Siirry pääsisältöön

Päivä 05 - Kirja joka tekee minut iloiseksi

DKirja joka tekee minut iloiseksi? Tähän voisi olla montakin vastausta, riippuen näkökulmasta. Monen kirjan lukeminen tekee minut iloiseksi, harvalle kuitenkaan nauran ääneen. Löytöjen tekeminen kirjakaupoista, antikvariaateista ja kirjastosta aiheuttaa myös ajoittaisia onnentunteita.

Nostan kuitenkin esille kirjan - tai oikeastaan sarjakuvan - jonka lukeminen on aina taattua viihdettä, nimittäin Don Rosan Sammon salaisuuden. En valitettavasti itse omista yhtään Don Rosan sarjakuvia, mutta kirjastosta ja kavereilta on tullut lainattua koottuja teoksia piirtäjän tarinoista - joista oikeastaan mikä tahansa kävisi vastaukseksi tämän päivän haastekysymykseen. Sammon salaisuus on kuitenkin Kalevala-aiheensa ja loistavan Suomi-huumorinsa takia ehdoton ykkönen. Pidän muutenkin Don Rosan tyylistä: yksityiskohtien paljoudesta, slap-stick huumorista ja yllättävästä syvyydestä, jota tarinoista usein löytyy.
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Amma05 huhtikuuta, 2011 22:44

    Jes! Tästä muistuikin mieleen, että omistan kyseisen mestariteoksen. Luen sarjakuvia tosi vähän ja Aku Ankasta olen vieroittunut (olen kai nykyisin kalkkis ja vanha), mutta Don Rosaan palaan aina silloin tällöin. Hänen piirrosjälkensä on niin nautittavaa, samoin kuin humoristinen juonenkuljetus. Ja Sammon salaisuus on luonnollisesti meille suomalaisille nannaa. Voisinkin ottaa tämän yöpöydälle iltalukemisiksi joskus.

    VastaaPoista
  2. Morre05 huhtikuuta, 2011 23:31

    Don Rosa on Ankkapiirtäjistä minunkin suosikkini. Roope Ankan elämä ja teot -sarja on huikaiseva kertoen myös Amerikan mantereen historiaa!
    Ja olen tosiaan ylpeä siitä, että Sammon tarina kiinnosti Rosaa näinkin paljon :)

    VastaaPoista
  3. Zephyr06 huhtikuuta, 2011 09:53

    Amma - Sama täällä. Vanhat Aku Ankat ovat jääneet hyllyyn pölyttymään, mutta Don Rosan sarjakuviin voi aina palata yhä uudelleen.

    Hanna M. - Roope Ankan elämä ja teot kuuluu myös omiin suosikkeihini! Pitäisikin lukea se uudestaan. Erityisesti Klondike-tarinat ovat jääneet mieleen. :)

    VastaaPoista
  4. Karoliina / Kirjava kammari06 huhtikuuta, 2011 11:43

    Don Rosa on huippu! Tykkään kyllä kovasti myös Carl Barksista.

    VastaaPoista
  5. Unknown09 huhtikuuta, 2011 19:17

    Don Rosat ovat upeita ja saavat minutkin iloiselle mielelle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää