Siirry pääsisältöön

Päivä 03 - Suosikkikirjasarjani

Yritin tässä pohtia, että mitä kirjasarjoja sitä yleensä on tullut luettua ja tulin siihen tulokseen, että viime aikoina ei juuri mitään. Luin enemmän sarjoja nuorempana, teini-iässä, jolloin tuli luettua muutenkin enemmän esim. fantasiaa ja scifiä.

J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja on tietenkin luku sinänsä, samoin J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia. Myös Douglas Adamsin Linnunrata -trilogia (joka on itse asiassa viisiosainen) ja Robin Hobbin loistava Näkijän taru -trilogia on tullut kahlattua läpi. Ja mukaan mahtuu myös vampyyrivaihe: olen lukenut Anne Ricen kymmenosaisesta Vampyyrikronikat -sarjasta seitsemän. Twilight ja muut nykyvampyyristoorit eivät jostain syystä enää kiinnosta...

Suosikkisarjakseni päätyy kuitenkin pitkällisen pohdinnan jälkeen Lynn Flewellingin Nightrunner -sarja, jota ei valitettavasti ole suomennettu. Luin lukioiässä sarjan kolme ensimmäistä osaa, jotka ilmestyivät vuosina 1996 - 1999. Kyseessä on oikeastaan ihan perusfantasiasarja: miekkailua, taikuutta, velhoja, pahoja voimia... Päähenkilöt Alec ja Seregil ansaitsivat jonkinlaisen kulttistatuksen kouluaikojeni kaveripiirissä ja sankarien seikkailuja sekä erityisesti heidän keskinäistä suhdettaan (joka alkaa homoeroottisesta vihjailusta ja kehittyy sarjan edetessä parisuhteeksi) ruodittiin ja analysoitiin urakalla pienessä "fangirl"-piirissämme. :)


Nightrunner -sarja sai tässä parin kolmen viime vuoden aikana kaksi osaa lisää, Shadows Return ja The White Road, jotka luin viime vuonna ja joista kirjoitin myös tänne blogiin. Alecin ja Seregilin maailmaan palaaminen vuosien jälkeen oli oudon nostalginen kokemus, vaikka pahimmat ihkutusvuoteni ovat (toivottavasti) jo ohi. :)

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää