Siirry pääsisältöön

Papparazzi paljastaa puolison kirjat

Hanna Kirjainten virrasta heitti haasteen, jossa tutkitaan mitä puolison yöpöydältä löytyy. Papparazzina kävin saman tien nappaamassa oheisen paljastavan kuvan yöpöydän sisällöstä.


Päällimmäisenä oleva, jättiläispastillin näköinen pallero on lamppu. Juuri sopiva lukulamppu sängyn viereen: ei häikäise, mutta valaisee juuri sopivasti (itselläni on samanlainen). Näköjään toimii myös kirjapainona.

Kuvan repaleista J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaa parempi puolisko lukee omana henkilökohtaisena tiiliskivihaasteenaan. Eli siis käytännössä allekirjoittaneen suosituksesta. Ja tänä iltana ko. kirja on kuulemma saatu juuri päätökseen! *fanfaareja* :) Muistutan muuten tässä samalla, että aion pistää lähiaikoina pystyyn sen lupailemani Anna Karenina -kimppalukuhaasteen. Kiinnostuneet seurailkoon tilannetta. :)

Pinon keskimmäisenä on Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Minä en ole tätä, tai muita Nousiaisten teoksia itse lukenut, mutta olen kuullut tästä pätkiä ääneen luettuna pidemmillä automatkoilla. Kuulemma kirja alkoi hauskasti, mutta on nyt muuttunut mustanpuhuvampaan suuntaan.

Alimmaisena on Theodor Kallifatidesin Pitkä päivä Ateenassa. Tätä ei yöpöydän omistaja ole kuulemma vielä aloittanutkaan, kunhan laittanut sen lukupinoon tyrkylle tulevan Kreikan matkan inspiroimana.

Hannan postauksen yhteydessä keskusteltiin myös lukutottumusten sukupuolittuneisuudesta (josta oli jo aiemmin juttua täällä), eli esim. lukevatko miehet enemmän miesten kirjoittamia kirjoja. Puolison lukupino on kieltämättä kovin miehinen, mutta kun puoliso itse ei ole, niin en voi oikein ottaa kantaa. ;)

Erilaisia lukijoita olemme silti, ehdottomasti. Minä ahmin yleensä useamman kirjan viikossa, kun taas hän kutsuu itse itseään kausittaiseksi lukijaksi. Eli kuulemma aina on joku kirja kesken, mutta lukutahti vaihtelee. Jos on aikaa, niin tulee luettua nopeammin ja enemmän, mutta kiireisinä aikoina tuskin lainkaan. Suurin eroavaisuus on ehkä se, että hän lukee paljon ei-sitä-kaikkein-kevyintä ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta; minulla taas erityisesti nuo kaksi maata ovat tuntuneet kirjallisuuden suhteen aina vähän, hmm... vaikeasti lähestyttäviltä, sanotaan näin. ;) Viime aikoina puolisonkin lukupinoon on ilmestynyt enemmän suomalaista nykykirjallisuutta, josta on kuulemma kiittäminen minua (jee!), josta minä taas siirrän kiitoksen eteenpäin muille kirjablogeille, koska niiden ansiosta luen nykyään paljon enemmän myös kotimaista kaunokirjallisuutta.

Lopuksi siteeraan vielä, mitä yöpöydän omistaja sanoi, kun kertoi kotimaisen kirjallisuuden löytämisestä venäläisten klassikoiden jälkeen: 

Ei aina tarvitse syödä vain puuroa, kun joskus voi syödä Weetabixiä.

Suurta viisautta! :)

Kommentit

  1. Tämän haasteen vastauksia on sitten kiva lukea!

    Sinun puolisosi on samanlainen lukija kuin omani. Meillä mieheni lukee kausittain, mutta silloin kun lukee, tarttuu mielellään melko raskaaseen kirjallisuuteen. Ei ranskalaisiin tai venäläisiin, vaan esimerkiksi Saramagoon tai Ecoon. :)

    Vadelmavenepakolainen on nimenomaan hauska vain alussa. Myöhemmin sen huumori alkaa kylmätä.

    VastaaPoista
  2. Näitä on tosiaan hauska lukea. Kun kirjabloggaajista tulee tuttuja, on kiinnostava kuulla myös heidän läheisten lukutavoista.

    Mie tykkäsin Vadelmavenepakolaisesta tajuttoman paljon, mutta Maaninkavaara jätti hivenen kylmäksi. Odotan kolmatta Nousiaista nyt kovasti.

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus, tätä oli kivaa lukea. :)

    Onnea puolisolle oman tiiliskivihaasteensa suorittamisesta! Aika urakka, minulla tuo vielä edessä.
    Kuten ovat Proustitkin! Kohta on syyskuu ja Proust-haaste alkaa (pieni hui! tähän kohtaan :). Oletko valmis? :)

    Ja kuitenkin, Proust-urakastakin huolimatta, olen valmis lähtemään mukaan Anna Karenina-kimppalukuun, jahka sen jossain kohtaa aloitat. Lähden ainakin kokeilemaan miltä se tuntuu... :)

    VastaaPoista
  4. Näitä vastauksia on niin kiva lukea:) Minäkin voisin Anna Kareninaa miettiä, mutta voipi jäädä yritykseksi;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista!

    Vadelmavenepakolainen pitäisi lukea itsekin. Ainakin alun pätkien perusteella se kuulosti mielenkiintoiselta ja toimi myös ääneen luettuna! :)

    Sara, Proust on jo kirjastosta lainassa, eli puitteet ovat ns. kunnossa haastetta varten! ;) Henkinen valmistautuminen urakaan on ehkä vielä vaiheessa... :D

    Sanna, tervetuloa vain mukaan tulevaan kimppulukuun! Mitä enemmän lukijoita, sitä parempi. :)

    VastaaPoista
  6. Kiertelin jälleen blogeja tulleen sinun blogiisi, jonka lukijana en ole! Minulle on käynyt näin jo pari kertaa.. Liityin nyt sitten lukijaksesi (vaikka luulin jo olevani)

    VastaaPoista
  7. Kirjahiiri, tervetuloa! Mukavaa saada uusia lukijoita. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude