maanantai 4. huhtikuuta 2011

Tuuve Aro: Merkki


Mutta Anna Holmkrona keräsi pöydältä ne hienot posliinit ja hopeat ja tyrkkäsi tilalle pienet lasikipot. Niistä ei kyllä piirakkaa syötäisi, mikä pettymys. Ja tosiaan, kippoihin valutettiin kohta helakanpunaista lientä ja sen päälle vaniljajäätelöä, aivan naurettavan pieni nokare. 
- Holmkruuna, sepä vinkeä nimi, mä sanoin lopulta. - Onko kyseessä pitkäkin suku.
Mä olin osoittanut ne sanat Nisselle, mutta ennen kuin se ehti vastata, Anna vinkaisi: - Ja, ja, kyllä on pitkä.
- Ihan Saarisia ollaan, sanoi Nisse. - Alun perin.

Vaikka yleensä vierastan novelleja, innostuin etsimään käsiini Tuuve Aron kokoelmia tykästyttyäni Sinikka Tammisen outo tyhjiö -novellikokoelmaan. Merkki oli ehkä vieläkin koukuttavampi ja vaikuttavampi kokoelma kuin tuo aiempi. Kaikissa kokoelman novelleissa hiivitään jossain mustan huumorin ja absurdin farssin rajamaastossa ja mukaan mahtuu sopivissa määrin huumoria, kurjuutta ja yhteiskunnallista kritiikkiä. Minuun tämä sekoitus osui ja upposi täysin!

Yksi kokoelman helmistä on yllä siteerattu novelli "Grannarna", jossa tavalliset talliaiset Matti ja Marjatta saavat naapureikseen suomenruotsalaiset Anna ja Nisse Holmkronan, joiden olohuoneessa komeilee kristallikruunu ja seinillä roikkuu kummallisia tauluja. Holmkronat kutsuvat naapurinsa illalliselle, jolla kilistellään shampanjaa ja ihmetellään simpukoita liemessä. Mutta miksi pariskunnan tyttären valokuva on käännetty kirjahyllyssä takaseinään päin?

Pitkä niminovelli "Merkki" puolestaan kertoo omalaatuisesta tehdastyöläisestä, joka eräänä tammikuisena iltana löytää kerrostalonsa roskakatoksesta pienen sanomalehtimytyn, jonka sisältä paljastuu vauva. Kertojalla itsellään ei kuitenkaan ole kaikki henkisesti kunnossa ja lukija joutuu jännäämään, miten vauvan (ja kertojan) lopulta käy.

Ehkä rankin novelli on kuitenkin "Rumat, likaiset ja ilkeät", jossa seurataan yksinhuoltaja-alkoholistiäidin perheen kammottavaa arkea. Novellin kertojana toimii esikoistytär Reetta, joka joutuu yksin huolehtimaan sisaruksistaan, tekemään heille ruokaa, käymään kaupassa ja peittelemään nukkumaan. Välillä täytyy lepytellä humalaisena riehuvaa äitiä olutpullolla ja makkaraleivällä. Joskus Reetan tekisi mieli vain lukita äiti parvekkeelle, ulos perheestä. Mutta silloin saattaisi sosiaalitoimiston täti tulla taas käymään ja sitä Reetta ei myöskään halua...

Kokoelman novellit ovat hyvin erilaisia, mutta ehkä yksi yhdistävä tekijä on se, että monissa esiintyy lapsia - usein yksinäisiä, syrjittyjä tai jollain tavalla unohdettuja lapsia. Silti kyseessä ei ole mikään sydäntä raastavan surullinen kokoelma - jostain löytyy aina lopulta toivoa.

Tuuve Aro: Merkki ja muita novelleja. WSOY. 2006.

Linkit:
Kiiltomato: "Yksinäiset, avuttomat ja surkeat"
HS kirjat: "Kun sosiaaliset koodit törmäilevät"
WSOY: Merkki ja muita novelleja
WSOY: Tuuve Aro

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti