Kirjanurkkaus

Vain kaipaus on pitänyt Toton hengissä. Luulen, että se on teeskennellyt olevansa kunnossa sinun vuoksesi. Mutta olemme olleet yhdessä kauan ja näen teeskentelyn läpi. Minä varmaan elän ikuisesti. Kostoon tulee samanlainen riippuvuus kuin päihteisiin. Vähän on aina liian vähän, eikä liika ole koskaan tarpeeksi. Sami Hilvon esikoisromaani Viinakortti oli monitasoinen kirja, joka käsitteli Suomen sotia Brokeback Mountainin hengessä. Rouva S. sen sijaan sijoittuu täysin toisenlaisiin maisemiin, kirjailijalle tuttuun Japaniin. Salaperäinen Rouva S. odottaa uutta vuokralaista. Kun Daniel saapuu, hän ei tunnista vuokraemäntäänsä, mutta emäntä ja Toto-koira kyllä tunnistavat tulijan rouvan edesmenneeksi tyttäreksi. Samanaikaisesti Rouva S. janoaa kostoa pahamaineiselle rikolliskoplalle, joita hän kutsuu Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi. Koston syy selviää lukijalle vasta vähitellen. Samaan aikaan Daniel penkoo paikallisia arkistoja etsien tuhat vuotta vanhaa käsikirjoitusta, jonka kirj...

Alison Bechdelin taidokas ja sykähdyttävä Hautuukoti - tragikoominen perheeni kertoo Bechdelin lapsuudesta ja erityisesti hänen etäisestä isästään, jonka henkilökohtaisia salaisuuksia tytär päätti ruveta penkomaan tämän kuoleman jälkeen. Osittain varmaan Hautuukodin saaman kiitoksen ja menestyksen rohkaisemana Bechdel päätti jatkaa lapsuudenperheensä syväanalyysia vielä toisen sarjakuvaromaanin verran. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on isän sijasta Bechdelin äiti. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta petyin aika rajusti. Lukiessani odotin toiveikkaana koko ajan, milloin se varsinainen tarina alkaisi, milloin kirja muuttuisi bechdelmäisen vetäväksi ja hauskaksi. Kun suljin kannet, jouduin toteamaan, että olin juuri tahkonnut läpi 290 sivua samaa tasapaksua tilitystä, joka ei valitettavasti muuksi muuttunut missään vaiheessa. Ongelmana on se, että Bechdel yrittää koko kirjan ajan löytää oikeanlaista tapaa käsitellä vaikeaa ja traumaattista äitisuhdettaan, mutta tuo oikea lähest...

Uudessa kodissa on ensimmäisenä yönä oma tunnelmansa. Jännittää vähän, olo on kuin yövieraalla. Talo ei ole vielä ystävä. Sen tuoksu ja äänet korostuvat päivään nähden. Ne eivät ole vielä tuttuja, eivät kuulu vieraalle, joka valvoo ja kuuntelee yötä. Karoliina Timosen esikoisromaani Aika mennyt palaa on ollut monen kirjabloggaajan käsittelyssä jo pelkästään siitä syystä, että kirjailija kuuluu itsekin bloggaajakaartiin. Monen muun tavoin minua sekä kiehtoi että hiukan arvelutti (virtuaali-)tutun bloggaajan kirjan lukeminen saati sen arvostelu. Mutta onneksi - taas monen muun tavoin - pelkoni siitä, etten pitäisikään kirjasta ja joutuisin keksimään hienovaraisen tavan sanoa se (koska osaan olla myös ilkeä :D) oli täysin turha. Nautin kirjan lukemisesta yllättävän paljon, sen juoni piti otteessaan ja henkilöt olivat aidontuntuisia. Mainitsin myös aiemmin , että romaani aiheutti minussa jänniä tunnereaktioita: liikutun lukiessani vain ani harvoin, mutta eräs äidin ja lapsen välinen ...

Pöytäni ääressä avasin Koraanin ja aloin taas opetella ulkoa säkeitä siitä kohdasta, johon olin jäänyt. Koivikossa olin tajunnut, että minun pitäisi opiskella hafiziksi . Silloin vanhempani pelastuisivat. Niin Mina oli sanonut. Jokainen hafiz saa paikan paratiisista itsensä lisäksi myös vanhemmilleen. Isä pelastuisi juomisesta ja rakastajattarista riippumatta. Pistin Ayad Akhtarin esikoisromaanin nimen korvan taakse muistiin jo keväällä, kun bongasin sen Otavan katalogista. Ulkomaisissa blogeissakin hehkutettu kirja kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka toisaalta aihe on melko loppuun kaluttu: näitä Yhdysvaltoihin sijoittuvia maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kasvu- ja sopeutumistarinoita on pilvin pimein. Appelsiininkuorten katu on osa tätä amerikkalaista maahanmuuttajakirjallisuutta, jossa kulttuurit ja uskonnot törmäilevät yhteen niin että ryskyy. Romaani on kasvukertomus nuoresta Hayatista, jonka pakistanilaistaustainen perhe elää amerikkalaisessa lähiössä. Kymmenvuotias...

Nostalgian sävyttämä paluu lapsuuden suosikkikirjasarjani pariin jatkuu. Sarjan ensimmäisen ja toisen osan jälkeen matka jatkui loogisesti kolmannella ja neljännellä kirjalla. Sarjan kolmannessa osassa Paulin äiti joutuu sairaalaan ja Viisikko jää Kirrin Bayn taloon ilkeän keittäjättären, rouva Stickin, sekä tämän miehen ja Rollo-pojan kanssa. Stickin perhe on kaikkea muuta kuin mukava, ja erityisesti heidän koiransa ottaa jatkuvasti yhteen Tim-koiran kanssa. Rouva Stick yrittää pitää lapsia kurissa kieltämällä heiltä pääsyn ruokakomerolle, mikä on Viisikon ruoanhimon tuntien pahin mahdollinen rangaistus... :) Neuvokkaat lapset päättävät varastaa ruokakaapin avaimen: - Ah, huokaisi Dick silmät loistaen. - Keittoa, lihaa, hedelmiä, maitopulveria, sardiineja, voita, keksejä, vihanneksia. Täällähän on kaikkea mitä voi toivoa. - Erinomaista, mutisi Leo tyytyväisenä. - Otetaan niin paljon kuin jaksetaan kantaa. Ah, maitopulveri: mitä muuta lapsi voisikaan toivoa! :P Kun Stickin pe...

Lokakuun luetut: Sami Hilvo: Rouva S. Eve Hietamies: Yösyöttö (uusintaluku) Kuten yllä olevasta "listasta" voi päätellä, lokakuu oli kirjojen osalta aika hiljainen kuukausi. Vaikka luettuja kirjoja kertyi vain kaksi kappaletta, sitäkin useampi on ollut luettavana ja on vielä kesken. Sarah Winmanin valloittava Kani nimeltä jumala on viimeistä lukua vaille luettu ja eilen luin loppuun Guy Delislen uusimman sarjakuvan, Merkintöjä Jerusalemista . Emma Donoghuen novellikokoelma, The Woman Who Gave Birth to Rabbits , on myös edelleen kesken ja lukujonossa odottavat Hassan Blasimin Vapaudenaukion mielipuoli ja Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi . Niin paljon hyvää luettavaa, niin vähän aikaa! ;) Lokakuu oli, jos ei luettujen kirjojen osalta, niin muuten melko kirjapainotteinen kuukausi. Helsingin kirjamessut olivat tietenkin kuukauden kohokohta ja sieltä tarttui mukaan "pakollisina" hankintoina mm. Riikka Pulkkisen ja Sofi Oksasen uusimmat romaanit signeera...

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s...

It would be a hard life, but it would be theirs alone. Here at the world's edge, far from everything familiar and safe, they would build a new home in the wilderness and do it as partners, out from under the shadow of cultivated orchards and expectant generations. In the winter, when it is freezing cold outdoors, but (hopefully) nice and warm inside, when you're curled up on the sofa with a cup of something warm to drink and you're thinking all I need now is a good book to read , this is it. The Snow Child is one of those books that should not be read in the sun during a warm, autumn day (like I did), but in the darkest, coldest days of winter, with freezing temperatures and huge snowdrifts outside. Jack and Mabel have left their former lives behind and moved to the Alaskan wilderness, hoping to create a new home for themselves, live off the land and grow old together. But living in a cabin in the middle of nowhere proves to be harder than they expect. In the freezi...

Kansi: Ann-Marie & Jan Thunell Tiedän, että standardinomaisissa älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä. En osaa valehdella. Minulla ei ole mielikuvitusta. Tarkoitan että asiat, joita ei ole olemassa, eivät aiheuta minulle murhetta eivätkä huolta. Ja tiedän että tiedän vain sen minkä tiedän, ja siitä mitä en tiedä, ja sellaista on paljon enemmän, olen varma etten sitä tiedä. Nainen joka sukelsi maailman sydämeen alkaa valkohiekkaiselta meksikolaiselta rannalta, jolla istuu laiha tyttö itsekseen mutisten. Tytön Isabelle-täti on saapunut Yhdysvalloista Meksikoon ottaakseen haltuunsa perintönsä, tonnikalanjalostamon. Yllätyksekseen täti löytää edesmenneen siskonsa talosta myös Karenin, autistisen luonnonlapsen, joka omaa ilmiömäisen muistin muttei mitään sosiaalisia taitoja. Täti uskoo Karenin kykyihin ja ryhtyy valmistelemaan tyttöä siihen, että tämä ottaa jonakin päivänä yrityksen ohjat käsiinsä. ...

Päällys: Liisa Holm Minulla oli aids kolme kuukautta. Tarkemmin sanoen uskoin kolmen kuukauden ajan, että olin tuomittu kuolemaan aidsiksi sanottuun tautiin. En elätellyt harhaluuloja sairaudestani, sillä positiivinen testitulos yhdessä analyysien kanssa osoittivat, että vereeni oli pesiytynyt tuhoprosessi. Mutta noiden kolmen kuukauden kuluttua muuan erikoinen sattuma sai minut uskomaan lähes vuorenvarmasti, että pelastuisin taudista, jota kaikki pitivät edelleen parantumattomana. Olin kertonut tuomiostani vain yhden käden sormilla laskettaville ystävilleni, enkä kertonut nytkään muille kuin heille että parantuisin, että tuon erikoisen sattuman ansiosta olisin maailman ensimmäisiä ihmisiä, jotka selviäisivät hengissä tuosta armottomasta taudista. Näin alkaa Hervé Guibert'n avainromaani, joka oli ainakin omassa lähikirjastossani laitettu fiktiivisten romaanien joukkoon, vaikka se muistuttaa ennemminkin päiväkirjamuotoista omaelämäkerrallista tilitystä. Kirjailija ryhtyy kir...

Koko ajan Juana olikin koettanut pelastaa vanhasta rauhasta jotakin, pelastaa jotakin siitä ajasta, joka oli ollut ennen helmen ilmestymistä. Mutta nyt oli kaikki mennyttä, mitään ei ollut pelastettavissa. Ja tämän tuntien hän hylkäsi heti menneisyyden. Ei ollut muuta tehtävää kuin koettaa pelastautua. John Steinbeckin klassikkoromaani Helmi kuului kouluni pakolliseen lukemistoon 8. luokalla; edellisestä lukukerrasta on siis kulunut reilusti yli kymmenen vuotta. Kirjasta jäi kuitenkin mieleen sen lohduton tunnelma, traagisuus ja epäoikeudenmukaisuus. Muistan, että meidän piti myös analysoida romaanin henkilökuvausta. Itselleni jäi mieleen erityisesti vastenmielinen kuvaus rikkaasta, ylipainoisesta lääkäristä, joka hoiti vain ne sairaat, joilla oli tarpeeksi rahaa ja vaikutusvaltaa. Jos romaani pitäisi jotenkin kiteyttää, niin sen pääsanoma olisi varmaankin se, että raha ei takaa onnellisuutta. Romaanin juoni on yksinkertaisimmillaan perinteinen tarina miehestä, joka nousee ryysy...

Syyskuu sujui edelleen hyvin pitkälti vauva-arjen kiireissä, mutta mukaan mahtui silti pari luettua romaania, yksi erittäin odotettu sarjakuva sekä edellisten kuukausien tapaan pari kevyen nostalgista Viisikkoa. Syyskuun luetut: Enid Blyton: Viisikko karkuteillä Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu Enid Blyton: Viisikko ja salakuljettajat Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa Alison Bechdel: Äideistä parhain   Ayad Akhtarin romaani oli melko yllätyksetön pakistanilaistaustaisen muslimipojan kasvukertomus, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin. Hyvä lukuromaani kuitenkin. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen esikoisromaanista en tiennyt etukäteen mitään, enkä edes - tapojeni vastaisesti - uskaltanut lukea yhtään arvostelua kirjasta ennen siihen tarttumista. Sokkona siis mentiin - ja hyvä niin. :) Viihdyin kirjan parissa todella hyvin, jossain vaiheessa suorastaan ahmin sivuja eteenpäin. Romaani aiheutti myös jänniä tunnereaktioita, mutta niistä lisää varsinaisessa arviossani (jok...

Kansi: Wil Immink Design Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat. Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.  Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan. Chileläisen tai ylipäänsä eteläamerikkalaisen kirjallisuuden kohdalla minulla on melkoinen aukko sivistyksessä. Muistan lukeneeni jonkin kirjan argentiinalaiselta Julio Cortázarilta sekä pari Gabriel García Márquezin romaania, mutta siinäpä se sitten onkin. Hernán Rivera Letelier ei nimenä sanonut minulle mitään, mutta Elokuvankertoja lähti silti mukaani kirjastosta sen kiehtovan kansikuvan ja kiinnostavan takakansitekstin perusteella. Pieni kirja kertoo chileläisestä kaivoskylästä, jossa on yksi elokuvateatteri. Aina kun kylään saapuu uusi elokuva, nuoren María Margaritan perhe kerää yhteen kaikki kolikot ja pikkurahat kunn...

Olin väsynyt, yksinäinen, tylsistynyt. Halusin palata töihin ja puhua muidenkin kuin kuolaavien ja purskuttavien kääpiöiden kanssa. Halusin istua baarissa, juoda olutta, nukkua pitkään viikonloppuna, maata päivän sängyssä ja katsoa dvd:ltä Taru Sormusten herrasta -trilogian.  Halusin seksiä sunnuntaiaamuna, istua yksin saunassa. Halusin olla yksin.  Halusin olla Paavon kanssa. Antti Pasasen elämä muuttuu kertaheitolla, kun Pia-vaimo tyrkkää hänen syliinsä vastasyntyneen Paavo-vauvan Naistenklinikan edessä ja lähtee taksin kyydissä pois. Yösyöttö kertoo siitä, kuinka Antti vähitellen oppii olemaan isä ja yksinhuoltaja - kommelluksien, vastoinkäymisten ja turhautumisen kautta tietenkin. Vaikka romaanin kevyt huumori ja hauska kerrontatyyli viihdytti, en malttanut olla lukematta sitä kriittisesti - pakkohan ne stereotyyppiset sukupuoliroolit oli kyseenalaistaa. :) Esimerkiksi Antin kivikautiset uskomukset "äitigeenien" olemassaolosta aiheuttivat minussa pientä kulmien...

According to my mother, all things are fixed. To her there was a reason for everything from the massacres in the West to the love she found in the East. But the mind behind all things, I call it Fate, is harsh and cold. It's so logical that no one could call him or herself a better person if he or she bowed down to it. Fate is fixed like brittle crystal in the dark. Nnedi Okorafor's novel Who Fears Death is almost impossible to categorize. On the one hand, it could easily fall under the genre of speculative fiction, but it also contains elements from a variety of other genres: fantasy, science fiction, alternative history, post-apocalyptic dystopia... It is realistic, but also contains magical and supernatural elements. The characters are all young people on the verge of adulthood, which would also imply that the novel is for young readers, but there is so much violence and sex in the novel that it's probably not for a very young audience... The novel is set in Afri...

