Siirry pääsisältöön

Marie Phillips: Huonosti käyttäytyvät jumalat

Dionysos kierteli täyttämässä laseja vahvimmalla viinillään. Tunnelma oli hilpeä. Hera ja Zeus eivät tietenkään olleet paikalla, eivät myöskään ne jumalat, joiden toimipaikat olivat toisaalla - esimerkiksi Haades ja Persefone olivat manalassa ja Poseidon pienessä merenrantatönössään, joka haisi kalalta kuten hänkin - mutta sana oli varmasti levinnyt, ja hekin kaiketi nököttivät televisioidensa ääressä valmiina katsomaan ohjelmaa. Harva asia huvittaa jumalaa niin paljon kuin se, että saa nähdä toisen jumalan nolaavan itsensä.

Kreikkalaiset jumalat ovat kuolemattomia, mutta kukaan modernissa maailmassa ei enää palvo heitä. He ovat paenneet turistien valloittamalta Olympokselta ja asettuneet asumaan rähjäiseen kimppakämppään Lontooseen. Kukin yrittää tulla toimeen niillä vahvuuksilla, joita hänellä on. Apollon juontaa meedio-ohjelmaa TV:ssä, Afrodite myy puhelinseksiä, Artemis ulkoiluttaa koiria, Dionysos toimii baarinpitäjänä, Athene tekee tutkimusta ja Eros on - hämmentävää kyllä - tullut uskoon. Jumalia vaivaa sanoinkuvaamaton kyllästymisen tunne, ja kaiken kukkuraksi heidän voimansa ovat alkaneet mystisesti hiipua.

Kurittomat ja juonittelevat jumalat ärsyttävät toisiaan ja tekevät toisistaan julmaa pilaa. Kun mukaan saadaan vielä kaksi kuolevaista, pahaa-aavistamaton siivooja Alice ja tämän ujo poikaystävä Neil, soppa on valmis. Jumalat vetävät kuolevaiset mukaan koston ja rakkauden kierteeseen, jossa seikkaillaan aina manalassa asti.

Kirja toimi ainakin minulla hyvänä pikakurssina kreikkalaisiin jumaliin. Antiikin Kreikan jumalat ovat siinä mielessä inhimillisinä, että he oikuttelevat, juonittelevat ja riitelevät keskenään kuin uhmaikäiset lapset. Silti jokaisella on yliluonnollisia voimia. Tästä kombinaatiosta ei tietenkään voi syntyä muuta kuin ongelmia tavallisille kuolevaisille, vaikka pohjimmiltaan huonosti käyttäytyvät jumalatkin tarkoittavat - kai - hyvää.

Romaanin perusidea on hyvä, vaikka ei ole ensimmäinen kerta, kun jumaltarustoja ja mytologioita on tuotu nykypäivään sijoittuvaan tarinaan (esim. Johanna Sinisalon Sankarit...). Silti minua jäi kaihertamaan tunne, että ideasta olisi voinut saada paljon enemmänkin irti. Kirjavinkkien arvostelussa kehutaan kirjan sisältävän "ehtaa brittiläistä huumoria", mutta kyllä saarivaltiossa on hauskempiakin kirjoja kirjoitettu. Tämä ei siis ollut mikään maailmoja mullistava tai erityisen mieleenpainuva lukukokemus, mutta kevyenä viihdepläjäyksenä ihan ok.

Muista tämän lukeneista bloggaajista Morre ei myöskään innostunut, Inka, peikkoneito ja anni.m sen sijaan ovat pitäneet kirjasta enemmän. Marjis suosittelee tätä lomakirjaksi vaikkapa rannalle. :)

Marie Phillips: Huonosti käyttäytyvät jumalat. Bazar. 301 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Gods Behaving Badly
Suomentaja: Titia Schuurman

Bazar: Huonosti käyttäytyvät jumalat
Kirjavinkit: Huonosti käyttäytyvät jumalat

Kommentit

  1. No hohhoh! Että vielä brittiläistä huumoria?
    Minusta tuossa tosiaan oli sellaista tavallista sekoilu-sähläyshuumoria. Ihan ok, mutta ei mitään erikoisempaa.

    VastaaPoista
  2. On totta että minustakin tuntui et ideasta olisi voinut saada enemmän irti - silti mä tykkäsin tästä yllättävän paljon.
    http://ootaluenekaloppuun.blogspot.com/2010/04/marie-phillips-huonosti-kayttaytyvat.html

    VastaaPoista
  3. Morre, niinpä! :) Kirjan perusteella ollaan tekemässä leffaa, että en tiedä toimiiko sekoilu-sähläysmeininki sitten paremmin valkokankaalla...

    anni, tämä taitaa tosiaan jakaa mielipiteitä! Linkitän sinut myös arvioon. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude