Siirry pääsisältöön

Päivä 29 & 30 - Kirja, josta itse pidin mutta muut eivät, ja kaikkien aikojen suosikki

Viimeistä haastepäivää viedään. Eilisen ja tämän päivän kysymys tuleekin tässä samalla.

Voisin itse asiassa myös vastata saman kirjan molempiin kysymyksiin. Olen kehunut tätä kirjaa aiemminkin useaan otteeseen, joten ainakaan säännölliselle blogini seuraajalle tämä on jo vanha juttu. :)

Kaikkien aikojen suosikkikirjani ja samalla kirja, josta muut eivät ole yleensä innostuneet yhtä paljon kuin minä, on Arundhati Royn Joutavuuksien jumala (The God of Small Things, 1997). Romaani jakaa mielipiteitä aika vahvasti. Monet lukijat pitävät sitä ainakin ensimmäisellä lukukerralla sekavana kielikuvien viidakkona, josta loogista juonta saa etsiä urakalla. Romaani aiheutti eripuraa myös Booker-palkintoraadissa (vaikka voittikin lopulta palkinnon): yksi raatilaisista piti kirjaa yksinkertaisesti surkeana.

Romaani sai kovaa kritiikkiä osakseen myös Royn kotimaassa Intiassa; ei niinkään sen kielen, vaan teemojen takia. Romaanin kuvaus ylempään kastiin kuuluvan naisen ja kastittomiin kuuluvan miehen välisestä seksisuhteesta toi jopa siveettömyyssyytteen kirjailijaa vastaan! Kastien väliset suhteet ovat Intiassa edelleen hyvin pitkälti tabu.

Minä kuitenkin pidän kirjasta, vaikka pääseminen sen "sisälle" kesti useamman lukukerran. Pidän siitä, miten kerronta rakentuu pienille yksityiskohdille. Pidän siitä, miten lasten näkökulma ei näy pelkästään siinä mitä kerrotaan vaan myös siinä miten asiat kerrotaan. Pidän siitä, miten romaani käsittelee vaikeita ja suuria teemoja, kuten kastilaitosta, patriarkaattia ja politiikkaa, yksilöiden kautta ja häpeämättömän ideologisesti. Pidän siitä, miten yksittäisten henkilöiden muistot sekä yhteisön ja kansakunnan historia kilpailevat romaanissa keskenään siitä, kenen totuus lopulta tulee esiin ja kerrotuksi lukijalle.

Aurinkoista ja serpentiinistä vappua kaikille! :)

Kommentit

  1. Joutavuuksien jumala on yksi lempikirjoistani, vaikka unohdinkin sen laittaa mukaan omaan listaani. En muista enää niin tarkkaan kirjan tapahtumia ja teemoja (paitsi rakkaustarinan), mutta pidin kirjasta kovasti, kun luin sen kymmenisen vuotta sitten. Pitäisi ehtiä tämäkin lukea uudelleen (kuten muutama sata muutakin kirjaa).

    Omassa tuttavapiirissäni kirjasta on kyllä tykätty, mutta oli hyvä kuulla, että kirjasta on muutoin keskusteltu aika paljon.

    VastaaPoista
  2. Hienoa kuulla, että muitakin tykkääjiä löytyy! :) Minäkin olen suositellut kirjaa melkein kaikille tutuilleni, mutta mielipiteet eivät aina ole olleet ihan hirveän positiivisia...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude