Siirry pääsisältöön

Päivä 01 - Paras viime vuonna lukemani kirja

30 päivän haaste alkaa parhaan viime vuonna luetun kirjan seulomisella. Olen tainnut pariin otteeseen sen jo aiemmin mainitakin, mutta tehdään se nyt vielä näin virallisesti: eli paras viime vuonna lukemani kirja oli  

 Andreï Makinen Tuntemattoman miehen elämä.

Luin kirjan itse asiassa vasta aivan vuoden lopussa, joulukuun viimeisillä viikoilla. Vaimoni on vannoutunut Makine-fani ja hyllystämme löytyy kaikki kirjailijan suomennetut teokset, mutta itse olen lukenut niistä vain muutaman. Vaimoa voin kuitenkin syyttää (tai siis kiittää) myös siitä, että tartuin lopulta tähänkin romaaniin.

Romaanissa oli jotain suurta ja syvällistä, oikein vanhan kunnon klassikkoromaanin ainesta, vaikka sen kehyskertomus sijoittuikin pääasiassa nykyajan Pietariin. Suurin osa romaanista koostuu kuitenkin vanhan Šutovin kertomista muistoista silloisen Leningradin piirityksestä, yksittäisistä selviytymistarinoista, kuolemasta ja rakkaudestakin. Loistava romaani, ei voi muuta sanoa!

Hyvänä kakkosena viime vuoden luetuista voisi tulla vaikkapa Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max tai Torgrim Eggenin Kaksoset. Sarjakuvien puolella suurimman vaikutuksen teki Alison Bechdelin Hautuukoti. Suomentamattomista paras oli varmaankin Jonathan Safran Foerin Extremely Loud & Incredibly Close.

Kommentit

  1. MAkinen kirjoja tuli luettua jokunen vuosi sitten. Pitäisi palata näin kypsemmällä iällä lukemaan taas. Tämä oli lainassakin, mutta jäi lukematta.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla uudestaan, ainakin tätä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...

Kevään 2022 uutuuskirjavinkit

Herätelläänpä taas vaihteeksi blogia talviunilta... Nyt keväällä ilmestyy valtava määrä kiinnostavia uutuuksia. Poimin eri kustantamoilta tähän ne 20 kirjaa, joita eniten odotan. Mukana on myös muutamia nuortenkirjoja ja perheen nuoremmille lukijoille suunnattuja uutuuksia. TAMMIKUU Merit Riihonen : Mitä ikinä haluat (Karisto) Esikoisteos nuoruudesta, musiikista ja ihmismielen pimeistä sopukoista.   Iida Rauma : Hävitys - tapauskertomus (Siltala) Tämä kirja on jo ehtinyt olla esillä kirjagramissa, blogeissa ja muuallakin mediassa. Väkivallasta ja sen vaikutuksista ihmiseen.  Pertti Saloheimo : Meren ja tulivuoren välissä (WSOY) Pienoisromaani luonnontutkijasta, joka kohtaa syrjäisessä tutkimuskohteessa luonnon outouden ja karmivuuden. Kuulostaa vähän Jeff VanderMeerin Hävitys -kirjalta. Jemma Hatt : Seikkailijat ja kirottu linna (Kumma) Seikkailijat-sarjan ensimmäinen osa salaperäisestä linnasta kuulostaa kuvauksen perusteella Viisikoilta! Kirja on juuri 9-vuotiaalla kesken ...