Kuten jo aiemmin kirjoitin, luin tämän kirjan yhtä aikaa Essi Tammimaan Paljain käsin -romaanin kanssa. Sillä oli sekä hyviä että huonoja puolia: samankaltaiset kirjat uhkasivat mennä välillä sekaisin päässä, mutta toisaalta niitä oli mielenkiintoista vertailla keskenään. Paljain käsin veti tässä vertailussa tyylinsä ja kielensä puolesta pidemmän korren; Totta -romaanin tyyli tuntui liian "valmiilta", jotenkin varovaiselta ja konservatiiviselta Tammimaan kielileikkiin verrattuna.
Mutta, mutta... Ei Totta mikään huono kirja ollut. Arvion kirjoittaminen kirjasta on vain jostain syystä tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta. Ensin en halunnut kirjoittaa mitään, koska romaania piti pohtia jälkeenpäin eri näkökulmista ja tiettyjä kohtia lukea uudestaan. Sitten se jäikin äkkiä jo taka-alalle muiden kirjojen alta ja nyt huomaan, etten oikein enää edes muista juonen yksityiskohtia tai kaikkien henkilöiden nimiä!
En siis ruodi juonta tai henkilöitä; niistä löytyy etsivälle varmasti tietoa muualtakin. Sen sijaan ajattelin palata vielä hetkeksi romaanin peruslähtökohtaan tai kantavaan teemaan: muistojen luotettavuuteen. Varoituksen sanana niille, jotka eivät ole romaania vielä lukeneet: seuraavassa voi olla myös spoilereita.
Kirjaa lukiessa en oikein vielä tajunnut tätä, mutta jälkeenpäin jäin miettimään, että kuinka suuri osa romaanista oli oikeasti vain Annan kuvitelmaa? Annalla on kuitenkin romaanissa vilkas mielikuvitus ja hän keksii huvikseen tarinoita tuntemattomista ihmisistä; miksei sitten myös isovanhemmistaan ja lapsenvahti Eevasta. Anna ei ole edes koskaan tavannut Eevaa, mutta silti tästä muodostuu Annalle outo pakkomielle. Jotenkin tuntui siltä, että Eevan tarina oli enimmäkseen Annan mielikuvituksen tuotetta, vaikka se kerrotaan lähestulkoon kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Naisten elämäntarinoissa oli myös jänniä yhtymäkohtia, aivan kuin osa "kertojasta", eli Annasta, olisi siirtynyt Eevan tarinaan. Tämä taas linkittyy kirjan nimeen: kuinka suuri osa tarinasta on todellakin totta?
Ja jos todella on niin, että suuren osan romaanista annetaan ymmärtää olevan yhden henkilöhahmon mielikuvituksen tuotetta, niin Totta on varmaankin hienoin esimerkki kotimaisesta metafiktiivisestä kirjallisuudesta, jonka olen lukenut. Lukija pistetään arvuuttelemaan, kuinka suuri osa tarinasta on romaanin fiktiivisessä maailmassa "totta" - mikä voidaan pistää kirjailijan piikkiin ja mikä taas on implisiittisesti henkilöhahmon, Annan, "keksimää". Hesarin arvion mukaan "On epäolennaista, mikä tässä tarinamaailmassa on totta ja missä kulkee kuvittelun raja." Ehkäpä, mutta onhan se nyt kiehtovaa pohtia, että missä määrin kuvitteellisen maailman sisäpuolella on kuvitteellinen tarina!
Tähän liittyy myös se, että ainakin minusta romaanissa oli joitakin osia, joissa kieli oli erityisen kömpelöä tai jotenkin keinotekoista (esimerkiksi sitaatissa yllä ollaan jo aika mahtipontisia!). Voisiko olla jopa niin, että Pulkkinen on tehnyt tämän(kin) tahallaan? Eli että tyyli ei ole niinkään Pulkkisen kirjoitustyyliä vaan Annan kertojanäänen tyyli, jossa on - Annan vilkkaalle mielikuvitukselle tyypillisesti - jo vähän liian paljon yritystä ja ylidramaattisuutta.
Innostuin sittenkin analysoimaan, vaikka ensin en osannut kirjoittaa tästä mitään... :) Jäittekö te muut kirjan lukeneet pohtimaan sitä, kuinka suuri osa Annan tarinasta kirjassa on "totta"?
Riikka Pulkkinen: Totta. Otava. 2010.
Linkit:
HS kirjat: "Teräväpiirtokuva ihmismielen toiminnasta"
Savon Sanomat: Totta
Otava: Totta
Otava: Riikka Pulkkinen
P. S. Kirjanurkkauksella on jo 50 lukijaa! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille ja kommentoijille! :)
Hyvää pohdintaa! Minä mietin kirjaa lukiessani juurikin sitä, että Eevan historiahan on kokonaan Annan luomaa, sitä millaisia totuuden rippeitä tai johtolankoja hän Eevaa kootessaan saa aikaan. En kuitenkaan muistaakseni kirjoittanut tästä mitään blogiini viime joulukuussa.
VastaaPoistaMinä pidin Totasta aivan valtavasti, mutta löysin kirjasta yhden henkilökohtaiselle tasolle yltävän asian, joka vaikutti minuun. Tammimaan Paljain käsin odottaa jo kirjahyllyssäni. Hieman pelottaakin lukea se Totan jälkeen. :)
Mietin ihan samaa kuin tekin. Lukiessani en pitänyt kerronnallista ratkaisua onnistuneena (siis sitä, että kerrotaan Anna luomaa Eevan tarinaa) mutta nyt kuin luin tämän sinun arvion ja oletuksen metafiktiivisyydestä, niin olen valmis pyörtämään käsitykseni.
VastaaPoistaMulla kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa (kolmisen kuukautta) eikä se ole ihan tuoreessa muistissa enää. Minuakin kirja tuli lähelle henkilökohtaisista syistä ja sikälikin kosketti. Ja Pulkkisen kielestä tykkään.
Tuo johtolankojen etsiminen on muuten hyvin sanottu! :) Minustakin Anna rakentaa Eevan tarinaa aivan kuin rikostutkija, joka tutkii kauan sitten tapahtunutta rikosta. Erona vain se, että Anna täyttää itse myös kaikki tarinan aukot.
VastaaPoistaKutkuttavia ajatuksia sinulle! Luin kirjan viime vuoden loka-marraskuussa, joten kovin tuoreena se ei enää mielessäni ole. Hieman muistan pohtineeni kirjan nimeä ja sitä mihin sillä viitataan. Sinun kirjoituksesi sai kyllä ihan uusia ajatuksia virtaamaan kirjasta. Harmi vain, että kirjan lukemisesta on tosiaan sen verran kauan.
VastaaPoistaKiinnostavaa, kyllä! Minä jotenkin ajauduin Tottaa lukiessani pohtimaan totuutta ylipäätään, ja totuutta omassa elämässäni. Pidän itse totuutta vain suhteellisena käsitteenä: kullekin meille on totta vain oma totuutemme. Jotenkin Pulkkisen Totta ei päässyt minun kanssani niin syvälle totuuden kyseenalaistamisessa kuin olisin ehkä halunnut, vaikka kirjasta tykkäsinkin.
VastaaPoistaLuin Totan ja Rajan aikalailla peräkkäin, ja rakenteellinen yhtäläisyys häiritsi minua niin, että melkeinpä pidin Rajasta enemmän. Jos välillä olisi ollut enemmän aikaa, todennäköisesti rakenteelliset yhtäläisyydet eivät olisi ärsyttäneet niin paljon.
Minusta Pulkkisen ehdoton vahvuus hyvän kielen ohella on henkilöhahmojen näkökulmien hallinta. On hauska nähdä, mitä kirjailija saa seuraavaksi aikaiseksi! :-)
Selvennykseksi vielä lisättäköön, että luin siis ensin Rajan ja sen jälkeen Totan.
VastaaPoistaKiva lukea muidenkin ajatuksia! :) Minäkin jäin pohtimaan kirjan nimeä ja miten paljon se itse asiassa kertoo romaanin kantavasta teemasta.
VastaaPoistaPidin Rajasta, mutta se ei ehkä pistänyt pohtimaan samalla tavalla kuin Totta. Ehkä pitäisi lukea sekin joskus uudestaan, niin siitäkin saattaisi löytää uusia tasoja.