Elokuu on ollut Kirjanurkkauksessa tavallista hiljaisempi - sattuneesta syystä. Heinäkuun lopussa perheeseemme syntyi suurisilmäinen, tummatukkainen pikku tyttö, ilmeikäs touhottaja ja epäilemättä tuleva lukutoukka (äitien toiveajattelua tietenkin!). Kuukausi on siis pitkälti kulunut uutta tulokasta ihmetellessä ja vauvanhoitoa opetellessa, mutta kirjat ovat vähitellen ottaneet paikkansa myös vauva-arjessa: imettäminen onnistuu jo kirja toisessa kädessä (tekee erityisesti yösyötöistä hieman vähemmän puuduttavia), ja vauva on jo altistettu hyvin nuoressa iässä mm. Mauri Kunnaksen ja J. R. R. Tolkienin tuotoksiin. :) Itse luin heinäkuun puolella yhteensä kaksitoista kirjaa. Ennätysmäärään vaikutti ehkä se, että heinäkuu kului kärsimättömän odotuksen vallassa, kun laskettu aika oli ja meni jo kuun puolivälin tienoilla... Elokuuhun ei sitten mahtunutkaan kuin yksi yksinäinen luettu romaani. Ja sitäkin enemmän vaippoja, tuttipulloja ja potkupukuja. :) Heinäkuun luetut: David Nicholl...

Kansi: Jani Blommendahl "Kun laiva alkoi upota, ihmiset laivalla alkoivat huutaa, kirkua ja valittaa. Kun laiva upposi yhä syvemmälle, huudot kovenivat ja kovenivat ja muuttuivat yhä hirveämmiksi. Sitten, kun laiva oli katoamaisillaan, huuto oli jotain kammottavan outoa. En pysty kuvailemaan sitä. En pysty sanomaan millaista se oli. Se oli vain kauheaa. Voin yhä kuulla sen." Näin muistelee Anna Sjöblom , yksi Titanicilta selviytyneistä suomalaismatkustajista, onnettomuusyön ääniä. Titanicin uppoamisesta suurimmalle osalle tulee varmaan ensimmäisenä mieleen Titanic -elokuvan esittämä versio tapahtumista. Tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta onnettomuudesta ja kaupunginkirjastossamme oli sen kunniaksi nostettu esille Titaniciin liittyviä romaaneja ja tietokirjoja. Sieltä nappasin mukaani tämän teoksen, joka kertoo suomalaissiirtolaisten matkasta Titanicilla ja erityisesti yhden perheen tarinan. Viisi päivää Titanicin turman jälkeen merestä löytyi reilun vuoden ikäise...

Päällys: Martti Ruokonen Birge itkee yhä lastenhuoneessa niin että äiti ei saa unta. Äiti pukee päällensä nyppyläpipon ja tuulitakin. Menen tuvasta eteiseen kysymään mikä hätänä. Äiti etsii peilipöydän laatikosta kalastajalankaa, se aikoo mennä liiteriin hirttämään itsensä. Otetaan rauhallisesti, Birge nyt on tuollainen, yritän keksiä, mutta äiti sanoo että jos itkeminen ei lopu niin hän menee ja hirttäytyy. Kuten yllä olevasta lainauksesta käy ilmi, Kreetta Onkelin esikoisteos, Ilonen talo , on kaikkea muuta kuin 'ilonen'. Romaani sijoittuu Luhangan kirkonkylään Keski-Suomessa. Minäkertoja Ruut on kirjan alussa alle kouluikäinen. Isosisko Birge on tokaluokkalainen, kun isä kuolee tuvan sohvalle. Äiti on alkoholisoitunut eikä osaa huolehtia tytöistä. Välillä käydään sijaisperheissä, välillä mummon ja papan hoivissa. Ravintolaillan jälkeen äiti saattaa sammua Datsuniin kesken kotimatkan. Kun kotona käy vieraita miehiä öisin, tytöt laittavat lastenhuoneen oven lukkoon. B...

Minä haluan omaksua itselleni radikaalit mutta humaanit ja perustellut poliittiset periaatteet, joista voin kiivaasti mutta järkevästi käydä debattia puisen keittiönpöydän ääressä ja sanoa sellaisia juttuja kuin "määrittele mitä tarkoitat!" ja "lähtökohtasi ovat perusteiltaan väärät!" ja käyttää itsevarmasti sellaisia sanoja kuin "eponyyminen" ja "solipsistinen" ja "utilitaristinen" sekä äkkiä huomata, että aurinko on noussut ja että keskustelu on kestänyt koko yön. Brian Jackson pääsee pakenemaan alkoholisoituvan äitinsä luota, työnväenluokkaisesta kotikaupungistaan yliopistoon opiskelemaan englantilaista kirjallisuutta. Brianin odotukset ovat korkealla: yliopistossa hänestä tulee sivistynyt, älykäs ja ennen kaikkea suosittu. Brian näkee jo itsensä keskustelemassa syvällisesti runoudesta, syömässä eksoottisia ruokia ja iskemässä eteerisen kauniita ja älykkäitä opiskelijatyttöjä. Maailma on avoin, kaikki on mahdollista. Paluu maan...

Ajattelin pienimuotoisena kesäprojektina lukea läpi yhtä lapsuuteni lempisarjoista eli Viisikkoa. Vähän arvelutti tarttua Viisikoihin näin monen vuoden jälkeen; ne olivat minulle lapsena todella rakkaita eikä lukukokemus tietenkään enää voinut olla samanlainen. Toisaalta kiinnosti lukea kirjoja uudelleen nyt aikuisen näkökulmasta ja katsoa, mitä uutta niistä nousee esiin. Viisikon legendaariset seikkailut alkavat siitä, kun Leo, Dick ja Anne passitetaan epäsosiaalisen serkkunsa Paulan/Paulin perheen luo kesäloman ajaksi. Serkukset tutustuvat vähitellen toisiinsa ja ryhtyvät selvittämään Paulin omistaman Kirrin-saaren ja sen linnan raunioita kuvaavan kartan arvoitusta. Ensimmäisenä panin merkille, että lapset ovat kirjassa nuorempia kuin muistin: heistä vanhin, Leo, on 12-vuotias; Dick ja Pauli ovat 11 ja Anne on 10. Mielikuvissani olen aina jotenkin kuvitellut heidät enemmän teineiksi, mutta ilmeisesti he vanhenevat jonkin verran sarjan myötä, joten saattaa olla, että mielikuvani...

- Liikaa ihmisiä, ei ravintoa, vaikka uusia erikoisolosuhteita sietäviä kasveja yritettiin kehittää. Ilmasto muuttui, kuivuus levisi yhä pohjoisemmaksi. Sotia ja konflikteja. Kansallisvaltioita kaatui sisällissotiin, levottomuudet ja kansainvaellukset lisääntyivät. Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen yhdessä kirjoittama Routasisarukset , joka aloitti samannimisen scifisarjan, oli yksi viime vuoden positiivisimmista yllätyksistä lukemieni kirjojen joukossa. Kotimainen scifi- ja fantasiakenttä on minulle melko vieras, joten luin kirjan ilman sen kummempia odotuksia. Yllätyin siitä, miten laadukasta, kunnianhimoista ja monitasoista nuorten scifiä kotimaastakin löytyy. Ahmin kirjan pikavauhtia ja jäin malttamattomana odottelemaan toista osaa. Ja kuinkas sitten kävikään? Nappasin Hiekkasotilaat pian sen ilmestymisen jälkeen kirjaston hyllystä mukaani. Heti ensimmäisillä sivuilla huomasin, että olin täysin unohtanut Routasisarusten perusjuonen ja ennen kaikkea kirjan lopun. Hiekkasotil...

Tunne alkoi Jaanan kurkunpäästä ja levisi hiljalleen alaspäin, kaulaan, rintaan, sydänalaan. Hän mietti tunnettaan. Se ei ollut kuuma, vaikka baari oli hikinen. Ei liioin kylmä. Tunne oli pikemminkin kuin raskas rapiseva kääre, johon Jaanaa kiedottiin. Voin aivan rehellisesti sanoa, että Tuuve Aro on yksi suosikkikirjailijoistani kotimaisten novellikokoelmien saralla. Myös Aron esikoisromaani Karmiina oli huikea, ja viimeisin novellikokoelma Merkki sai minutkin (paatuneen novellifoobikon) haikailemaan uusien, absurdien ja erikoisten tarinoiden perään. Nyt odotus palkittiin uudella kokoelmalla. Novellikokoelman nimi saattaa tuoda mieleen lähinnä jotain erotiikkaan liittyvää, mutta todellisuudessa se viittaa brittiläisen elokuva-alan tohtori Samuel L. Brimstonen keksimään nimitykseen filmiprojektorille. Himokone , eli välähdyksiä pimeässä , kuten kokoelman alaotsikko kuuluu, onkin eräänlainen intertekstuaalinen tutkielma elokuvista, niiden katsomisesta ja tulkinnasta. Jokaine...