Siirry pääsisältöön

Päivä 06 - Kirja joka tekee minut surulliseksi

Pohdin tätä jo eilen ja yksi lapsuuden ja nuoruuden kirja nousee esiin ylitse muiden: Gavril Trojepolskin Bim mustakorva. Luin kirjan ensimmäistä kertaa joskus ala-asteella ja koin yhden lyhyen lapsenelämäni suurimmista järkytyksistä - ainakin mitä lukemiseen tulee. Koirahulluna odotin jotain Lassie-tyyppistä, feel-good koiratarinaa, mutta sainkin jotain aivan muuta. Romaanin perusasetelma on toki melko perinteinen: uskollinen koira etsii kadonnutta isäntäänsä. Kirjan loppu vain oli niin uskomattoman surullinen, että se musersi väliaikaisesti uskoni ihmisten hyvyyteen tai elämän oikeudenmukaisuuteen.

Ensijärkytyksestä selvittyäni palasin kirjaan myöhemmin uudelleen ja uudelleen - en tiedä mikä masokismi siihenkin ajoi. Luin erityisesti kirjan traagista käännekohtaa yhä uudestaan lähes pakkomielteisesti - kirjoitin sen itselleni paperille muistiin ja jopa käänsin sen englanniksi. (Se oli muuten ehkä elämäni ensimmäinen yritys kääntää pidempää tekstiä - ja työskentelen nykyisin kääntäjänä. Eli voisi sanoa, että tästä kaikki alkoi!)

Nyt en ole uskaltanut palata kirjan pariin enää, enkä toisaalta tunne siihen enää tarvettakaan. En tiedä, onko juuri tämä tietty lukukokemus jättänyt jonkin pysyvämmän jäljen, mutta en vieläkään haluaisi lukea/katsoa mitään, missä eläimiä rääkätään tai niille käy huonosti. Outoa, että ihmisten hädästä lukeminen tuntuu onnistuvan paljon helpommin kuin eläinten...

Olipas masentava päivitys! :) Onko kukaan muu lukenut Bimiä?

> EDIT: Myös Sara on valinnut Bimin surullisimmaksi kirjakseen.

Kommentit

  1. Minä luin Bimin viime vuonna (yli kolmekymppisenä) ja se oli niin surullinen että olin monta päivää kirjan lukemisen jälkeen ihan alamaissa ja melkeinpä kirjailijalle vihainen! Valitsin muuten myöskin surullisimmaksi kirjakseni Bimin, ja kun kirjoitin siitä päivityksen, kirjan muistelukin alkoi itkettää. Vaikuttava kirja, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  2. Huomasinkin juuri päivityksesi ja kävin kommentoimassa. :)

    Minäkin tunsin itseni jotenkin petetyksi, kun elin vielä nuorena lukijana siinä naiivissa uskossa, että kirjoissa kuuluu aina olla onnellinen loppu tai edes vähän toivoa! Tästä ei jäänyt käteen muuta kuin masentunut ja surullinen olo, mutta vaikuttava kirja oli joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. Nyt muuten kyynelkanavia herkistellään! Minäkin olen lukenut tämän lapsena. On varmaan ollut todella traumaattinen kokemus, en muista kirjasta muuta kuin merkillien ahdistavan tunteen, enkä ikinä halunnut lukea kirjaa uudestaan.

    VastaaPoista
  4. Minä olen taas katsonut elokuvana Bimin ja itkin sitä monta päivää (vuotta). Sitten se tuli uudestan telkasta ja otin videolle, mutta en koskaan pystynyt katsomaan sitä uudelleen. Ajattelin, että pilaan ne itkuiset muistoni, jos katson uudelleen. Enkä samasta syystä myöskään lue kirjana.

    Ihanaa, kun muillekin Bim on ollut ikimuistoinen kokemus!

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan kuullutkaan Bimistä, mutta tuon voin kuvitella, että jotenkin "jää kiinni" tiettyyn kirjaan ja sen traagisuuksiin varsinkin tietyssä iässä. Lasten/nurotenkirjoissa voisi kyllä olla joku varoitusteksti, jos ne sisältää jotain tosi traumaattista. Tyttäreni voitti kerran arpajaisista kirjan, jonka muutaman sivun luettuani tajusin kertovan lapsen kuolemasta perheessä. Onhan se aihe sekin...

    Ja sitten tuo kääntämisen aloittaminen tästä on varsin iso juttu!

    VastaaPoista
  6. Apua, muistin tämän vasta nyt kun kirjoitit tästä!

    Luin tämän ala-asetikäisenä ja itkin erittäin vuolaasti tätä lukiessani. Saisikohan tätä vielä jostain? Ehkä kirjastoista ja antikvariaateista täytyy katsella...

    VastaaPoista
  7. En siis ole ainoa, joka on kokenut traumoja tämän kirjan äärellä! Elokuvaa en tosiaan uskalla vieläkään katsoa.

    Cathy - aika vanha kirja on varmaan kyseessä, mutta luulisi että kirjastoista löytyy. Tämä löytyy luultavasti nuortenkirjallisuuden osastolta, vaikka itse en kyllä suosittelisi kovin nuorelle näin ahdistavaa kirjaa...

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut nuorempana ja loppu oli traumatisoiva.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude