Siirry pääsisältöön

Päivä 03 - Suosikkikirjasarjani

Yritin tässä pohtia, että mitä kirjasarjoja sitä yleensä on tullut luettua ja tulin siihen tulokseen, että viime aikoina ei juuri mitään. Luin enemmän sarjoja nuorempana, teini-iässä, jolloin tuli luettua muutenkin enemmän esim. fantasiaa ja scifiä.

J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja on tietenkin luku sinänsä, samoin J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia. Myös Douglas Adamsin Linnunrata -trilogia (joka on itse asiassa viisiosainen) ja Robin Hobbin loistava Näkijän taru -trilogia on tullut kahlattua läpi. Ja mukaan mahtuu myös vampyyrivaihe: olen lukenut Anne Ricen kymmenosaisesta Vampyyrikronikat -sarjasta seitsemän. Twilight ja muut nykyvampyyristoorit eivät jostain syystä enää kiinnosta...

Suosikkisarjakseni päätyy kuitenkin pitkällisen pohdinnan jälkeen Lynn Flewellingin Nightrunner -sarja, jota ei valitettavasti ole suomennettu. Luin lukioiässä sarjan kolme ensimmäistä osaa, jotka ilmestyivät vuosina 1996 - 1999. Kyseessä on oikeastaan ihan perusfantasiasarja: miekkailua, taikuutta, velhoja, pahoja voimia... Päähenkilöt Alec ja Seregil ansaitsivat jonkinlaisen kulttistatuksen kouluaikojeni kaveripiirissä ja sankarien seikkailuja sekä erityisesti heidän keskinäistä suhdettaan (joka alkaa homoeroottisesta vihjailusta ja kehittyy sarjan edetessä parisuhteeksi) ruodittiin ja analysoitiin urakalla pienessä "fangirl"-piirissämme. :)


Nightrunner -sarja sai tässä parin kolmen viime vuoden aikana kaksi osaa lisää, Shadows Return ja The White Road, jotka luin viime vuonna ja joista kirjoitin myös tänne blogiin. Alecin ja Seregilin maailmaan palaaminen vuosien jälkeen oli oudon nostalginen kokemus, vaikka pahimmat ihkutusvuoteni ovat (toivottavasti) jo ohi. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi