sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Päivä 10 - Suosikkiklassikkoni

Hui, tämä on paha! Kirjaklassikkoja on tullut luettua tasaiseen tahtiin vuosien varrella sekä koulu- ja opiskelujuttujen takia että muutenkin. Ja lastenkirjallisuuden klassikkoteokset ovat sitten asia erikseen. Koska en osaa valita vain yhtä, vastaan kolme eri suosikkia. ;)

Lapsena rakastin Pupu Tupuna ja Miina ja Manu -sarjoja. Otso-herra oli myös kova nimi. Ehkä rakkain lastenkirjallisuuden klassikko oli kuitenkin Oiva Paloheimon Tirlittan, jota minulle luettiin ensin ääneen ja jota luin vanhemmalla iällä itse. Tirlittanin tarinassa oli jotain maagista ja jopa pelottavaa. Romaanissa Tirlittanin koti hajoaa salamaniskussa niin, että vanhemmat ja sisarukset lentävät kaikki eri ilmansuuntiin ja Tirlittan jää yksin selviämään maailmassa pyjama päällään. Hän lähtee kulkemaan okariina kädessään ja etsii vanhempiaan. Muistan, että lapsena ei ymmärtänyt monia kirjan asioita - esimerkiksi erään tädin sairastama luuvalo kuulosti nimen perusteella kummalliselta sairaudelta.

Suomalaisista klassikoista ehkä suurimman vaikutuksen on tehnyt Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, jonka luin lukioikäisenä pariin kertaan. En silloin enkä vieläkään voi olla ihmettelemättä sitä, miten joku suomalainen kirjailija voi kirjoittaa yhdessä kesässä muinaista Egyptiä yksityiskohtaisesti käsittelevän järkälemäisen opuksen käymättä ko. maassa kertaakaan! Kirjan henkilöt jäivät myös mieleen: Sinuhen lisäksi erityisesti uskollinen Kaptah sekä Nefernefernefer, oikea femme fatale.

Ei-suomalaisen suosikkiklassikon valitseminen onkin sitten vaikeampaa. Emily Brontën Humiseva harju ja Victor Hugon Kurjat ovat molemmat tehneet aikoinaan suuren vaikutuksen (myös leffoilla oli osuutensa asiaan, myönnetään). :) Valitsen kuitenkin suosikikseni Herman Melvillen Moby Dickin, johon jäin lukiessa täysin koukkuun. Pidin kaikenlaisista meriseikkailuista jo lapsena ja Moby Dick kuuluu tavallaan samaan genreen, vaikka sillä on myös symbolinen puoli. Kaikki varmaan tuntevat kirjan perusidean: valaanpyyntialuksen kapteeni Ahabilla on epätoivoinen pakkomielle pyydystää valkoinen valas, eli Moby Dick. Kertojana toimii Ahabin alukselle pestautunut "Ismael". Filosofisten pohdintojen lisäksi romaanissa on runsaasti yksityiskohtaista kuvausta valaanpyynnistä (ei heikkohermoisille), eikä huumoriakaan puutu. Jostain syystä mieleeni on piirtynyt erityisen tarkasti eräs romaanin kohtaus, jossa selitetään kuinka valaan kokonaisena nielaisema mies voidaan "synnyttää" valaan sisältä elävänä... :)

2 kommenttia:

  1. Moby Dick on aivan loistava! Se taisteli minullakin suosikkiklassikon tittelistä. Melville oli valovuoden aikaansa edellä kun kirjoitti tämän.

    VastaaPoista
  2. Minustakin kirja on klassikkoasemansa ansainnut nimenomaan sen vuoksi, että se ei ole vain perinteinen seikkailukirja vaan taustalla on koko ajan myös jotain syvällisempää, filosofisempaa ja modernia.

    VastaaPoista