Siirry pääsisältöön

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville

Tämä on ensimmäinen keittokirja, josta kirjoitan blogiini. Keittokirjojen vähäinen edustus ei suinkaan johdu siitä, ettenkö käyttäisi niitä. Päinvastoin: en osaa valmistaa edes pizzapohjaa ilman reseptiä! Olen ruuanvalmistuksessa melkoinen tumpelo, joten kokkailen aika harvoin enkä yleensä silloinkaan uskalla kokeilla mitään uutta. ;)

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville on kuitenkin niin loistava kirja, että sitä täytyy hehkuttaa täälläkin. Keittokirja kannustaa suosimaan kausiruokaa - eli niitä raaka-aineita ja sesonkituotteita, jotka ovat kaikista ilmastoystävällisimpiä ja eettisimpiä valintoja tiettynä vuodenaikana. Kesällä siis suositaan kotimaisia kasviksia ja juureksia, syksyllä siirrytään käyttämään enemmän marjoja ja sieniä jne.

Kirjan alussa on kattava tietoisku elintarviketuotannon ja erilaisten ruokien ja raaka-aineiden hiilidioksidipäästöistä. Näitä oli ihan mielenkiintoista verrata ja peilata omiin valintoihin lähikaupassa. Esim. onko ympäristöystävällisempää ostaa talvisaikaan lämmitetyssä kasvihuoneessa kasvatettua kotimaista kurkkua vai sitä Espanjasta asti rahdattua avomaankurkkua? (Vastaus: sitä jälkimmäistä).

Paras keino todeta keittokirja toimivaksi on tietenkin testata sen reseptejä käytännössä. Niinpä päätin kokkailla illalliseksi seuraavaa:

Kesäkurpitsafrittata (neljälle)

1 kesäkurpitsa
6 kananmunaa
3/4 dl soijamaitoa
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl silputtua persiljaa tai basilikaa
1/2 tl mustapippuria
3/4 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä paistamiseen

Raasta kesäkurpitsa ja hienonna valkosipulinkynnet. Paista kesäkurpitsaa, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria pannulla öljyssä muutama minuutti ja anna seoksen jäähtyä hetki.


Sekoita rikotut kananmunat, soijamaito, yrtit ja kesäkurpitsaraaste keskenään.

Soijamaidon korvasi tavallinen luomukevytmaito. Yrtit koostuivat sekä tuoreesta persiljasta että kuivatusta basilikasta.

Paista seoksesta pikkumunakkaita lettupannulla. Voit paistaa myös yhden suuren munakkaan.

Ei mitään pikkumunakkaita, suuri munakas sen olla pitää!


Ja kuinkas sitten kävikään? Suuruudenhulluus kostautui siinä vaiheessa, kun jättiläismunakas piti kääntää ja se hieman kärsi ja kärähti (ja osa tippui lattialle) siinä hötinässä:



Toim. huom. Se, että allekirjoittanut on avuton kokki ja että lopputulos saattaa näyttää vähemmän herkulliselta, ei tietenkään vähennä Kausiruoka-kirjan ansioita tippaakaan! :) Sitä paitsi munakas maistui oikein hyvältä. Yleisen mielipiteen mukaan mausteita olisi voinut olla enemmänkin. Seuraavalla kerralla voisi lisätä esim. tuoretta chiliä...

Kausiruoka-kirjasta on pitänyt myös Karoliina ja sen herkkuja on soveltanut (toivottavasti suuremmalla menestyksellä) myös marjis.

Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja, Anna Talasniemi: Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville. Teos. 2011. 276 sivua.

Teos: Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville

Kommentit

  1. Hehee, olipa ihana kirjoitus. Tykkään tosi paljon tällaisista aidoista kokkauskokeiluista kävi ruoan kanssa siten miten vaan. Uskon että oli hyvää! Enkä mä ole koskaan saanut munakasta pysymään kasassa. :D

    VastaaPoista
  2. Ah, ihana kirja!!

    Ja hei, ainakaan minä en koskaan käännä munakasta. Sehän on aivan tuhoon tuomittu yritys. :) Antaa vain päällispuolen hyytyä samalla kun nostelee reunoja vähän, etteivät ne kärtsää. Better luck next time! <3

    VastaaPoista
  3. Hauska postaus! Sinä sentään ehdit tehdä noita kirjojen juttuja, mikä tekee kaikesta kuin elävämpää.

    En ole kovasti kesäkurpitsan ystävä, vaan suosin siinä kohtaa munakoisoa, mutta näin raasteena ja joukossa, saattaisi maistuakin.

    VastaaPoista
  4. marjis, kiitos! Ehkä olin vähän turhan itsekriittinen... :)

    Karoliina, minä käytän yleensä sellaista epämääräistä lautastekniikkaa (munakas lautaselle ja siitä kippaus nurin takaisin pannulle). Se on yleensä toiminut, mutta tämän munakkaan kohdalla olisi selvästikin pitänyt vain odotella kiltisti sitä hyytymistä.

    Leena, kiitos! Munakoiso saattaisi kyllä maistua tässä ihan yhtä lailla. Ei kun vain soveltamaan! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude