Pohdin tätä jo eilen ja yksi lapsuuden ja nuoruuden kirja nousee esiin ylitse muiden: Gavril Trojepolskin Bim mustakorva. Luin kirjan ensimmäistä kertaa joskus ala-asteella ja koin yhden lyhyen lapsenelämäni suurimmista järkytyksistä - ainakin mitä lukemiseen tulee. Koirahulluna odotin jotain Lassie-tyyppistä, feel-good koiratarinaa, mutta sainkin jotain aivan muuta. Romaanin perusasetelma on toki melko perinteinen: uskollinen koira etsii kadonnutta isäntäänsä. Kirjan loppu vain oli niin uskomattoman surullinen, että se musersi väliaikaisesti uskoni ihmisten hyvyyteen tai elämän oikeudenmukaisuuteen. Ensijärkytyksestä selvittyäni palasin kirjaan myöhemmin uudelleen ja uudelleen - en tiedä mikä masokismi siihenkin ajoi. Luin erityisesti kirjan traagista käännekohtaa yhä uudestaan lähes pakkomielteisesti - kirjoitin sen itselleni paperille muistiin ja jopa käänsin sen englanniksi. (Se oli muuten ehkä elämäni ensimmäinen yritys kääntää pidempää tekstiä - ja työskentelen nykyisin kääntäjänä. Eli voisi sanoa, että tästä kaikki alkoi!)
Nyt en ole uskaltanut palata kirjan pariin enää, enkä toisaalta tunne siihen enää tarvettakaan. En tiedä, onko juuri tämä tietty lukukokemus jättänyt jonkin pysyvämmän jäljen, mutta en vieläkään haluaisi lukea/katsoa mitään, missä eläimiä rääkätään tai niille käy huonosti. Outoa, että ihmisten hädästä lukeminen tuntuu onnistuvan paljon helpommin kuin eläinten...
Olipas masentava päivitys! :) Onko kukaan muu lukenut Bimiä?
> EDIT: Myös Sara on valinnut Bimin surullisimmaksi kirjakseen.
Minä luin Bimin viime vuonna (yli kolmekymppisenä) ja se oli niin surullinen että olin monta päivää kirjan lukemisen jälkeen ihan alamaissa ja melkeinpä kirjailijalle vihainen! Valitsin muuten myöskin surullisimmaksi kirjakseni Bimin, ja kun kirjoitin siitä päivityksen, kirjan muistelukin alkoi itkettää. Vaikuttava kirja, ei voi muuta sanoa.
VastaaPoistaHuomasinkin juuri päivityksesi ja kävin kommentoimassa. :)
VastaaPoistaMinäkin tunsin itseni jotenkin petetyksi, kun elin vielä nuorena lukijana siinä naiivissa uskossa, että kirjoissa kuuluu aina olla onnellinen loppu tai edes vähän toivoa! Tästä ei jäänyt käteen muuta kuin masentunut ja surullinen olo, mutta vaikuttava kirja oli joka tapauksessa.
Nyt muuten kyynelkanavia herkistellään! Minäkin olen lukenut tämän lapsena. On varmaan ollut todella traumaattinen kokemus, en muista kirjasta muuta kuin merkillien ahdistavan tunteen, enkä ikinä halunnut lukea kirjaa uudestaan.
VastaaPoistaMinä olen taas katsonut elokuvana Bimin ja itkin sitä monta päivää (vuotta). Sitten se tuli uudestan telkasta ja otin videolle, mutta en koskaan pystynyt katsomaan sitä uudelleen. Ajattelin, että pilaan ne itkuiset muistoni, jos katson uudelleen. Enkä samasta syystä myöskään lue kirjana.
VastaaPoistaIhanaa, kun muillekin Bim on ollut ikimuistoinen kokemus!
En ole koskaan kuullutkaan Bimistä, mutta tuon voin kuvitella, että jotenkin "jää kiinni" tiettyyn kirjaan ja sen traagisuuksiin varsinkin tietyssä iässä. Lasten/nurotenkirjoissa voisi kyllä olla joku varoitusteksti, jos ne sisältää jotain tosi traumaattista. Tyttäreni voitti kerran arpajaisista kirjan, jonka muutaman sivun luettuani tajusin kertovan lapsen kuolemasta perheessä. Onhan se aihe sekin...
VastaaPoistaJa sitten tuo kääntämisen aloittaminen tästä on varsin iso juttu!
Apua, muistin tämän vasta nyt kun kirjoitit tästä!
VastaaPoistaLuin tämän ala-asetikäisenä ja itkin erittäin vuolaasti tätä lukiessani. Saisikohan tätä vielä jostain? Ehkä kirjastoista ja antikvariaateista täytyy katsella...
En siis ole ainoa, joka on kokenut traumoja tämän kirjan äärellä! Elokuvaa en tosiaan uskalla vieläkään katsoa.
VastaaPoistaCathy - aika vanha kirja on varmaan kyseessä, mutta luulisi että kirjastoista löytyy. Tämä löytyy luultavasti nuortenkirjallisuuden osastolta, vaikka itse en kyllä suosittelisi kovin nuorelle näin ahdistavaa kirjaa...
Olen lukenut nuorempana ja loppu oli traumatisoiva.
VastaaPoista