...

    Suketus, hui, minä en edes lähde keskustelupalstoille seikkailemaan! Voin kuvitella, minkälaista tilitystä siellä on parhaillaan käynnissä. Minulle riittää nämä kirjablogipohdinnat. :D

    Margit, kuudesta kirjailijasta Liksom ja ehkä Hirvisaari ovat ainakin sellaisia, joihin minunkin pitäisi tutustua jo yleissivistyksen kannalta. Liksomin kirja tosin kiinnostaa enemmän.

    Lukutoukka, sama juttu, minäkin olisin ärähtänyt, jos ehdokkaissa ei olisi ollut vastaavasti yhtään naista! Niin se sukupuolten välinen tasa-arvo jännästi menee... :)
    Jännä kuulla mielipiteitäsi Hirvisaaren kirjasta. Minäkin olen jotenkin lokeroinut Hirvisaaren (häntä lukematta!) juuri sellaiseen "historiallisia-romaaneja-joita-äitini-lukee-mutta-minä-en" -kastiin. :D

    VastaaPoista
  8. Sinulle on haaste blogissani. :)

    VastaaPoista
  9. Kieltämättä hämmästytti naisten ylivalta ja ylipäätänsä valitut kirjatkin. Muutamista olen ollut tietoinen ennen ehdokaslistan julkaisemista, mutta yhtä moni tuli ns. puskan takaa. Carlsonin kirja minulla löytyy ennakkokappaleena (mutta en ole lukenut, aikaisemmin en edes harkinnut lukevani, mutta nyt saatan lukea). Eniten minua kiinnostaisi Liksomin teos. Minäkin olin päässäni luokitellut rouva Hirvisaaren johonkin muualle kuin Finlandia-porukkaan. En tosin häneltä ole mitään lukenut, mutta olen aina mieltänyt hänen teoksensa sellaisiksi naisten Remestelyksi;)

    VastaaPoista
  10. En pitänyt Carlsonin Herra Darwinin puutarhasta, mutta William N. Päiväkirja -teoksen kohdalla käänsin kelkkani täysin. Muita ehdokkaita en ole lukenut.

    VastaaPoista
  11. Minäkään en ole lukenut yhtään, mutta niin on kohdallani usein. Carlson kiinnostaa vähän, samoin Linturi ja ehkä Aronenkin. En kuitenkaan usko, että luen mitään näistäkään tähän hätään. Liksomin Kreislandia olen joskus nuorena aloittanut, mutten syttynyt.

    Ehdokkaat ovat varmasti hyviä ja huolella punnittuja. Siinä, että kaikki ovat naisia, on mielestäni hyviä ja huonoja puolia.

    VastaaPoista
  12. En ole näitä ehdokkaita lukenut, enkä aio lukea. Elämä on liian lyhyt ja sitten se on ohi. Pitää maksimoida mielihyvä;-)

    Minä olen niiiin pahoillani, kun ehdokkaissa ei ole Marja-Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle ja Katja Ketu Kätilöä.

    Onneksi blogistaniasaa on oma Finladia -ehdokkaiden valinta.

    VastaaPoista
  13. Anki, kiitos! :)

    Sonja, "naisten Remestely" on aika hyvin sanottu. :) Liksom kiinnostaisi myös minua, nyt kun olen tutustunut ehdokaskirjoihin vähän paremmin ja jopa selaillut niitä kirjakaupassa.

    Mervi, jännä kuulla, että William N. oli erilainen. En tiedä uskallanko silti antaa sille tilaisuutta...

    Karoliina, varmasti ehdokkaat ovat kaikki omalla tavallaan hyviä ja harkittuja. Mediassa tarrattiin kyllä heti kiinni kirjailijoiden sukupuoleen ja hurjalta sattumalta se kyllä vaikuttaa, että kaikki valitut ovat - ehkä tahattomasti - naisia. Toisaalta kirjathan tässä ovat ensisijaisesti ehdolla, eivät kirjailijat. :)

    Leena, ihailtava periaate! :) Minäkin aion osallistua blogi-Finlandian valintaan. Olisi mahtavaa, jos se saisi laajempaakin huomiota, kun kirjablogit ovat tänä syksynä olleet muutenkin esillä.

    VastaaPoista
  14. Näistä ehdokkaista tuttuja ovat Linturi, Hirvisaari ja Carlson.

    Jenni Linturin kirjaan iskin silmäni heti, kun siitä kuulin ja kirjassa oli minusta erityisen ansiokasta sen kuvaus, miten menneisyys palaa vainoamaan dementoituvaa sotaveteraania. Henkilökuvaus jäi mielestäni osin kovin pinnalliseksi, samoin tapahtumien kulku ei ollut välillä selkeää, mutta jälkimmäisestä luin mielipiteen, että se on saattanut olla tarkoituksellinen tehokeino, koska päähenkilö on nimenomaan dementoituva vanhus. Joissakin kommenteissa olen nähnyt myös ihmettelyä siitä, että kirjassa on useita samannimisiä henkilöitä: itse tulkitsin sen metaforaksi, kirjassa esiteltiin vaihtoehtoisia ratkaisumalleja sodassa kohdattuihin tilanteisiin. Tiedä häntä sitten.

    Carlsonilta olen aiemmin lukenut Darwinin puutarhurin, joka ei sytyttänyt ollenkaan. En päässyt rakenteeseen sisään, vaikka se toimikin tunnelmanluomisessa melko hyvin, mutta muuten kirja oli itselleni melkoista ajanhaaskausta. Uutta Carlsonia en tämän kokemuksen perusteella lähde edes yrittämään, koska edes aihepiiri ei takakansitekstin perusteella kiinnostanut.

    Hirvisaarella on mielestäni paljon huonompi maine kuin hän ansaitsisi. Olen lukenut kymmenkunta kirjaa (tästä on tosin aikaa yli vuosikymmen) ja silloin pidin sarjoja erittäin hyvin rakennettuina lukuromaaneina. Erityisesti historiallisten romaanien kirjoittajana Hirvisaari on erittäin vakuuttava ja taustatyö on käsittämättömän laajaa. Epäilen myös, että hän on kärsinyt sekä sukupuolestaan (mies kirjoittamassa sotajasta menisi varmasti paremmin läpi, koska naisten sotakokemukset ovat tähän saakka olleet melko epäkiinnostava aihepiiri monille) että aihevalinnoistaan (Karjala, evakot, toisaalta Venäjä 1900-luvun vaihteessa). Lisäksi muistelen 16-vuotiaana olleeni hyvin vaikuttunut Vienan punainen kuu -teoksesta, joka olisi toisena aikana saattanut hyvinkin päästä ehdolle johonkin palkintokisaa. Silloin kirjan teemat (sisällissota sekä sen kautta koston ja kuoleman tunkeutuminen yksittäisten ihmisten elämään) eivät olleet niin esillä mediassa kuin nykyään, joten se taisi jäädä vähälle huomiolle. Taidan lainata Hirvisaaren uusimman äidiltäni ja kokeilla, miltä kirjat nyt 30-vuotiaana tuntuvat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi