Siirry pääsisältöön

Päivä 13 - Suosikkikirjailijani

Tähän voisi vastata Arundhati Roy, mutta hän on toisaalta julkaissut vain yhden romaanin, joka nyt sattuu olemaan suosikkikirjani... Joutavuuksien jumalaa olen kuitenkin hehkuttanut jo aiemmin, eli valitsen suosikikseni toisen kirjailijan. Hän puolestaan on julkaissut lukuisia romaaneja ja novellikokoelmia, joita on muuten suomennettu häpeällisen vähän!

Kyseessä on japanilainen Haruki Murakami, johon tutustuin ensimmäisen kerran lukioikäisenä Suuren lammasseikkailun muodossa. Tähtikuvioisten lampaiden jälkeen siirryin Kreikan saaristoon hellyttävän Sumiren kanssa (Sputnik - rakastettuni). Matka uhkasi tyssätä tähän, kun muita suomennoksia ei ollut saatavilla, mutta onneksi on keksitty japanilaista kirjallisuutta haalivat ystävät ja ulkomaiset kirjakaupat. Hard-boiled Wonderland and the End of the World (kaikessa absurdissa mielikuvituksellisuudessaan nimensä veroinen romaani!) ja The Wind-Up Bird Chronicle (kaunis ja surullinen) jäivät erityisesti mieleen muiden romaanien ja novellikokoelmien ohella.

Allekirjoittaneen Murakamit esittäytyvät
Kafka rannalla suomennettiin onneksi vuonna 2009 ja se on Sputnikin ohella varmasti suosikkini Murakamien kirjojen joukossa. Ja juuri äskettäin ilmestyi suomennos Murakamin muistelmateoksesta, Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (What I Talk About When I Talk About Running). Viimeisimmäksi olen lukenut lyhyen After Dark -romaanin, jossa seurataan yhden yön mystisiä tapahtumia Tokiossa.

Murakami nousee suosikiksi erityisesti siksi, että en ole vielä kertaakaan joutunut pettymään kirjailijan teoksiin. Niiden pariin palaaminen tuntuu aina tutulta ja turvalliselta, mutta silti nissä on aina myös jotain yllätyksellistä, joka menee kutkuttavan ärsyttävästi yli ymmärryksen. 

Eikä tässä vielä kaikki! Murakamin pääteokseksi jo tituleerattu, lähes tuhatsivuinen 1Q84 ilmestyy englanniksi tämän vuoden lokakuussa. Sitä odotellessa... :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude