Doris Lessing: Viides lapsi

Hän sanoi Davidille: "Meitä rangaistaan, siinä kaikki."
"Minkä takia?" David kysyi jo varuillaan, sillä Harrietin äänessä oli sävy, jota hän vihasi. 
"Julkeudesta. Siitä että ajattelimme voivamme olla onnellisia. Onnellisia, koska me päätimme, että olisimme onnellisia.
"Roskaa," David sanoi. Vihaisena, koska tällä äänensävyllä puhuva Harriet teki hänet vihaiseksi. "Se oli sattuma. Kuka tahansa olisi voinut saada Benin. Se oli geenimuutos, ei muuta."
"En usko," jatkoi Harriet itsepintaisesti. "Me aioimme olla onnellisia! Kukaan muu ei ole onnellinen, tai en ainakaan ole tavannut, mutta me aioimme olla. Ja niin meihin iski salama."

Luettuani Doris Lessingin kissakirjan, sekä anni.m että Jenni suosittelivat Viidettä lasta. Itse tunnen itseni edelleenkin vähän Lessing-ummikoksi, kun tämä on vasta toinen teos Lessingin kunnioitettavan laajasta tuotannosta, jonka olen lukenut...

Viides lapsi oli lukukokemuksena erittäin vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Kirjan juoni on sinällään hyvin arkinen ja tavanomainen, eikä tyylilläkään kikkailla turhia. Silti taustalla oli koko ajan jokin uhkaava tunnelma, ei ehkä ihan kauhuelokuvamainen, mutta melko lähellä kuitenkin.

Harriet ja David rakastuvat toisiinsa lähes ensisilmäyksellä ja jakavat samat kiinnostuksen kohteet ja päämäärät elämässä. Kumpikin haluaa suuren perheen ja paljon pieniä lapsia. Pariskunta ostaa unelmiensa talon ja Harriet synnyttää lyhyessä ajassa neljä lasta, lähipiirin toppuuttelusta huolimatta. Viides lapsi tuottaa kuitenkin ongelmia jo ennen syntymäänsä. Raskaus on vaikea, kun lapsi ei pysy kohdussa paikoillaan. Synnytys on yhtä tuskaa ja sen tuloksena perheen vauvahuoneeseen muuttava Ben aiheuttaa vanhemmissaan hämmennystä ja pelkoa. Ben on väkivaltainen, arvaamaton, kykenemätön tuntemaan empatiaa, ja vihaa läheisyyttä ja hellyyttä. Hän ei tunne syyllisyyttä, vaan pyrkii järjestelmällisesti satuttamaan ja jopa tappamaan ympärillä olevia eläimiä, lapsia ja muita ihmisiä. Harriet ei äitinä osaa rakastaa Beniä, mutta haluaa silti hoitaa tätä jo pelkästään velvollisuudentunnosta.

Romaanissa käsiteltiin melko raskaita ja kiistanalaisia asioita, joita toivoisi ettei omakohtaisesti joutuisi koskaan kokemaan. Entä jos äitinä ei yksinkertaisesti tunne rakkautta lastaan kohtaan? Missä kulkee velvollisuudentunnon raja? Entä jos vaativa ja hankala lapsi vie liikaa aikaa muilta lapsilta tai puolisolta ja muu perhe joutuu kärsimään kohtuuttomasti yhden takia? Missä vaiheessa saa ja täytyy olla niin itsekäs, että päättää luopua yhdestä muiden vuoksi? Voiko tällaista päätöstä edes tehdä?

Lukijakin jää lopulta pohtimaan kysymystä siitä, mikä Ben oikein on. Lapsi - ehkä. Jonkinlainen kummajainen - varmasti. Vaarallinen hirviö? Kaikkien syrjimä perheensä tuhoaja? En tiedä. Muu maailma ei ota Harrietin pelkoja tosissaan, kun Ben kuitenkin pärjää koulussa eikä hänestä löydy mitään lääketieteellistä ongelmaa. David puolestaan pitää Beniä jonkinlaisena ulkoavaruuden mutanttina eikä voi olla syyttämättä vaimoaan lapsen synnyttämisestä. Harriet jää hirveän yksin kamppailemaan jonnekin äidinrakkauden ja velvollisuudentunnon sekä huonon omantunnon ja kauhun välimaastoon.

Lessing on näköjään kirjoittanut romaanille suomentamattoman jatko-osan, Ben, in the World. Täytyypä pistää korvan taakse, jos joskus sattuisi käsiin.

Doris Lessing: Viides lapsi. Otava. 1989.
Englanninkielinen alkuteos: The Fifth Child
Suomentaja: Heidi Järvenpää

Linkit:
Kirjavinkit.fi: Viides lapsi
HS kirjat: "Neljä lasta ja peikko"
HS kirjat: "Lapsipaholainen ja orjantappurakruunu"
Wikipedia: Doris Lessing